Anna tekstin soljua

FlowKun joskus on saanut edes ohimennen kokea kirjoittamisen riemun, sitä kaipaa lopun ikänsä.

Kaipuuta ei välttämättä tunnista tai tiedosto. Se saattaa muuntua esimerkiksi aloittamisen tuskaksi tai epämääräiseksi tyytymättömyydeksi omaan tekstiin ja kirjoittamiseen.

Noiden sinänsä inhottavien tuntemusten taustalla on muistikuva, ehkä vain hatara aavistus, että kaikki voisi olla toisin – että kirjoittaminen voisi olla sujuvaa ja jopa suurenmoista.

Uuden työkauden alussa on hyvä hetki lähteä etsimään kadonnutta kirjoittamisen riemua. Tuohon riemuun kuuluu, että hyvä teksti syntyy helposti. Helppous taas syntyy siitä, että ensin voittaa monet vaivat, vaikeudet ja vastukset.

Kirjoittamisen riemu on flow-kokemus.

Mikä ihmeen flow?

Flow-käsitteen isä psykologi Mihály Csíkszentmihályi, joka ryhtyi tutkimaan ilmiötä jo puoli vuosisataa sitten. Hänen mukaansa kyseessä on tila, jossa ihminen toimii niin keskittyneesti, että sulkee kaiken muun tietoisuudestaan.

Juuri tuossa tilassa olemme Csíkszentmihályin tutkimusten mukaan myös onnellisimmillamme. Jos tahdot tutustua paremmin hänen ajatuksiin, aloita vaikka kirjasta Flow – elämän virta.

Flow on suomennettu virtauskokemukseksi. Jostakin flow-tilan tapaisesta puhuvat varmaan myös ne, jotka vakuuttavat, että elämänvirta kuljettaa ja elämänvoima kantaa.

Kirjoitustyössä virta on oma ajattelumme. Kun ajatus on kirkas, se kuljettaa kirjoittajaa ja hänen tekstiään – lopulta myös lukijaa.

Flow-tilaa sanotaan myös optimaaliseksi kokemukseksi. Optimaalinen ei tarkoita täydellistä vaan parasta mahdollista. Noiden kahden erossa olisi monelle kirjoittajalle miettimistä.

Uskallatko, luotatko?

Flow-kokemukseen kuuluu, ettei tarvitse ponnistella – työ tai koko elämä sujuu kuin itsestään. Harvoin flow-tilaan kuitenkaan päätyy, ellei ensin näe vaivaa.

Kirjoittajankin pitää tehdä oma osuutensa. Ei optimaalinen kokemus synny muita syyttämällä tai kiirettä kiroamalla.

Flow-tilan peruspilareita ovat rohkeus ja luottamusta. On uskallettava ensin muuttaa sellaisiakin asioita, jotka tuntuvat olleen ikuisesti tietyllä tolalla. Kun on rohkeasti järjestellyt asiat ja ajatukset optimaalisesti, pitää uskoa ja luottaa, että hyvä tästä tulee,

Alkavana koulutuskautena yritän kylvää kirjoittajiin juuri rohkeutta ja luottamusta.

Ja sitten käytäntöön

Malttamattomimmat lukijat ovat varmaan jo ehtineet mielessään vaatia konkretiaa: mitä tämä flow-höpinä mukamas käytännön kirjoittamiseen kuuluu!

Oman flow-kokemukseeni kirjoittajana kuuluvat ainakin seuraavat kolme piirrettä:

  1. Käytän koko energiani kirjoitustehtävään.
  2. Suljen muun tietoisuuteni ulkopuolelle.
  3. Nautin työstäni ja sen tuloksesta, siis kirjoittamastani tekstistä.

Noita asioita kannattaa jokaisen kirjoittajan edistää arkityössään.