Ennen vanhaan tosiviisaina pidettiin niitä, jotka puhuivat ja kirjoittivat käsittämättömiä.
Osa asiantuntijoista valitettavasti elää menneisyydessä. He kuvittelevat yhä kaameaa kapulakieltä tieteelliseksi tai vakuuttavaksi ilmaisuksi. Kun viesti ei mene perille, syyttävä sormi osoittaa lukijaa, kuulijaa tai keskustelukumppania – sitä toista.
Moni pohtii niin kuumeisesti sisällön yksityiskohtia, että unohtaa kokonaan ajatella lukijaa. Mitä-kysymys jyrää alleen kolme muuta:
- Kenelle?
- Miksi?
- Miten?
Tämän päivän tosiviisas on se, joka osaa kertoa oman erikoisalansa asioista erilaisille kohderyhmille kiinnostavasti ja ymmärrettävästi.
Missä tarinaniskijät ja estraditaiteilijat?
Olen koko työikäni uskonut ajavani lukijan asiaa. Siksi kai olen hamstrannut ajatuksia, jotka puhuvat suoraan tai kiertäen lukija-ajattelun puolesta.
Vuodelta 1997 kokoelmissani on kaksi tärkeää sitaattia.
Ilkka Pirttilä kirjoitti näin:
”Hyvältä valistavalta asiantuntijalta odotetaan, että hän yhtäältä tuntee asiansa, mutta että hän toisaalta tuntee ne pedagogiset menetelmät, joilla eri asiakkaat ymmärtävät sanoman.”
Torsti Kivistö sanoi saman vielä iskevämmin:
”Imua tulee olemaan ihmisillä, joilla on jonkin alan huippuosaamista yhdistyneenä tarinankertomistaitoon. He muistuttavat tiedemiestä, joka samalla on hyvä estraditaiteilija.”
Sitaatit ovat yhä ajankohtaisia – ikävä kyllä. Se ei kerro kovin hyvää myöskään meidän viestintäalan kouluttajien osaamisesta.
Havainnollisuus takaisi vaikutuksen
Pari vuotta sitten havahduimme Scriptiossa siihen, ettemme olleet osanneet alkuunkan havainnollistaa, mitä lukija-ajattelu käytännössä tarkoittaa.
Olimme kuvitelleet oppiemme olevan lukija-ajattelun kyllästämiä. Eräs asiakas ei kuitenkaan löytänyt koulutusohjelman luonnoksesta edes vihjettä koko asiasta.
Tuon herätyksen tuloksena syntyi Anna lukijan loistaa -tehotunti. Sen sisältönä on malli, joka sisältää kahdeksan tekstin ominaisuutta. Ne ovat
- aihe
- näkökulma
- rajaus
- jäsentely
- sanasto
- tyyli
- retoriikka
- kanava.
Tunnissa ehtii mainiosti poimia vaikkapa verkkosivustolta analysoitavaksi pari esimerkkiä jokaisesta kohdasta. Lukija-ajattelu tulee ainakin vähän havainnollisemmaksi kuin pelkillä korulauseilla.
Yhtä ja toista muutakin edistystä näkyy esimerkiksi oman koulutusyritykseni tarjoamissa sisällöissä ja menetelmissä. Paljon enemmän pitäisi kuitenkin ehtiä ajatella – lukijaa, kuulijaa, asiakasta, oppijaa.
Minkä kirjoitin, sen kirjoitin…
Viestintävalmiutta ei voi pakkosyöttää. Koulutuksessakin tärkeintä on saada ihmiset arvioimaan omaa viestintävalmiuttaan: tietojaan, taitojaan ja ennen kaikkea asenteitaan.
- Hyvä ilmaisutaito kuuluu niin olennaisesti nykyaikaiseen asiantuntijuuteen, että jokaisen on kannettava siitä itsekin vastuuta.
Vastuunotto näkyy omaehtoisena opiskeluna. Vastuullisuuteen kuuluu myös joustavuus – valmius parantaa viestintäänsä jatkuvasti, päivästä ja tekstistä toiseen.
Edelleen tapaa yllättävän paljon asiantuntijoita, jotka katsovat hoitaneensa velvollisuutensa, kun ovat kirjoittaneet tekstin. He näkevät viestinnän mekaanisena kuljetustoimintana.
Minkä kirjoitin, sen kirjoitin -asenne saattoi sopia pari tuhatta vuotta sitten maaherra Pontius Pilatukselle. Hän lausui nuo kuuluisat sanat, kun ylipapit arvostelivat tekstiä, jonka maaherra oli kirjoituttanut Jeesuksen ristiin
Fiksu kirjoittaa huomaa palautetta saatuaan, että tosiaan, tekstin olisi voinut laatia paljon paremmin.