Yt-uutisten surullinen sarja jatkui taas tammikuussa. Kuka jaksaa nähdä valoa tunnelin päässä?
Yliopistojen irtisanomisset tuntuvat järkyttäneen monia sellaisiakin, joita saneeraukset muuten eivät enää hetkauta. Tuntuu kuin nyt olisi ylitetty jokin uusi raja. On isketty suomalaisten pyhään – osaamiseen ja korkeaan koulutukseen.
Osa yt-kierroksista on epäilemättä välttämättömiä. Jos Postilla ei enää ole entiseen malliin kuljetettavaa, ei väkeäkään tarvita yhtä paljon. Toimintaa on pystyttävä tehostamaan kaikkialla – jopa yliopistoissa. Onhan esimerkiksi tieto- ja viestintätekniikkaan tehty mittavia investointeja.
Teknologialla tuottavuutta?
Monen päivittäisenä työvälineenä palveleva Excel täytti viime vuonna 30 vuotta. Helsingin Sanomat käsitteli aihetta noin kuukausi sitten pääkirjoituksessaan. Artikkelin täytyi olla poikkeuksellisen hyvä, kun sen yhä muistan.
Hesarin onnittelut 30-vuotiaalle Excelille tuskin kaikkia miellyttivät:
Excel lisää tuottavuutta enemmän kuin Vinen kuuden sekunnin some-videot.
Pääkirjoitus muistutti, ettei tietotekniikan läpimurto aluksi parantanut tuottavuutta. 1990-luvulla tuottavuus kuitenkin lähti esimeriksi Yhdysvalloissa kasvuun. Viime vuosina suotuisa kehitys on taas hidastunut.
Siihen, mikä hyöty teknologista saadaan, vaikuttaa ratkaisevasti ihmisten osaaminen.
Tietokoneet eivät tee itsekseen yhtään mitään, eikä Excelin makroista ja funktioista ole hyötyä, jos niitä ei osaa käyttää, Helsingin Sanomat kirjoitti.
Osaamisessa ei ole kyse vain nippeliopista vaan sitä, että ihmiset keksivät käyttää teknologian mahdollisuuksia hyödyllisiin tarkoituksiin ja yllättävilläkin tavoilla.
Ihminen ei osaa itsestään
Tuottavuushan tarkoittaa panoksen ja tuotoksen suhdetta. Jos tuotos syntyisi aivan ilman panosta, olisi keksitty jotakin ikiliikkujan veroista.
Tieto- ja viestintäteknologiasta tuskin on saatu Suomen suurissa tuottavuustalkoissa irti likikään sitä hyötyä, mikä olisi tarjolla. Olisiko vika siinä, että panoksia on riittänyt usein vain teknologiaan mutta ei tietoon ja viestintään.
Esimerkiksi monet verkkopalvelut tai niiden uudistukset on puurrettu pystyyn isoilla teknisillä investoinneilla. Sisällöntuottajat ja käyttäjät sitä vastoin on jätetty oman onnensa nojaan. Heihin kehityspanosta ei ole tahdottu tai ymmärretty käyttää.
Koulutuksesta on leikattu muuallakin kuin yliopistoissa ja yleensä julkisessa koulutusjärjestelmässä. Myös menestyvissä yrityksissä työskentelevät kertovat, että koulutushanat on kierretty tiukasti kiinni.
Osaavimmat ihmiset uskaltavat sanoa ääneen, jos eivät osaa jotakin. He pyytävät ammatilliseen kehitykseensä uusia eväitä.
Kuka puhuu niiden puolesta, jotka eivät tohdi enää edes toivoa mahdollisuutta täydennyskoulutukseen?
Koko Suomen, samoin sen jokaisen yrityksen ja yhteisön arvokkain voimavara ovat oppimishaluiset ja -kykyiset ihmiset. Mihin se unohtui?