Lukija unohtuu, laatuseula vuotaa
Kommentointi karsii tekstistä kiitettävästi kielioppi- ja kirjoitusvirheet mutta ei välttämättä lisää hitustakaan lukija-ajattelua.
Kirjoituksia kirjoittamisesta
Kommentointi karsii tekstistä kiitettävästi kielioppi- ja kirjoitusvirheet mutta ei välttämättä lisää hitustakaan lukija-ajattelua.
Hymistely tai mielistely ei kirjoittajaa virkistä. Mutta aina tekstissä pitää nähdä myös jotakin hyvää – on kirjoittaja kuka tahansa.
Mikään ei virkistä kirjoittajaa niin kuin punnittu palaute. Se on harvinaista ja siksi herkullista, vaikka joukossa olisi karvaitakin paloja.
Hyvän ohjeen tunnistaa siitä, että ihmiset noudattavat sitä. Teksti henkii tekemisen meininkiä ja on kirjoitettu avuliaalla otteella.
Mielenrauha ei riitä, jos ulkoinen työrauha puuttuu. Kaikki eivät osaa vetäytyä hälinän keskellä näkymättömään kammioon.
Tunnen ihmisiä, joita flow-jutut ärsyttävät suunnattomasti. Osa hermostuu sanasta, osaa siitä, mihin tuo sanan viittaa.
– Niin kauan kuin järkytyt, olet oikealla tiellä, kirjoitti Tommy Tabermann. Järkytys avaa myös oppimisen mahdollisuuden.
Kirjoittaminen on enimmäkseen ajattelua. Kirjoittajan kannattaa lomailla niin, että ajatukset lepäävät ja rentoutuvat. Laiskuus virkistää mieltä.
Miksi kirjoitat keskinkertaisesti, vaikka osaisit kirjoittaa erinomaisesti? Sitä tekee mieli kysyä joka päivä joltakin; joskus kysynkin.
Facebook-sivu Kirjoituskoulu Alasilta viettää tänään 8-vuotispäiväänsä. Päähänpistosta on kehittynyt pysyvä osa työelämääni.
Olet varmaan saanut joskus viestin, joka valaisi päiväsi. Se ei ehkä tuonut ilosanomaa tai jymyuutista mutta jätti hyvän jälkimaun.
Tekstit eivät parane pilkkuja vaan kirjoitusmenetelmiä viilaamalla. Prosessi hillitsee parhaimmillaan kirjoittajien itsekeskeisyyttä.
Lensin taas viime yönä. Unessa siihen ei tarvita siipiä, saati suihkumoottoria. Voi liidellä vapaasti ja katsella kaunista maailmaa.
Helsingin Sanomissa on hiljattain ollut kaksi epämukavaa mutta äärettömän terveellistä juttua pätkivästä työrytmistämme.
Tekstistä saa selkeän kahdella tavalla: korjausten kiertotietä tai oivallusten oikopolkua. Yleensä valitsemme vaihtoehdoista mukavamman.
Jokaista aihetta voi tarkastella monelta eri suunnalta ja etäisyydeltä. Jos tekstin näkökulma on hukassa, pilkunviilaus tuskin pelastaa.
Oletko koskaan arvioinut, montako tuntia olet kirjoittanut koko työurasi aikana? Arvio auttaa ymmärtämään, miksi kirjoitustapaa on hidas ja hankala muuttaa.
Kaikki tietävät, että hyvä otsikko on lyhyt, ytimekäs, kertova ja kiinnostava. Paljon harvemmat ovat hioneet itselleen rutiinin, jolla tuollaisia otsikoita syntyy joka tarpeeseen.
Kirjoitustaito on monelle olennainen osa työkykyä. Sitä voi myös parantaa työuran loppuun asti – ja pitempäänkin. Kannattaisiko kehitystä seurata nykyistä systemaattisemmin?
Kaksi vuosikymmentä on odotettu, että koulutusjärjestelmä tuuppaisi työelämään valmiita verkkokirjoittajia. Vielä heitä ei ole näkynyt, ei ainakaan laumoittain.
Kirjoittajien tavallisin vaiva ei ole substantiivitauti eikä passiivipöhö, ei liioin laiskamato. Yleisin ja hankalin on tyhjän ruudun kammo.
Kun joskus on saanut edes ohimennen kokea kirjoittamisen riemun, sitä kaipaa lopun ikänsä.
Hyvä vuoropuhelu auttaisi moneen ongelmaan. Miksi emme opiskele sitä ahkerammin?
Myyvää kirjoittamista voi oppia. Mutta samoja virheitä toistamalla oppii hitaasti jos ollenkaan.
Blogin pitää erottua organisaation muusta viestinnästä. Ellei erotu, työ uhkaa mennä hukkaan.