Virkakielityöryhmän paras ajatus on, että tekstejä pitää vähentää. Keinot valitettavasti jäävät piiloon.
Hyvän virkakielen toimintaohjelma lupaa yhdessä väliotsikossa yhteisiä suosituksia koko julkishallinnolle. Ne olisivatkin tarpeen, jotta viranomaisviestintä todella alkaisi selkiintyä.
Heti väliotsikon alla lukijaa odottaa kuitenkin pettymys:
”Tässä jaksossa esitetään suosituksia yhteisten ohjeiden ja arviointivälineiden laatimiseksi sekä koulutuksen järjestämiseksi valtion viranomaisille.”
Ei siis yhteistä tsemppausta vaan vanhakantaista ylhäältä alas -ajattelua.
- Raportista ei säteile luottamus suomalaisten virkamiesten harkintakykyyn tai oppimishaluun.
Valtioneuvoston vastuulla
Edellisessä postauksessa arvioin niitä toimenpide-ehdotuksia, joiden toteuttamiseen tarvitaan valtioneuvoston päätös. Työryhmän olisi ehkä kannattanut sijoittaa raportissa samaan yhteyteen seuraavat neljä kohtaa:
”Valtioneuvosto teettää yhteiset menettelyohjeet julkishallinnon nimien, virkanimikkeiden ja termien suunnittelusta sekä ohjeet niiden kieliasusta. Viranomaisille järjestetään systemaattista koulutusta nimistön ja termien suunnittelusta.”
”Valtioneuvosto huolehtii, että virkakielikoulutukseen laaditaan viranomaisten yhteinen koulutusohjelma ja että virkakielen laadun arviointiin kehitetään yhteisiä välineitä.”
”Valtioneuvosto teettää ohjeet siitä, millaisin toimenpitein vaikutetaan EU-säädösten ymmärrettävyyteen.”
”Valtioneuvosto huolehtii siitä, että lainvalmistelijat saavat koulutusta yleisesti ymmärrettävän tekstin ominaisuuksista.”
Tuntuu kuin mitään hyvää ei voisi hallinnossa tapahtua ilman valtioneuvoston johdatusta.
Kotuksen omaa työlistaa
Koko julkishallinto tuskin tuntee heti omakseen myöskään suosituksia, joiden osoite on virkakielityöryhmän toimintaan vahvasti osallistunut Kotimaisten kielten keskus Kotus:
”Kotimaisten kielten keskus laatii lainsäädäntöhankkeen esivalmisteluvaihetta varten kieltä koskevista toimenpiteistä havainnollistetut ohjeet, jotka linkitetään lainvalmistelun prosessikuvaukseen. Ministeriöt seuraavat virkakielen kertomusta varten, kuinka paljon ja millaisia kielenkäyttöön liittyviä toimia lainsäädäntöhankkeisiin on sisältynyt.”
”Kotimaisten kielten keskus kokoaa verkkosivuilleen säädöstekstien esimerkkejä, jotka täydentävät Lainkirjoittajan opasta ja havainnollistavat sen ohjetta yleisesti ymmärrettävän säädöskielen kirjoittamisesta.”
Eikö Kotus olisi voinut hoitaa hommansa ilman virkakielityöryhmän ohjelmointia? Nuo sinänsä tärkeät tehtävät tuntuvat sellaisilta, jotka ennestäänkin kuuluvat juuri Kotukselle.
Kumpikin suositus on toki sisällöltään kannatettava.
Malliteksteistä on hyötyä
Konkreettisimpia virkakielityöryhmän suosituksista on tämä:
”Selvitetään julkishallinnon yhteisen mallitekstien tietokannan kokoamista. Tekstipankki aloitetaan hankkeilla, joissa selkeytetään sekä asiakastekstejä että hallinnon sisäisiä ohjeita, sääntöjä ja määräyksiä.”
Uskon malliksi laadittujen tekstien – siis esimerkin – voimaan.
Siitä en ole varma, kannattaako edes pyrkiä koko julkishallinnon yhteiseen tietokantaan. Miksi kaikessa pitää tavoitella mammutteja, kun pienemmät kokonaisuudet olivat ketterämpiä rakentaa ja käyttää?
Tekstejä kannattaa karsia
Raportissa on yksi kohta, josta olen todella lämpimästi samaa mieltä virkakielityöryhmän kanssa:
”Ministeriöt ja kunnat kannustavat virastoja vähentämään työssään tekstien määrää ja kirjoittamaan lyhyempiä tekstejä. Osana säädösehdotusten vaikutusten arviointia kiinnitetään nykyistä vahvemmin huomiota teksteihin ja tekstitöihin.”
Tarkoitan tosin lähinnä ensimmäistä virkettä. Samaan suositukseen kun on oudosti leivottu myös toinen asia – sekin tosin tärkeä.
Tiedän, etteivät jymy-yllätykset kuulu valtionhallinnon kulttuuriin. Kuvittele nyt kuitenkin, lukija hyvä, että virkakielityöryhmällä olisi riittänyt uskallusta keskittyä radikaalisti yhteen ydinajatukseen:
- Hallinnossa pitää tuottaa vähemmän ja lyhyempiä tekstejä mutta kirjoittaa ne entistä paremmin.
Ei kysymyksessä tietenkään ole uusi ajatus, mutta toteutuessaan se olisi todella merkittävä. Jos oivallus leviäisi koko julkiselle sektorille ministereistä kunnanviraston kesäharjoittelijaan, vaikutus olisi järisyttävä.
Tuon ytimen ympärille olisi voinut rakentaa koko Hyvän virkakielen toimintaohjelman. Myös työryhmä olisi voinut raportissaan asettaa laadun määrän edelle.
Kuka suunnittelee koulutuksen?
Tuntuu kuin virkakielityöryhmä olisi karttanut konkretiaa. Esimerkkinä tästä ovat koulutusta koskevat suositukset, joita siteeraan varmuudeksi vielä uudelleen:
”Valtioneuvosto huolehtii, että virkakielikoulutukseen laaditaan viranomaisten yhteinen koulutusohjelma ja että virkakielen laadun arviointiin kehitetään yhteisiä välineitä.”
”Valtioneuvosto huolehtii siitä, että lainvalmistelijat saavat koulutusta yleisesti ymmärrettävän tekstin ominaisuuksista.”
Koulutus on keskeinen keino viedä muutostavoitteita käytäntöön. Julkishallinnossa on erinomaisia henkilöstönkehittämisen ammattilaisia, jotka yhdessä erikoisalojen kuten viestinnän asiantuntijoiden kanssa pystyvät suunnittelemaan erinomaisia koulutusohjelmia. Ei kai heidän osaamistaan nyt ole tarkoitus sivuuttaa?
Eihän virkakielen uudistusta vain ole tarkoitus toteuttaa bulkkikoulutuksella tai peräti vanhakantaisella kielenhuoltokursseilla?
Yhteiset tavoitteet ovat tärkeitä, mutta kaiken keskittäminen tuskin motivoi julkisen sektorin koulutettua henkilöstöä.
- Valtioneuvoston tärkein tehtävä virkakielisavotassa olisi huolehtia siitä, että hallinto saa resurssit virkakielen uudistamiseen.
Keskeiset keinot löytyvät henkilöstökoulutuksesta ja johtamisesta. On hämmentävää, ettei virkakielityöryhmä tunnu syventyneen juuri lainkaan johtamisen kysymyksiin.
– – – – – –
Kirjoitussarjan edelliset osat: