Lukija-ajattelu on ohjeissa vielä tärkeämpää kuin muissa muissa asiateksteissä. Prosessi on pettänyt, jos ohjetta on vaikea tai jopa mahdoton noudattaa.
Maskisuosituksista on kohistu keväästä asti. Aikaa olisi ollut varmistaa ohjeiden viestinnällinenkin laatu.
Kun suositus vihdoin tuli, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL opasti verkkosivuillaan joukkoliikenteessä matkustavia muun muassa näin:
”Maski tulee poistaa yskimisen ja niistämisen ajaksi. Tämän jälkeen niistetään ja yskitään kertakäyttöiseen nenäliinaan, joka heitetään roskiin.
Sitten kädet pestään tai desinfioidaan ja kasvoille asetetaan uusi maski. Käytettyä maskia ei käytetä uudelleen.”
En ole mikään ruuhkabussien tai -junien asiantuntija, mutta eiköhän ainakin käsien peseminen ole niissä kohtalaisen hankalaa.
Ei yhtään ihme, että THL:n ohjeesta nousi pienimuotoinen some- ja mediakohu.
Ei riitä, että kirjoittaa jotain
Aiemmassa postauksessa oli puhe ohjeistuksen perusongelmasta: asiantuntija tietää tarkalleen, miten pitää toimia mutta ei osaa kirjoittaa sitä ohjeeseen niin, että muutkin osaisivat toimia oikein.
Osaamattomuus ilmenee monin eri tavoin, muun muassa ajattelemattomuutena ja huolimattomuutena – siis hutilointina.
Hutilointia torjuisi prosessi, joka varmistaisi, että ohje tulee
- suunniteltua ajatuksella
- testattu käytännössä.
Jäljestä päätellen joku on THL:ssä vain kirjoittanut, sen enempiä miettimättä tai testaamatta. Miten usein kuuleekaan juuri tuon selityksen: ”En sen kummemmin suunnitellut tai varmistanut. Minä vain kirjoitin…”
Kenelle ja mihin tilanteeseen?
Ohjetekstin suunnittelun ei tarvitse olla suurisuuntainen operaatio. Riittää, että asettaa oikeita kysymyksiä. Tärkein niistä on kenelle.
Maskiohjeen olisi pelastanut toinen yksinkertainen kysymys:
Missä konkreettisessa tehtävässä tai tilanteessa ohjeen on tarkoitus auttaa?
Kun tuo olisi muistunut mieleen, ohjeesta olisi varmasti tullut osuvampi.
Suunnittelutekniikaksi sopii juttelu. Keskustelukumppani pystyy usein hetkessä opastamaan substanssiin uppoutuneen kirjoittajan oikeille raiteille eli lukijan maailmaan.
Ohje kannattaa testata – aina
Tekstejä voi testata monin tavoin. Ohjetekstejä tehtäessä ylivoimaisesti tärkein menetelmä on tämä:
Katso käytännössä, miten joku kohderyhmään kuuluva pärjää ohjeen avulla tilanteessa tai tehtävässä, johon tuo ohje on laadittu.
Periaatteessa kirjoittajat hyväksyvät sen, että ohjeteksti pitää testata. Käytännössä aika ei kuitenkaan näytä riittävän. Tai sitten kyseessä on kirjoittajan mielestä niin yksinkertainen asia ja ohje, ettei testausta tarvita.
Jotenkin noin se varmaan on edellä mainitussa esimerkkitapauksessakin mennyt. Ei ole ollut aikaa tai ei ole katsottu tarpeelliseksi lähteä testihenkilön kanssa ruuhkabussiin.