Tekstit eivät parane pilkkuja vaan kirjoitusmenetelmiä viilaamalla. Prosessi hillitsee parhaimmillaan kirjoittajien itsekeskeisyyttä.
Vuodesta toiseen kielen pienet yksityiskohdat näyttävät kiinnostavan ihmisiä monin verroin enemmän kuin menetelmät, joilla teksti on tuotettu. Osaksi kyse onneksi on vain vaikutelmasta – harhasta. Se syntyy, koska kiihkeimmät kielipoliisit ovat aina ylimpänä äänessä.
Taas lukija unohtui
Koulutuksissa kirjoittajat saa helposti kiinnostumaan esimerkiksi siitä, millä tavoin teksti kannattaa suunnitella. Lähes yksimieliseksi kannaksi tulee, että tekstit pitä suunnitella paremmin. Tärkein parannus on, että ajattelee entistä enemmän, kenelle tekstinsä kirjoittaa.
Mihin nuo hyvät aikeet ovat haihtuneet, kun kirjoittajat ovat palanneet arkityöhönsä? Miksi lukija on taas unohtunut? Noita olen viime viikkoinakin joutunut ihmettelemään.
Aiemmilla koulutuskerroilla on saatettu suuren innostuksen vallassa päätyä siihen, että nyt verkkopalvelusta häädetään organisaatiolähtöisyys ja muu itsekeskeisyys. Silti tekstit ovat perusratkaisuiltaan yhä tänä päivänä lähes ennalleen.
Kouluttajan pitää ilman muuta mennä itseensä: mikset oppi siirry käytäntöön?
Yksi vika on varmaan se, ettei kirjoitustyön menetelmiä tule korostettua tarpeeksi eikä etenkään havainnollistettua riittävästi esimerkiksi harjoituksin. Pitäisi käyttää enemmän aikaa siihen, mikä on tärkeää, kuin siihen, mikä on osallistujien mielestä kivaa.
Hyvin harvat kirjoittajat pystyvät toteuttamaan lukija-ajattelua ilman työmenetelmien tukea.
Prosessi ratkaisee
Vuosikymmenet on hoettu, miten tärkeää kirjoituskoulutuksissa on analysoida aitoja esimerkkejä osallistujien teksteistä. Sitä kaikki odottavat. Tuntuu kuin tekstien ruotimiseen ei kyllästyttäisi koskaan.
Mutta vievätkö aiemmin tehdyt tekstit huomiota sittenkin harhaan – yksityiskohtiin, jotka eivät usein ole lainkaan olennaisia? Eikö vaarana ole takertua vanhaan, kun pitäisi päinvastoin kiinnostua kokonaan uusista tavoista tehdä kirjoitustyötä?
Prosessi ratkaisee kirjoitustyön tehon ja tekstin laadun paljon suuremmalta osin kuin yleisesti uskotaan. Ontuva prosessi eksyttää ajatukset harhateille. Oikeat, tehokkaat menetelmät pitäisivät työn raiteillaan, vaikka kirjoittaja ei olisikaan mikään mestari.
Lähes kaikkia kirjoittajia tuntuu piinaavan outo itsekeskeisyys – ovatpa muuten miten upeita ihmisiä hyvänsä. Ei se ole pahuutta saati tyhmyyttä vaan oikeiden kirjoitusmenetelmien puutetta.