Kommentointi karsii tekstistä kiitettävästi kielioppi- ja kirjoitusvirheet mutta ei välttämättä lisää hitustakaan lukija-ajattelua.
Sain jokin aika sitten taas yhden kutsun kyselyyn. Aihe vaikutti ensivilkaisulla kiinnostavalta, ja taustalla näytti olevan arvovaltaisia tahoja suomalaisesta julkishallinnosta.
En vastannut. Ihmisiähän on neuvottu jättämään vastaamatta netissä sellaiseen, mitä eivät ymmärrä.
Voi olla, että viesti tuli vahingossa väärään osoitteeseen. Ehkä sitä ei ollut tarkoituskaan lähettää meille, jotka emme puhu äidinkielenä emmekä edes ensimmäisenä vieraana kielenä virkamiesten ja muiden viisaiden munkkilatinaa.
Miksei kukaan huomannut?
Ilmeisesti kaikki muutkaan postituslistalle poimitut eivät ymmärtäneet tai ainakaan kiinnostuneet, koska vastauksia patisteltiin parillakin muistutuksella.
Olen melko varma, että viestin oli ennen lähettämistä tarkistanut useampikin henkilö. Miksi se pääsi vastaanottajille sellaisena kuin pääsi?
Olisikohan käynyt se tavallisista tavallisin moka: on varmistettu, ettei tekstiin jää kielioppi- eikä kirjoitusvirheitä, mutta muu on unohtunut. Siitä, miten teksti avautuu lukijoille, ei ehkä huomattu etukäteen edes keskustella. Tiedän, että usein käy juuri niin.
Jos joku kiinnittää kirjoittajan huomion vaikeaselkoisuuteen, hän yleensä ryhtyy heti itse parantamaan tekstiään – ja on kommentoijalle kiitollinen.
Mistä selkeys syntyy?
Tekstin selkeys koostuu ainakin kolmesta tekijästä:
- jäsennyksestä eli kokonaisrakenteesta
- ulkoasusta
- kieliasusta.
Jäsennys paljastaa lukija-ajattelun puutteet silloinkin, kun teksti on kuorrutettu hienolla ulkoasulla ja/tai rennolla sanankäytöllä.
Esimerkkitapauksessa teksti lähti siitä, mikä on lähettäjätahoille tärkeää – vastaanottajista viis.
Ulkoasussa on nykyisin keskeisintä silmäiltävyys. Aika harvoin nimittäin enää näkee tekstejä, joiden selkeys kaatuisi esimerkiksi typografiaan. No, jotkut jaksavat edelleen uskoa versaalin voimaan. Vain pöllö kiroitta pitkät pätkät tekstiä pölkkykirjaimin.
Esimerkkitapauksessa teksti näytti tasaisen harmaalta erämaalta. Ei siitä yhdellä vilkaisulla selvinnyt yhtään mitään.
Kieliasuun vaikuttavat sanat ja lause- ja virkerakenteet. Olennainen osa kielellistä ymmärrettävyyttä on havainnollisuus.
Esimerkkitapauksessa hoettiin viestin alusta loppuun käsitettä, jonka jo pikagooglauksella olisi havainnut sisäpiirin slangiksi. Osumat johtivat vain parille kolmelle sylttytehtaalle. Kaiken kaikkiaan sanankäyttö oli tuossa tekstissä etäistä ja käsitteellistä.
Vahtiminen ei auta
Kirjallisen viestinnän prosessien luulisi ainakin isoissa organisaatioissa varmistavan, ettei jakeluun pääse kohderyhmille käsittämättömiä tekstejä.
Tekstiä liikkuu niin paljon ja niin monissa kanavissa, ettei esimerkiksi viestintä mitenkään ehdi kaikkea paimentaa. Laatuseula on saatava pitäväksi silloinkin, kun kirjoittaja toimii täysin yksin. Menetelmiäkin olisi, jos ne vain otettaisiin käyttöön.
Paljon auttaisi jo se, että teksteistä käytävän keskustelun kärki siirtyisi pikkujutuista periaatteisiin, kuten lukija-ajatteluun.