Pitääkö blogin mennä henkilökohtaisuuksiin?
Omakohtaisuus koukuttaa blogien lukijoita. Aina se ei kuitenkaan riitä – tai sovi. Mistä oman toimensa ohessa bloggaava asiantuntija tai järjestöaktiivi voisi ottaa mallia?
Kirjoitustyön kehittäjä
Omakohtaisuus koukuttaa blogien lukijoita. Aina se ei kuitenkaan riitä – tai sovi. Mistä oman toimensa ohessa bloggaava asiantuntija tai järjestöaktiivi voisi ottaa mallia?
Omasta elämästään kertovat bloggarit tekevät usein työtä vähintään saman verran ja aivan yhtä vakavissaan kuin me muut. Heiltä olisi luultavasti yhtä ja toista opittavaa .
Elokuun alun tunnelmiin antavat tänä vuonna oman säväyksensä oudon koronakevään kokemukset. On hyvä hetki herätellä myös blogi.
Avasin ensimmäisen blogini kesällä 2007. Nimet ja osoitteet ovat sen jälkeen vaihdelleet. Vielä enemmän on heitellyt julkaisutahti.
Blogin pitää erottua organisaation muusta viestinnästä. Ellei erotu, työ uhkaa mennä hukkaan.
Kirjoittajan näkemys, jos sitä ollenkaan on, hukkuu usein tekstimössöön.
Ihmisiä eivät kiinnosta vain faktat. Olemme uteliaita tietämään, mitä mieltä muut asioista ovat.
Työ suurissa organisaatioissa opettaa tavoitteellisuutta. Siitä on hyötyä myös blogiviestinnässä.
Kommentti jättää jälkensä on kolmenkymmenen blogin kampanja nettikiusaamista vastaan.
Bloggaus sopii luovan kirjoittamisen harjoitteluksi sille, jonka teksti on jumittunut yhteen muotoon.
Yksi yhteinen blogi vai jokaiselle ikioma? Sitä kysytään usein koulutus- ja konsultointisessioissa.
Yritys- ja yhteisöblogeja lukiessa mieleen hiipii yhä useammin harmi, pettymys tai murhe.