Punainen lanka poikki

Kirjoitustyö on organisoitu hölmösti. Teho ja luovuus karisevat, kun keskeytykset katkovat ajatuksia.

Aikuiskasvatus-lehden toimituspäällikkö Anne Hattunen kirjoitti hiljattain Sivistys.netin Näkökulma-artikkelissa tekstin rytmistä:

”Hyvä teksti soljuu eteenpäin hissimusiikin tavoin. Se rullaa huomaamatta, on tasalaatuista, ei ärsytä liikaa, muttei myöskään päästä otteestaan. Kun tekstin puitteet ovat kunnossa, huomio kiinnittyy sisältöön. Se taas voi olla hyvinkin provosoivaa.

Rytmi ratkaisee, kuinka helppo lukijan on ymmärtää lukemansa.”uuri noin se on.

Jotta tekstistä tulisi rytmikäs, myös kirjoitustyö on saatava svengaamaan. Nykyisin kirjoittaminen on kuin väärällä nopeudella soitettua musiikkia, joka sitä paitsi katkeilee kaiken aikaa.

Ihme oikeastaan, että teksteistä tulee senkin verran järkeviä.

Keskeytykset vaikuttavat kirjoittajiin kahdella tavalla:

  • Toisten työ on kuin hidastetusta filmistä.
  • Toiset suoltavat tekstiä ylinopeudella, jotta saisivat sen valmiiksi ennen seuraavaa keskeytystä.

Jos ajatus katkeaa kaiken aikaa, tekstiin on turha odottaa hyvää juonta – sitä punaista lankaa.

Kirjoitustyön rytmi on parhaimmillaan ajatusten rytmiä.

Jos kirjoittaminen katkeaa jatkuviin keskeytyksiin, alkaa ajatuskin pätkiä. Jotkut kestävät keskeytykset paremmin kuin toiset. En kuitenkaan tunne yhtään kirjoittajaa, joka pystyisi parhaimpaansa ruuhkaista rautatieasemaa muistuttavissa työoloissa.

Esimiehet eivät valitettavasti ymmärrä keskittymisen merkitystä kirjoitustyölle. Miksi myöskään työsuojeluihmiset tai ammattijärjestöt eivät nosta asiaa puheeksi?