Kirjoitusvalmennusta vuosikymmenten kokemuksella

Olen Anja Alasilta. Perustin yritykseni Alasilta Oy:n vuonna 1989.

Kirjoittajia olen valmentanut kaikki nämä vuodet, verkkokirjoittajiakin 1990-luvun puolivälistä alkaen.

Koulutustaustaltani olen valtiotieteilijä Helsingin yliopistosta. Ennen kuin ryhdyin yrittäjäksi, työskennellyt journalistina, mainonnansuunnittelijana ja markkinoijana.

Jos sinulla on mielessäsi kiinnostava ja haastava valmennus tai kehittämisprojekti ota yhteyttä:

kirjoituskoulu(at)alasilta.fi

Kirjoituskoulu Alasilta

Alasilta Oy:n alaa ovat edelleen verkkokirjoittaminen ja työelämän tekstit. Palveluihin kuuluvat

Kirjoituskoulu Alasillan brändin alla on toiminut myös tytäryhtiö Scriptio Oy.

Kysy lisää tai pyydä tarjous!

Lukija-ajattelu oppien ytimessä

Monet asiat ovat vuosien kuluessa muuttuneet kirjoittamisessa ja kirjoitusvalmennuksessa. Yksi asia on kestänyt ja viestinnän mullistuessa vain korostunut: lukija-ajattelu on edelleen paras tapa varmistaa, että tekstit vaikuttavat kohderyhmiin tarkoitetulla tavalla.

Lukija-ajattelu ei hyve tai ismi vaan olennainen osa kirjoittajan osaamista.

Kun tuntee lukijat ja ottaa heidät huomioon, näkökulma ohjaa kirjoittamaan kiinnostavasti ja selkeästi. Kyse ei ole vain ilmaisutavasta vaan myös sisällön rajauksesta ja painotuksesta.

Kirjoittaja on onnistunut, jos kohderyhmä kokee, että lukemiseen kannatti käyttää aikaa ja vaivaa.

Lukija-ajattelu on asiakasajattelua kirjoitettuun viestintään sovellettuna. Koulutuksen tai valmennuksen tehtävänä on auttaa kirjoittajaa säätämään kohderyhmän mukaan tekstinsä kaikkia keskeisiä piirteitä, esimerkiksi:

  • aihevalintaa
  • näkökulmaa
  • rajausta
  • jäsennystä
  • sanastoa
  • kielen rakenteita
  • sävyn
  • tyyliä kokonaisuutena.

Olen pohdiskellut lukija-ajattelua useasti myös blogissani.

Asiakkaita kaikilta sektoreilta

Pitkän kouluttajauran aikana on ehtinyt tehdä yhteistyötä mitä erilaisimpien organisaatioiden kanssa:

  • yritysten
  • valtion virastojen ja laitosten
  • kaupunkien kuntien ja kuntayhtymien
  • järjestöjen
  • yliopistojen ammattikorkeakoulujen ja oppilaitosten.

Sparraan myös yksittäisiä kirjoittajia. Osalle heistä työnantaja tarjoaa yksilövalmennuksen, osa hankkii sen itse.