Kaksi vuosikymmentä on odotettu, että koulutusjärjestelmä tuuppaisi työelämään valmiita verkkokirjoittajia. Vielä heitä ei ole näkynyt, ei ainakaan laumoittain.
Outi Kallionpään väitöskirja Uuden kirjoittamisen opetus – osallistavaa luovuutta verkossa ei lupaa, että näkisimme odotetun käänteen tuota pikaa. Aiemminkin on kyllä saatu tutkittua näyttöä siitä, että kaikki nuoret eivät ole niin sanottuja diginatiiveja.
Ainekirjoitus ei toimi verkossa
Kallionpään mukaan suomalainen koululaitos on reagoinut hitaasti kirjoittamisessa tapahtuneisiin muutoksiin, eivätkä koulukirjoittamisen opetus ja verkkokirjoittamiseen tarvittavat taidot enää kohtaa, MTV kertoi.
”Kouluissa kirjoitetaan yhä pitkälti käsin ja yksin tuotettavia koulutekstilajeja: aineita ja esseitä. Lähtökohtana tulisi olla se, että kirjoittaminen ei ole enää vain suorittava yksilötaito vaan luovaa ja sosiaalista.”
Totta joka sana.
Esimerkiksi yhteiskirjoittamisen valmiuksille – sekä taidoille että tahdolle – olisi ollut työelämässä jo pitkään tarvetta. Kun valmiudet eivät ole riittävät, kitka hiertää sisältöprojektien lisäksi usein ihmissuhteita.
Lukijat edelleen sivuosassa
Verkkokirjoittamista on opetettu suomalaisessa työelämässä jo 20 vuotta. Ensin opiskeltiin nettitekstin yleisiä alkeita. Nyttemmin verkkokirjoittamisesta on eriytynyt monia alalajeja.
Kirjoittaminen on uudistunut ja uudistuu jatkuvasti. Välillä joutuu silti epäilemään, ettei kirjoittamisen koulutus ole vastannut ajan vaatimuksiin myöskään työelämässä. Pääroolin viestinnässä kaappaavat yhä usein kirjoittajat tai heidän pomonsa, vaikka se kuuluisi lukijoille.
Kilpailutilanne on verkossa monin verroin kirempää kuin printin maailmassa muinoin. Kisassa menestyy vain, jos tahtoo ja osaa toteuttaa lukija-ajattelua käytännössä. On esimerkiksi ymmärrettävä, mitä muuttunut ja jatkuvasti muuttuva lukemistapa tekstiltä vaatii.
Onko kirjoitustaito taantunut?
Yritykset tai järjestöt eivät välttämättä osaa soveltaa lukija- tai asiakasajattelua yhtään sen paremmin kuin julkinen sektori.
Valtion ja kuntien pitää kuitenkin pystyä näyttämään muill mallia. Sitä vaativat demokratia ja yhdenvertaisuus, samoin julkistalouden paineet.
Suomi.fin kehitysversiossa luulisi olevan esillä parasta, mitä julkinen sektori pystyy tässä maassa verkkotekstien alalla tarjoamaan. Maistiaiset eivät lupaa pelkästään hyvää. Kun lukija-ajattelun hukkaa, tarpoo kohta virkavaltaisuuden suossa.
Olkoon varoittavana esimerkkinä tapa, jolla kuntouttavaa työtoimintaa käsittelevä sivu Kansalaisille-osiossa alkaa:
”Kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen perustuu aktivointisuunnitelmaan, jonka työ- ja elinkeinotoimiston sekä kunnan sosiaalihuollon viranomainen, esimerkiksi sosiaalityöntekijä, laativat yhteistyössä asiakkaan kanssa.”
Sekä kuntasektorilla että valtion virastoissa ja laitoksissa on viime vuosina tuotetta paljon erinomaista verkkotekstiä. Pienetkin oireet saavat pelkäämään, että taloustaantuman aikana tekstikin on alkanut taantua.