Pystytkö osallistumaan esimerkiksi puolen päivän koulutukseen niin, ettet opi yhtään mitään?
Minä en pystyisi. Yhä edelleen innostun keskusteluista niin, että oivalluksen valot alkavat vilkkua mielessäni. Onneksi monille muille näyttää käyvän samoin.
Tulen surulliseksi, kun joku kertoo, ettei saanut koulutuksesta mitään. Tavallisesti hän kirjoittaa sen arviointilomakkeeseen. Joskus tieto välittyy tilaajan tai yrityksemme toimiston kautta. Hyvin harvoin kukaan ottaa asiaa esille kasvokkain kouluttajan kanssa.
Poikkeustapauksia
Pettyneiden määrä ei ole suuri, kun ottaa huomioon volyymin.
Kuun vaihteessa päättyvällä tilikaudelle vedin yli 150 koulutus- tai valmennussessiota. Niissä oli mukana useampi tuhat ihmistä. Vain parilta promillelta on välittynyt minulle täydellisestä pettymyksestä kertovia terveisiä.
Omistan poikkeustapauksille luultavasti liikaakin ajatuksia. En nimittäin usko pystyväni estämään heidän pettymystään. Silti pohdin, miten ja miksi he sulkevat mielensä ulkopuolisilta virikkeitä. Vai sulkevatko todella? Sanovatko vain?
Toisilta oppii aina
Aina, kun ryhmä ihmisiä on koolla yhteisen asian ympärillä, jokainen heistä saa jotakin – vastaanottavaisimmat hyvinkin paljon.
Koulutuksessa tai valmennuksessa anti ei ole ikinä yhden henkilön varassa. Ryhmä ratkaisee.
Melko varmasti pahiten pettyneet haluavat osoittaa epäluottamuslauseen kouluttajalle. He eivät välttämättä edes tajua, että tulevat samalla mitätöineeksi muut osallistujat.
Täydellisen tyytymättömiä ei kannata syyllistää. Ainakin osa heistä on luultavasti turhautunut työhönsä tai pettynyt koko elämään. Mutta voisiko kaikkeen tyytymättömiltä oppia jotakin?
Mikä olisi uutta?
Tyytymättömimmät sanovat ääneen sen, mitä paljon isompi joukko ihmisiä potee hiljaa mielessään: he tahtoisivat kuulla tai nähdä jotakin aivan uutta.
Tosiasiassa kohtaamme hyvin harvoin tietoa, joka olisi sanan varsinaisessa merkityksessä uutta ja samalla relevanttia. Opeteltavaksemme tulee kuin liukuhihnalta nippelioppia: uusi tietojärjestelmiä, sovelluksia, ohjelmistoja ja niin edelleen. Niiden opiskelu tarjoaa harvoin oivalluksen iloa. Uusi nippeli ei yleensä tuo merkittävää muutosta työhön saati sen tuloksiin.
Työelämässä oppimisen ydin on, että hyviksi havaitut toimintatavat saa juurtumaan käytäntöön.
Koulutuksen vaikuttavuutta ei kannata mitata sillä, miten monta uutta irtotietoa kouluttaja ehtii latoa tunnissa pöytään.
Kirjoitus- ja muutkin viestintätaidot ovat tyypillisesti niitä, joissa tietojen ja taitojen välillä on leveä kuilu. Tiedämme, miten asiat pitäisi viestiä, mutta jostain syystä teemme toisin.
Tai ehkä tietojen ja taitojen välillä sittenkin on seinä – näkymätön seinä. Rakennamme sen asenteista.
Oppimisen asenteelliset esteet kärjistyvät aina epävarmoina taloudellisina aikoina. Kouluttajien ja valmentajien pitää juuri nyt miettiä, miten murtaa tai kiertää oppijoiden hankalat asenteet.