Kirjoittajat pelkäävät ja palvovat, kunnioittavat ja halveksivat, inhoavat ja rakastavat deadlinea. Kylmäksi tuo maaginen raja tuskin jättää ketään.
Olen tänä syksynä yrittänyt ystävystyä deadlinen kanssa. Viileät välit ovat lämpenemään päin. Sinunkauppoja jo suunnitellaan.
Nuorena journalistina ja mainonnansuunnittelijana deadlinen kanssa oli pakko tulla toimeen siinä kuin pomonkin kanssa.
Kouluttajana pidän itsestäänselvänä, että toimitan aineistot asiakkaille suunnilleen silloin, kun on sovittu. Ei tule mieleenkään potea Power Point -esityksiä värkätessä aloittamisen tai lopettamisen tuskaa.
Vaan annapa olla, kun kirjoitan jotakin tavallista vapaamuotoisempaa tai vaativampaa. Silloin venytän, vanutan ja vihaan itse asettamiani aikatauluja.
Takaraja ei uhkaa
Vältän sotkemasta suomen kielen joukkoon esimerkiksi englanninkielisiä sanoja. Deadline on poikkeus.
En osaa puhua takarajasta, edes hiljaa mielessäni. Siinä ei olisi samaa uhkaa eikä lopullisuutta.
Deadline on ehdottomuudessaan julma sana. Se kertoo, että aika loppuu.
Kalmanlinja vai dedlaini?
Joskus näkee ja kuulee suoran suomennoksen kalmanlinja. Tarinan mukaan se keksittiin kirkollisissa piireissä.
Kalma on kieltämättä kylmä, kaameakin sana, mutta kalmanlinja lähinnä hymyilyttää. Deadlinen ei ole tarkoitus huvittaa.
Voisimmeko tehdä deadlinelle saman kuin sanoille business ja spam? Nehän kirjoitetaan usein äänneasun mukaisesti muotoon bisnes ja spämmi?
Dedlaini olisi sopivan arkinen ja kertoisi, ettei kyse ole mistä tahansa takarajasta.
Riitta Korhonen on käsitellyt mukautettuja lainoja Kielikellon artikkelissa Steppi nextille levelille – englanti suomessa.