Intuitio kannattaa kutsua avuksi kirjoitustöihin. Se lievittää kiireen piinaa, koska pystyy hyödyntämään tietoa ja kokemuksia nopeammin kuin looginen päättely.
Olen ehdotellut syksyn mittaan kohtalaisen helppoja konsteja kohentaa kirjoittamista. Säästin tärkeimmän asian viimeiseksi: me kirjoittajat voisimme ottaa enemmän irti intuitiosta. Siltä saisimme nopeita vastauksia kysymyksiin, joihin etsimme välillä aika epätoivoisesti vastauksia. Luovuuttakin olisi luvassa.
Konkreettinen konsti on taas kirjoituksen lopussa.
Intuitio perustuu, niin uskon, enimmäkseen ihmisen omiin tietoihin ja kokemuksiin, tiedostettuihin ja tiedostamattomiin. Kun saamme intuition kunnolla käyttöön, hyödynnämme pääomaa, jonka olemme itsellemme työuran ja elämän varrella keränneet.
Intuitio ei ole hämäräperäinen henkiolento vaan kohtalaisen luotettava kumppani, kunhan ei ihan kaikkia sen höpinöitä ota täydestä todesta.
Luultavasti luonnollista
Minua ovat alkaneet kirjoittamisessa kiehtoa vuosi vuodelta enemmän asiat, jotka sijoittuvat jonnekin selittämättömän rajamaille: esimerkiksi luovuus, flow ja intuitio.
Tuskin niissä on mitään yliluonnollista. Tiede vain ei ole vielä ehtinyt täysin selittää kaikkia ihmismielen ja ihmisten välisten yhteyksien hienouksia.
Muistan, miten ilahduin, kun ensimmäisen kerran luin tutkija Asta Raamin luonnehdinnan intuitiolle:
”Tiedän, että tiedän, mutta en tiedä miten tiedän.”
Juuri tuolta tuntuu silloin, kun intuitio toimii.
Pitkään aikaan en ollut kovin kiinnostunut siitä, miten tai mistä tiedän. Hiljalleen uteliaisuus kuitenkin heräsi. Saattoi se olla silkkaa ahneuttakin: aloin haluta lisää sitä hyvää, hauskaa ja hyödyllistä, jota intuitio pystyy tarjoamaan.
Intuitiosta järkevästi
Niin kiinnostavilta kuin intuition kaltaiset ”henkimaailman” asiat tuntuvat, luotan toisaalta lujasti tutkittuun tietoon, loogiseen päättelyyn ja analyyttiseen ajatteluun. Siksi Asta Raami tuntui oikealta oppaalta opintomatkalleni. Hän on tutkinut pitkään intuitiota ja tehnyt siitä väitöskirjansakin.
Kuuntelin kirjan Älykäs intuitio ja miten käytämme sitä, kun kävelin syksyisessä luonnossa; en sentään kymmentä tuntia putkeen vaan tunnin, parin päiväannoksina.
Teos on runsas ja vivahteikas kuin ruskan väreissä räiskyvä metsä. Nopeasti huomasin, ettei opuksesta kertalukemisella selviä. Muutamia kohtia olen palannut tutkimaan e-kirjasta jo moneen kertaan.
Raamin teos rikastutti käsitystäni intuitiosta tuhdin annoksella järkeä. Erityisen tarpeellista oli havahtua huomaamaan niin sanotun erottelukyvyn merkitys. Intuitio voi nimittäin tarjota myös vääriä vastauksia – tai mikä se kuiskaaja sitten onkin, jota erehtyy luulemaan intuitioksi.
Järkeily ei hiukkaakaan himmentänyt lukukokemuksen hohtoa. Sain uutta jännitystä elämääni: koskaan ennen en ole yhtä uteliaana kuulostellut, mitä intuitiolla mahtaa olla minulle asiaa.
Rivien väleistä ja lopussa riveiltäkin olin huomaavinani merkkejä yhteyksistä uushenkisiin virtauksiin. En antanut sen häiritä.
Kadonneiden jäljillä
Muillekin kirjoittajille lienee tuttu tilanne, että tekstin palaset eivät meinaa millään loksahtaa paikoilleen. Mikä vielä harmillisempaa, välillä paloja tuntuu olevan kokonaan hukassa.
Joskus puuttuvat palat ovat aivan olennaisia. Ilman niitä ei pääse kirjoittamisessa kunnolla alkuun tai ainakaan kunnialliseen loppuun.
Jos muistan tuollaisessa tilanteessa turvautua intuitioon, se useimmiten auttaa. Käy samoin kuin jonkin esineen kadotessa: jos maltan mieleni enkä ryntäile päättömästi paikasta toiseen, vaisto tietää hetken päästä kertoa, mistä voin ”kadonneen” poimia. Mutta miten muistaisin ja malttaisin?
Välillä olen ollut intuitiolleni aika kiukkuinen. Se pallottelee irtoideoita ja heittelee hulluja havaintoja silloin, kun en niitä yhtään kaipaisi. Joskus nimittäin tahtoisin olla yksinomaan looginen, analyyttinen ja järkevä.
Vaan annas olla, kun ideoista on pula tai kun tuntuu, että jokin olennainen asia on jäänyt huomaamatta. Silloin intuitio tai mikä lie vaikenee visusti ja jättää minut järkeni kanssa pahaan pulaan.
Ideoita saa tilaamalla
Asta Raamin mukaan ideoita voi tilata. Hän esimerkiksi kertoo takavuosien suosikkisarjan Ihmemies MacGyverin käsikirjoittajan Lee David Zlotoffin menetelmästä.
Ei ollut helppoa kehittää joka viikko uutta jaksoa sarjaan, josta tuli nopeasti hyvin suosittu. Joka jaksoon tarvittiin uusi seikkailu, uudet ilkimykset ja uudet ongelmat. Zlotoff huomasi saavansa parhaat ideat ajaessaan autoa, ollessaan suihkussa tai puuhaillessaan jotakin muuta keskittyneesti. Tuo puuha ei saanut vaatia pohdintaa, tarkkuutta kyllä.
Antaakseen tilaa alitajunnalle Zlotoff osti koottavan pienoismallin ja ryhtyi rakentamaan sitä. Ennen rakenteluun ryhtymistä hän aina kirjoitti paperille kysymyksen – esimerkiksi: ”Ketkä ovat seuraavan jakson ilkimykset?”
Aikaa vastauksen löytymiselle Zlotoff antoi kymmenestä minuutista puoleen tuntiin. Sen ajan hän näperteli pienoismallia.
Neljä konstia nipussa
Vastaus kuulemma tuli aina määräajassa – ei ehkä ihan lopullinen vastaus mutta sellainen kuitenkin, että käsikirjoittaja pääsi eteenpäin.
Lopulta Zlotoff rakenteli kuusi tuntia päivässä pienoismallia ja kirjoitti vain kaksi tuntia.
Mielelle pitää siis antaa selkeä tavoite ja tiukka aikataulu. Intuitio etsii vastauksia myös aivan arkisiin tekstipulmiimme, kun emme häiritse sitä esimerkiksi tuskailullamme vaan keksimme itsellemme jotakin muuta puuhaa.
Asta Raamin mukaan Zlotoffin menetelmässä yhdistyy neljä loistavaa käytäntöä:
- aikaraja
- irti päästäminen – se, että siirtyy tekemään jotakin ihan muuta
- rutiininomainen työskentely
- vastausta vaativan kysymyksen kirjaaminen paperille tai sanominen ääneen.
Jos rutiininomainen puuhastelu tuntuu arveluttavan kevytmieliseltä, kokeile – edes salaa – vanhaan metodia eli nuku yön yli. Käy viimeisenä ennen nukahtamista läpi tulevan tekstisi aineistoa tai alustavia ajatuksia siitä, mitä aiot kirjoittaa. Aamulla jumiutunutkin teksti lähtee lentoon.
Menetelmän vaikutusta varmistaa se, että esität alitajunnallesi Zlotoffin tavoin täsmällisen kysymyksen ja annat aikaa esimerkiksi aamuseitsemään.