Kun teksti ei sano mitään

Keskinkertaisuus pilaa kirjoitettua viestintää. Tyydymme suotta siihen, että teksti valmistuu. Väliäkö sillä, millainen teksti, ajattelee moni.

Kaikkien ei tarvitse työelämässä kirjoittaa huippuhyvin. Lukijat vain kestävät surkeatkin sepustukset paremmin, jos virkistykseksi on edes joskus tarjolla oivaltavia, taidolla ja intohimolla tehtyjä tekstejä.

Vaarallisinta on keskinkertainen, mitäänsanomaton teksti, jota tulvii joka tuutista. Sanojen ja välimerkkien yksitoikkoiset jonot eivät jätä lukijan mieleen mitään jälkeä, jos ikävystymistä ei oteta lukuun.

  • Pahin kirjoitusvirhe on latteus.

Millä ihmeen voimalla kirjoittajat saisi näkemään, että heidän tärkeät ja kiinnostavat aiheensa hukkuvat hämärän ilmaisun varjoihin?

Itsetutkiskelusta
käytännön toimiin

Aluviikosta oli Kieli selkeäksi -sarjan toinen seminaari. Kyseessä on Scription pilotti, jossa on mukana edustus kymmenestä eri organisaatiosta.

Ensimmäisellä kerralla mietimme, mistä kirjoittajan osaaminen koostuu. Yllytin silloin osallistujia pohtimaan, voisiko kapulakielessä olla kysymys ensisijaisesti asennevirheestä.

Toisen kokoontumisen tavoitteena oli oppia tunnistamaan vaikeaselkoinen ilmaisu. Jos ei kiemuraista kieltä ja sekavaa rakennetta huomaa, ei niitä kyllä korjaakaan.

Kolmannella kerralla joulukuun alussa syvennymme kommentointi- ja editointimenetelmiin, joilla vaikeaselkoisen tekstin saa paremmaksi.

Mittakeppejä
tekstin arviointiin

Tutkimme tämän viikon seminaarissa osallistujien tekstejä kuin suurennuslasilla. Ideana on tarjota muistilistoja, joiden avulla osaisi arvioida kriittisesti jopa oman tekstinsä

  • jäsentelyä
  • kielen rakenteita
  • sanastoa
  • ulkoasua.

Taas tuli koettua pilotoinnin voima. Kolmen tunnin yhteispohdinnan jälkeen olin aiempaa paljon valmiimpi laatimaan ensimmäisen version asiatekstin arviointilomakkeeksi.

Yhtä lomaketta olemme Scriptiossa käyttäneet jo vuosia verkkosivuston laadun ja toista kirjoittajan osaamisen arvioinnissa. Vaikka en muten lomakkeita rakastakaan, olen käytännössä huomannut niiden jäsentävän kirjoittajien ajatuksia ja teksteistä käytäviä keskusteluja.

Työkalupakki
tehokirjoittajille

Pilottikoulutuksen osallistujat saavat siis joka kerralla käyttöönsä lomakkeita ja muistilistoja. Niistä koostuu työkalupakki, jonka avulla viranomais- ja asiantuntijatekstejä voi selkiinnyttää.

Selväksi on vuosien mittaan käynyt, että useimpien kirjoittajien motivaatio ei riitä edes tekstin perustestaukseen. Olenkin mielessäni nimennyt nyt kehitteillä olevan välineistön Tehokirjoittajan työkalupakiksi. Kaikille se ei sovi.

Toivon, että keskimääräistä kunnianhimoisemmat kirjoittajat pystyvät vaikuttamaan myös muihin. Yrityksissä ja yhteisöissä tarvittaisiin nykyistä analyyttisempaa otetta kirjoitettuun viestintään.

Vastuussa systematiikan puutteesta ja oppimismenetelmien kyseenalaisesta tehosta  olemme myös me alan kouluttajat ja konsultit. Asiakkaiden kertomuksista päätellen tuotekehitys on aika sattumanvaraista.

Tilanne on vaivannut minua erityisen pahasti viimeiset 3 – 4 vuotta. Bloggasin aiheesta muun muassa keväällä 2010:

Vasta nyt harmitus on johtanut edes jonkinlaiseen parannukseen.

 

 

One comment

  • Sari Pöyhönen

    Kiitos näkemyksestä, olipa todella piristävää lukea! Erityisesti pysäytti ajatus siitä, että pahin kirjoitusvirhe on latteus. Asiatekstejä paljon kirjoittavana olen huomannut myös sen, että tekstejä lingotaan ja kuivataan ihan liikaa. Asiatekstin tulisi olla hajuton ja mauton, persoonatonkin.