Ikivanhaa vai upouutta?

Uusi kirjoitustaitoKaikkihan sen jo osaavat! Siinä repliikki, joka aina kätkee taakseen vahvaa muutosvastarintaa.

Postasin jokunen viikko sitten työelämän kirjoittamisen monipuolistuvista vaatimuksista. En olisi ikinä uskonut, että tuo aihe synnyttäisi lukijoissa rankemman tunnekuohun kuin mikään aiempi. Aika ikävääkin palautetta on tullut – tietenkin meiliin ja mystisistä osoitteista.

Ensin harmitti, että osuin – vastoin tapojani – sairastumaan juuri, kun tarjolla olisi ollut kunnon väittelyjä. Nyt ymmärrän, miten hyödyllistä on ollut hiljalleen mietiskellä, mistä oikein on kysymys:

  • Millä eri tavoilla muutosvastarinta voi ilmetä, ja mitä kaikkea sen taustalla voi olla?
  • Miten usein uudistusten pahimmat jarrut piilottelevat edistyksen etujoukoissa?

Hienoa on se, että uusi kirjoitustaito näyttää kiinnostavan niin monia. On aikakin.

Kaikki eivät vielä osaa

Osa saamistani terveisistä lähti siitä,  että uuden kirjoittamisen piiriin sisällyttämäni asiat ovat ikivanhoja.

Olen kouluttanut työelämän kirjoittajia ja verkkoviestijöitä pitkään ja paljon. Uskon tietäväni aika hyvin, mitä kirjoittajat osaavat ja mitä eivät. Onhan tietolähteeni luotettava: kirjoittajat itse kertovat – viikosta ja vuodesta toiseen. Lisäksi on aina tilaisuus peilata heidän arvioitaan työn tuloksiin.

Valtaosa työelämän kirjoittajista on kehityshaluista väkeä. Eivät he tunne tarvetta vastustaa uuden oppimista ainakaan tekosyistä kaikkein kuluneimmalla eli väittämällä osaavansa jo kaiken.

Niin kauan kuin tieto ei ole muuntunut teoiksi, opiskelua ja harjoittelua pitää jatkaa.

Pitkään on jo pohdittu

Ilahduin aikanaan, kun löysin netistä suomalaisen tutkijan, joka on kiinnostunut uudesta kirjoittamisesta – vaikkakin kouluopetuksen kannalta.

Blogipostauksestaan päätellen kyseinen tutkija Outi Kallionpää ei ilahtunut ollenkaan sitä, että tällainen pinnallinen bisnesihminen kuin minä on ruvennut puuhastelemaan saman asian parissa:

”Nettiä selaillessani huomasin yllättäen, että uuden kirjoittamisen – kursseja kaupitellaan jo täyttä häkää.”

Miksei kaupiteltaisi?

Kun toisten mielestä uudessa kirjoitustaidossa ei ole mitään uutta, tutkija ilmeisesti tahtoisi suojella koko asian ikiomaksi keksinnökseen, johon kukaan muu ei saisi kajota, ainakaan Suomessa.

Antaisivatkohan seuraavat seikat yhtään oikeutusta sille, että yritykseni tosiaan markkinoi uuden kirjoittamisen koulutuksia:

  • Scriptio Oy täyttää kohta kymmenen vuotta ja on koko ajan keskittynyt verkko- ja kirjoitetun viestinnän koulutukseen ja konsultointiin.
  • Itse olen kouluttanut verkkokirjoittajia 20 vuotta, työelämän kirjoittajia vielä pitempään.
  • Jo vuonna 2000 ilmestyneessä kirjassani Verkkoajan viestintä – tulkinta, ilmaisu, vuorovaikutus pohdin aika  perusteellisesti uuden, aiempaa laajemman luku- ja kirjoitustaidon sisältöä.
  • Kaikkiaan olen julkaissut kymmenen kirjaa verkko- ja kirjoitetun viestinnän alalta.
  • Scription koulutussisällöissä on koko ajan ollut mukana paitsi teksti-ilmaisuun, myös esimerkiksi vuorovaikutukseen ja visuaalisuuteen liittyviä aineksia.
  • Vuoden kestävät Mestariluokka-valmennukset ovat olleet yrityksen tarjonnassa jo yli kolme vuotta.

Suomalainen koululaitos kokonaisuutena ei ole kunnostautunut verkkoajan laajan luku- ja kirjoitustaidon tai yleensäkään tietoyhteiskuntataitojen opetuksessa. Loistavia poikkeuksiakin onneksi on.

Pitäisikö työelämässä odottaa tumput suorina, milloin arvon tutkijat saavat väitöskirjansa valmiiksi ja  käsitteet märehdittyä riittävän tieteellisen muotoon? Vasta sitten kai koululaitoskin pääsee päivittämään kirjoitustaitoa.