Kirjoitustaito uusiksi?

Työelämän kirjoittajien on osattava sellaista, mistä useimpien kouluaikana ei ollut aavistustakaan. Monia askarruttavat esimerkiksi seuraavat kysymykset:

1. Miten kirjoittaa samoista aiheista yhä uusille kanaville?
2. Miten rakentaa tekstin voimalla hyvää vuorovaikutusta jopa ventovieraiden ihmisen kanssa?
3. Miten hyödyntää sisällöntuotannossa ryhmän ja yhteisöllisyyden voimaa?
4. Miten rikastuttaa tekstivoittoista ilmaisua esimerkiksi kuvalla ja vuorovaikutteisuudella?

Uusi – kuluneista kulunein sana

Uusille ja tärkeille asioille tahtoisi löytää edes vähän nerokkaamman luonnehdinnan kuin uusi. Kovin usein tuo lattea ja herkästi sisältönsä menettävä sana kuitenkin hiipii käyttöön – kokonaisena tai vähän lyhennettynä:

• uusi aika
• uusrenessanssi
• uusmedia
• ja niin edelleen.

Olen pyöritellyt ajatuksissa, keskusteluissa ja teksteissäkin jo pitkään uudenlaista kirjoitusvalmennusta. Lanseerausta on lykännyt se, etten ole löytänyt parempaa käsitettä kuin uusi kirjoittaminen.

Nyt olen päättänyt, etten enää juutu sanaan. Uuden kirjoittamisen mestariluokan on tarkoitus käynnistyä tänä syksynä.

Uuden kirjoittamisen käsite ei suinkaan ole minun keksintöäni. Englanninkielisessä maailmassa new writing on jo aika vakiintunut. Tunnetumpi on tosin new media writing.

Miten niin uusi kirjoittaminen?

Suomessa uuden kirjoittamisen pedagogiikkaa tutkii Outi Kallionpää. Hän on käsitellyt aihetta esimerkiksi  blogissaan Uusi kirjoittaminen – Writing New Media.

Mielenkiintoista, että  blogin nimessä ovat ikään kuin varmuuden vuoksi molemmat käsitteet: uusi kirjoittaminen ja uuden median kirjoittamisen. URL on uudenmediankirjoittaminen.wordpress.com.

Outi Kallionpään mukaan uuden kirjoittamisen taitoon kuuluvat perinteisten kirjoitustaitojen lisäksi

• sosiaaliset ja yhteistoiminnalliset taidot
• tekniset taidot
• luovuustaidot
• julkisuustaidot
• multimodaaliset ja esteettis-visuaaliset taidot
• eettiset taidot
• kansainvälisyystaidot.

Ihan noin laajaan näkökulmaan emme pysty emmekä edes pyri Uuden kirjoittamisen mestariluokalla.

Eivätkö kaikki vielä osaa…

Taisin olla aikaani edellä, kun pohdiskelin laajasti uuden, laajan luku- ja kirjoitustaidon kysymyksiä vuonna 2000 ilmestyneessä kirjassani Verkkoajan viestintä – tulkinta, ilmaisu, vuorovaikutus.

Aihe ei viitisentoista vuotta sitten kiinnostanut juuri ketään. Jos nyt jonkun uteliaisuus herää, kirjaa näyttää olevan tarjolla ainakin divareissa – samoin kirjastoissa.

Muistan hyvin, miten varmoja monet olivat vuosituhannen vaihteen tienoilla siitä, että jokainen suomalainen osaa lukea ja kirjoittaa riittävän hyvin. Enää niin ajattelevat vain kehityksen kelkasta pudonneet – tai piakkoin putoavat.

Toinen vankka uskomus oli, että nuoret kyllä oppivat digiajan vaatimat viestintätaidot automaattisesti. Nyt tutkimuksetkin puhuvat muuta.

Näin Outi Kallionpää:

”Useiden tutkimusten mukaan (esim. Kupiainen 2013 http://widerscreen.fi/numerot/2013-1/diginatiivit/) myytti diginatiivisukupolvesta, joka oppii nämä taidot itsestään ilman formaalia kouluopetusta on todettu virheelliseksi. Vain pieni osa nuorista on pystynyt itse hankkimaan aktiiviseen osallistumiseen vaadittavat taidot ja toimii niiden avulla osana uusia toimintakulttuureita.”

Nykyisten keski-ikäisten odotetaan viipyvän työelämässä vielä pitkään. Siksi on korkea aika syventyä systemaattisemmin siihen, millaista kirjoitus- ja lukutaitoa he tarvitsevat.