Kommentit eivät saa turvottaa tekstiä
Kirjoitusprosessin päätteeksi tekstistä on tarkistettava sekä asiasisältö että ilmaisutapa.
Kirjoituksia kirjoittamisesta
Kirjoitusprosessin päätteeksi tekstistä on tarkistettava sekä asiasisältö että ilmaisutapa.
Monet kirjoittajat ovat kertoneet, miten vaikea heidän on tiivistää ja lyhentää omaa tekstiään. Vaikeaahan se on.
Kuolettavan pitkistä teksteistä paistaa laiskuus, ei luovuus. Tässä jos missä puhun kokemuksesta.
Kirjoittajan kannattaa silloin tällöin muuttaa tietoisesti työmenetelmiään. Hyväkin rutiini alkaa lopulta puuduttaa.
Tekstin kirjoittamisessa moneen kertaan on taikaa. Sitä kannattaisi kokeilla joskus jokaisen. Aikaa löytää, jos on rohkea ja utelias.
Kirjoittajan elämä olisi helppoa, jos voisi tilata itseltään aina sopivan mittaisen tekstin. Tilata tietysti voi, mutta toimitus ei välttämättä vastaa vaatimuksia.
Kirjoittamisessa on paljon samaa kuin valokuvauksessa. Kuvauskokemusta voi hyödyntää kirjoitustyössä, vaikka ei mestarikuvaaja olisikaan.
Tekstin pituus ei aina pysy kohtuudessa ajatuksen voimalla. Muistiinpanot tehoavat varmemmin.
Ei riitä, että tietää, kenelle kirjoittaa. Kohderyhmään kuuluvia ihmisiä pitää myös tuntea ja ymmärtää.
Kenelle on kirjoitustyön tärkein kysymys. Niin olen vuosikymmeniä toisille opettanut.
Tekstistä saa sopivan mittaisen, kun kirjoitustyöhön valmistautuu ajatuksella. Valmistautumistapoja on monia – osa helppoja, osa työläämpiä.
Liian pitkästi ei tarvitse kirjoittaa ainakaan siksi, että hyvistä neuvoista olisi puutetta. Kirjoitusoppeja on tarjolla enemmän kuin ihmisiässä ehtii kokeilla.
Intuitio kannattaa kutsua avuksi kirjoitustöihin. Se lievittää kiireen piinaa, koska pystyy hyödyntämään tietoa ja kokemuksia nopeammin kuin looginen päättely.
Kaupoissa myydään yhä kyniä, paperia ja muistikirjoja. Ne pelastaisivat nettiajan kiireisen kirjoittajan monesta pulasta ja saisivat luovuudenkin kukoistamaan.
Kirjoittaja tarjoaa asiansa lukijoille yleensä samassa valossa kuin sen itse näkee. Näkökulman vaihdosta voi onneksi harjoitella – vaikkapa kännykkäkameralla.
Kirjoittaminen käy kenelle tahansa raskaaksi, jos samasta aiheesta joutuu väkisin vääntämään vähän erilaisia tekstejä jatkuvasti uusiin tarkoituksiin.
Puhuminen auttaa aina, myös kirjoittajaa. Jos muuta juttuseuraa ei ole, voi höpötellä itsekseen tai tietokoneen kanssa. Puhe muuntuu tekstiksi, teksti puheeksi.
Ei-sana on ihmeellinen. Pariin kirjaimeen kätkeytyy ihmismielen syviä salaisuuksia ja niin valtavasti voimaa, että kirjoittajan pitää sitä säännöstellä.
Asiatekstinkään ei tarvitse aina olla harmaata. Vivahteikkaat sävyt herättävät lukijoiden kiinnostuksen ja varmistavat, että teksti vaikuttaa toivotulla tavalla.
Kiireinenkin kirjoittaja ehtii joskus kokeilla menetelmää, jota ei ole aiemmin käyttänyt. Lähes lapselliselta näyttävä konsti saattaa osoittautua tehokkaaksi.
Helpoimmalta tuntuu kirjoittaa niin kuin aina ennenkin. Kiehtovampaa on vaihteleva, versioiva kirjoittaminen. Se myös varmistaa, että saat sanomasi perille.
Hyvällä asiatekstillä on luja, selkeä rakenne. Rakenteet hahmottaa helpommin kuvin kuin sanoin, paremmin piirtäen kuin kirjoittaen.
Kiireisen kirjoittajan ajatus lähtee helposti kiertämään vanhaa rataa. Ilman uusia menetelmiä myös tekstit juuttuvat samalle kiertoradalle.
Kieli- tai kirjoitusvirhe pistää silmään – joillakin sydämeen saakka. Hatara rakenne synnyttää lukijassa vain epämääräistä tyytymättömyyttä.
Olet varmaan saanut joskus viestin, joka valaisi päiväsi. Se ei ehkä tuonut ilosanomaa tai jymyuutista mutta jätti hyvän jälkimaun.