Korvaani on aina särähtänyt, kun joku on puhunut hirveän ihanasta. Huonommin sanat tuskin voisivat sointua yhteen.
Nyt huomaan, että kirjoittaminenhan on nimenomaan hirveän ihanaa. Hetkittäin se on aivan hirveää raadantaa mutta joskus ihanan palkitsevaa.
Sama pätee kirjoittamiseen sekä työnä että teemana. Siksi kai kirjoitan mieluiten kirjoittamisesta. Se vasta hirveän ihanaa on.
Herättelen blogiani henkiin kirjoitussarjalla, joka koostuu enintään sadan sanan teksteistä. Sarja saattaa jatkua jouluun, ylikin. Alkuun postaan varmaan tiheästi; kirjoittamisen paloa on päässyt patoutumaan.
Aloitan ihmettelemällä, miksi on niin vaikeaa kirjoittaa lyhyesti. Kysymys on kirjoitustyön kalutuimpia, mutta yhä riittää pureskeltavaa. Muistelen kirjoittaneeni aiheesta ennenkin – pitkästi.