– Niin kauan kuin järkytyt, olet oikealla tiellä, kirjoitti Tommy Tabermann. Järkytys avaa myös oppimisen mahdollisuuden.
Kirjoitus- ja monen muunkin koulutuksen vikana taitaa olla, ettei se järkytä ketään. Opit on jauhettu niin helposti nielaistavaan muotoon. Ne eivät vaadi pureskelua eivätkä jätä kirpeää jälkimakua.
Tosiasiassa oppiminen tekee usein kipeää, enemmän tai vähemmän. Hyvää kirjoittajaa saattaa vihlaista paljon pahemmin kuin keskinkertaista.
Ilman itsetutkiskelua ei kehity
Lupasin kertoa tässä blogissa kesän mittaan, millaisia koulutussisältöjä suunnittelen kokeneille ja kunnianhimoisille kirjoittajille. Tärkeimmiltä teemoilta tuntuvat ainakin tällä hetkellä flow ja vivahteikkuus.
Ensiksi pitää kuitenkin miettiä, miten kirjoittajat saisi parantamaan itsetuntemustaan. Ellei tiedä, missä tilanteessa tällä hetkellä on, kehitystavoitteet jäävät leijumaan; ne eivät kytkeydy arkitodellisuuteen.
Esitin itselleni viime talvena viisi kysymystä:
- Kuinka paljon käytän aikaa kirjoitustöihin?
- Millaisten tekstien parissa tuo aika menee?
- Tiedänkö riittävästi – kirjoittamisesta, aihepiiristäni ja lukijoistani?
- Saanko tietoni muuntumaan käytännön taidoiksi?
- Onko asenteeni kirjoitustyöhön ja lukijoihin sellainen kuin pitää?
En tuntenutkaan itseäni
Toisille olen suositellut usein noita samoja kysymyksiä, harvoin tosin kaikkia viittä samalla kertaa.
Kysymyksiin olisi vastattava vähintään itse tykönään. Vielä parempi, jos niistä keskusteltaisiin esimerkiksi tiimeissä tai esimiesten kanssa.
Eivät tehtävät suurta suosiota ole saavuttaneet, vaikka jokaiseen viiteen kohtaan olisi tarjolla jopa lomake. Moni muukin kirjoittaja kuin minä kuvittelee ilman lomakkeitakin tietävänsä, millainen kirjoittaja on, mitä tekstejä tuottaa, ja miten ajankäyttöään hallitsee.
Nyt kartoitin siis oman tilanteeni niin kuin olen muita opastanut tekemään. Täytin lomakkeetkin. Yllätyin, miten paljon jokainen viidestä pääkohdasta vaati vastaajalta aikaa ja ajatuksia.
Tärkein tulos oli, että kartoitus tuotti järkytyksen. Minulla oli ollut väärä, suorastaan harhainen käsitys omasta ajankäytöstäni, samoin siitä, millaisiin teksteihin aikaa palaa.
Tietojani, taitojani ja asenteitani olin kartoittanut systemaattisesti aiemminkin. Niissä yllätykset eivät olleet yhtä suuria.
Oikea kysymys järkyttää
En aio uskoutua enempää itsetutkiskeluni yksityiskohdista. Olennaista on, että järkytys oli paljon kertakirpaisua ankarampi. Sielua taitaa vieläkin vähän kirveltää.
Mutta kirvelköön. Järkytys myös herätti toimimaan ja antoi uutta energiaa. Se virkisti ja innosti.
Uskon entistä vahvemmin, että olen esittänyt oikeita ja tärkeitä kysymyksiä. Etenkin taitavimpien kirjoittajien kannattaisi tarttua niihin, jos tahtovat kehittyä eteenpäin. Ei se helppoa tai hauskaa ole. Mieluummin uppoutuisi kiehtovampiin teemoihin – sellaisiin kuin luovuus, flow tai tekstin vivahteet.
Yritän nyt keksiä keinot, joilla saan markkinoitua viiden kohdan kysymyslistan lomakkeineen päivineen opinhaluisille kirjoittajille.
- Tahtoisiko joku auttaa – kertoa tai edes arvata, mikä kirjoittajia itsetutkiskelussa tökkii, tympii tai suorastaan pelottaa?