Heinäkuinen Helsinki muistuttaa monia muita eurooppalaisia kaupunkeja.
Keskustassa kuljeskelee ulkomaisia matkailijoita. Joukkoon eksyneet kanta-asukkaatkin ovat enimmäkseen leppoisia lomalaisia. Turistibusseja ja -paatteja tulee ja menee.
Olin ensimmäistä kertaa vuosiin laivaretkellä Helsingin edustalla. Pääkaupunkimme esittäytyy todellakin mereltä katsoen enemmän edukseen kuin esimerkiksi marraskuun ruuhkassa Mannerheimintiellä.
Muutama päivä sitten kerrottiin, että turismi tuo Suomelle vuosittain miljardikaupalla tuloja. Uutinen uhkasi iskeä särön taloushorteeseen, jonka pessimismiä on lupa piristää vain Uuden Nokian utopialla. Ainoa mediasta mieleen jäänyt kommentti oli, etteihän meillä ole näyttää muuta kuin metsää, vettä ja kalliota…
Pitäisikö päättäjienkin vaihtaa välillä näkökulmaa? Tuskin turistit insinöörien takia Suomeen rahojaan kantavat.
(99 sanaa)