Helsingin Sanomissa on hiljattain ollut kaksi epämukavaa mutta äärettömän terveellistä juttua pätkivästä työrytmistämme.
Luin jutut alusta loppuun, vaikka vihloi. Samoja asioita olin ajatellut pitkään ja viikko viikolta enemmän. Ajatukset ovat myös pulpahtaneet puheeksi, jota kirjoittajat koulutuksissa ovat joutuneet kuuntelemaan.
Ensimmäiseen juttuun toimittaja Osmo Mansikka oli haastatellut apulaisprofessori Henri Pirkkalaista Tampereen teknillisestä yliopistosta. Teknostressi ja sen sukulainen it-riippuvuus ovat haastateltavan mukaan todellisia ilmiöitä, jotka heikentävät nykyihmisen elämänlaatua:
”Laitteet helpottavat meidän työntekoamme, mutta niiden käytöstä aiheutuu tahattomia haittapuolia: burnouteja, ja tuottavuuden heikentymistä ja uniongelmia.”
Keskeytyksistä täytyy toipua
Pirkkalainen kertoo tietotyöläisen työpäivän katkeavan jopa 70 kertaa sähköpostin, puhelimen tai ties minkä piippaukseen.
Eniten minua järkytti se tieto, että palautuminen keskeytyksestä kestää 1–24 minuuttia. Keskimäärin kolmannes työpäivistä menee kuulemma keskeytyksistä palautumiseen.
Teki mieli ruveta heti seuraamaan, miten oma rauhalliseksi suunniteltu kirjoituspäivänäni sujuu. En kuitenkaan uskaltanut.
Pelkoon oli aihetta. Jutussa viitattiin aivotutkija, professori Minna Huotilaisen joulukuiseen haastatteluun. Hän mukaansa elämme keskeytysten kulttuurissa, ja sillä saattaa olla surkeat seuraukset: meistä tulee tyhmempiä kuin olemmekaan.
Aika palaa ja virheitä sataa
Onneksi toimittaja Mansikka uskalsi tehdä ihmiskokeen puolestani.
Hän kertoi toisessa jutussaan laskeneensa puhelimen ja tietokoneen sylkemät ärsykkeet, jotka tosiasiallisesti katkaisivat ajatuksen työpäivän aikana edes hetkeksi. Muut keskeytykset hän jätti laskuista pois.
”Ja toden totta: teknologia keskeytti ajatukset yhteensä 61 kertaa tavallisen arkityöpäivän aikana.”
Toimittaja tahtoi kuulla aivotutkijan näkemyksen kokeen tuloksesta. Minna Huotilainen muistuttaa, että jokaisella keskeytyksellä on hintansa:
”Ne maksavat aikaa, kun jotakin tehtävää ei saa tehtyä putkeen. Keskeytysten myötä myös virheiden määrä lisääntyy ja ihminen kokee työn kuormittavampana.”
Tuon kaiken useimmat meistä varmaan tietävät omasta kokemuksesta. Ehkä akateeminen auktoriteetti kuitenkin saa tiedon muuttamaan teoiksi.
Ei muutos nimittäin ole mahdoton. Henri Pirkkalaisen reseptillä pääsee hyvin alkuun:
1. Muuta tietotekniikan asetuksia.
2. Muuta tietotekniikan käyttötapoja.
3. Muuta omia reaktiotasi.
Keskittyen kirjoittaja virkistyy
Oma taisteluni keskittymisrauhan puolesta alkoi tietoisesti noin vuosi sitten, tosiasiassa varmaan jo paljon ennen.
Muutos oli välttämätön, jotta pystyin edes pikkuisen paremmin auttamaan koulutuksiin osallistuvia kirjoittajia. Useimpia heistä tuntuu rasittavan kiire ja työn jatkuva katkeilu. Ei se kaikki tosin ole teknostressiä.
Tie tähän päivään ei ole ollut helppo, mutta se on ehdottomasti kannattanut kulkea. Kirjoitusvireeni parempi kuin vuosiin. Keskittyminen on käsittämättömän virkistävää. Siksi aion jatkaa samaan suuntaan.
Aion myös jakaa lähiaikoina kokemuksiani kaikille, joita kiinnostaa virkistyä kirjoittajana – ehkä ihmisenäkin.