Miten korona-aika on mahtanut vaikuttaa naurun määrään? Pitäisikö koulutuksiltakin vaatia muun hyödyn lisäksi hyvää, hymyilevää tunnelmaa?
Pitkinä koronakuukausina on iloisiltakin ihmisiltä hymy haihtunut ja nauru vaimennut, ainakin hetkittäin. Toisaalta outo aika on synnyttänyt uudenlaista huumoria.
Annan nyt entistä suuremman arvon kahdelle sellaiselle ystävälleni, joiden kanssa tohdin tarvittaessa lyödä leikiksi vakavimmatkin asiat, myös koronan. Viime aikoina tarvetta noihin naurupuheluihin on ollut tavallista useammin.
En tiedä, pidentääkö nauru oikeasti ihmisen ikää; riippuu varmaan naurun aiheista ja sävyistä. Tutkijat ovat, kuinkas muuten, havainneet naurulla terveyshyötyjen lisäksi riskejä.
Sen tiedän varmasti, että elämä tulee mukavammaksi, jos edes silloin tällöin huomaa aiheen ystävällishenkiseen hymyyn ja iloiseen nauruun.
Kamalinta olisi pitkä ikä ilman ilon häivää.
Iloa oppimiseen
Kouluttajan ensisijainen tehtävä ei liene hauskuuttaa mutta ei myöskään ikävystyttää.
Hymyllä ja naurulla on suotuisia vaikutuksia oppimiseen siinä kuin muuhunkin elämään. Sopiva määrä yhteisiä naurunhyrähdyksiä on onnistuneen koulutuksen pettämätön merkki.
En ole aiemmin tullut kovin tarkkaan miettineeksi, miten minun pitäisi omassa koulutustyössäni annostella hauskuutta. Olen toiminut näppituntumalla ja paljolti omien päiväkohtaisten mielialojeni mukaan.
Koronakuukausina hauskuutta on joutunut ajattelemaan aiempaa vakavammin:
- Miten saisi ilon tarttumaan myös etäkoulutuksissa?
- Kuinka paljon uskallan keventää puheitani, kun en kuule enkä näe, nauraako kukaan, hymyileekö edes?
- Miksi omaakin hyvää tuulta on niin vaikea vaalia verkossa?
Kirjoitin aiemmin siitä, miten Teams ja muut vastaavat sovellukset karsivat vivahteista viestinnästämme. Erityisen suuri tuo vaara on vieraiden ihmisten kesken ja silloin, kun ei käytetä kameroita. Vivahteettomuus on tietysti tuttua myös kirjallisesta viestinnästä, mutta se on eri postauksen aihe.
Tunnustan kärsiväni siitä, etten näe ihmisiä, joille puhun ja joiden kanssa yritän virittää keskustelua. Sekä iloa ja innostusta että harmia ja pitkästymistä on vaikea aistia. Puhelimessa osaan mielestäni kuunnella jopa hiljaisuutta paljon helpommin ja herkemmin.
Ellen tietoisesti varo, minusta tulee Teamsissa ylivarovainen – ja ylettömän tylsä.
Vaihtelu virkistäisi
Mitä pitempi tovi verkossa vietetään, sitä vaihtelevampia sävyjä ja tunnelmia tarvittaisiin. Myös vakavilla, jopa ärsyttävillä ja ahdistavilla hetkillä voi olla oma tärkeä merkityksensä.
Vaihtelua todella virkistää, ja virkeänä ihminen oppii. Koulutus ei saisi olla ainakaan sitä yhtä ja samaa puuduttavaa Teams-istuntoa, jollaiseksi niin monet kuulemma etätyön enimmäkseen kokevat.
Harvoin hauskuus varmaan kuuluu koulutuksen viralliselle vaatimuslistalle. Jonkinlaista virkistävyyttä tilaajien kannattaisi kuitenkin edellyttää
Omaan repertoaariini ovat jo vuosi kuuluneet niin sanotut virkistystunnit. Ne ovat yhteen asiaan keskittyviä ja yhteen tuntiin tiivistettyjä koulutustuokioita.
Sama konsepti toimii myös etänä:
- selkeä tavoite
- tiukasti rajattu sisältö
- lyhyt kesto
- vaihteleva rytmi
- hilpeä tunnelma.
Kaikki vain pitäisi etänä toteuttaa vielä kunnianhimoisemmin kuin lähikoulutuksessa – puolessa tunnissa, tarkemmin fokusoiden ja rohkeammin keventäen.