Harva varastaa toisen auton ja elvistelee sillä kuin omin rahoin ostetulla.
Tekstejä ja kuvia sitä vastoin pöllitään surutta eikä lainkaan hävetä esitellä niitä omina.
Erityisen mieltyneitä sisältövarkaat ovat esitysaineistoihin. Se on outoa. Eihän ole temppu eikä mikään laatia muutamaa PowerPoint-diaa, jos hallitsee aiheen. Eri asia, ellei hallitse.
Välillä tuntuu kuin Microsoftin esitysgrafiikkaohjelman nimi olisi saanut uuden suomennoksen:
- PowerPoint = varasta vapaasti.
Moni asiantuntija tuntee kutsumusta koulutusareenoille – tai ainakin menee, kun pyydetään. Paljastuuko siinä, ettei homma olekaan niin helppoa kuin päälle päin näyttää? Silloinko muistuu mieleen, että arkistoissa on tallessa alan ammattikouluttajan aineisto…
Tuohon asti vielä jotenkin ymmärrän tapahtumien kulun. Sitten ymmärrykseni loppuu.
Turha sepittää satuja
Mitä rehtiä tai fiksua voi liikkua sen ihmisen mielessä, joka viis veisaa siteeraamiskäytännöistä ja nappaa toisen työn tuloksen muitta mutkitta omiin nimiinsä?
Ihan turha vedota ajattelemattomuuteen tai huolimattomuuteen. En nimittäin usko satuihin.
Sisältövarkaat ovat lähes aina niin sanottuja kunnon kansalaisia. Heillä on vakituinen päivätyö – joskus jopa komea titteli suuressa ja arvostetussa organisaatiossa. Osa on kleptomaaneja. Toisista taas tilaisuus tekee varkaan.
Laki ei yksin tehoa
Käsittelen sisältövarkauksia lähipäivinä kolmessa postauksessa, koska kysymys on kolmella tavalla tuomittavasta ilmiöstä:
- ammatillisesti
- moraalisesti
- taloudellisesti.
Juridiikan jätän kokonaan sivuun. Se kun ei ole minun alaani. Ja on valintaan toinenkin syy:
- Laki ei auta, kun moraali pettää.