Kirjoittaminen käy kenelle tahansa raskaaksi, jos samasta aiheesta joutuu väkisin vääntämään vähän erilaisia tekstejä jatkuvasti uusiin tarkoituksiin.
Mieti, kirjoita, katso! Tuota olen tolkuttanut tuhansissa kirjoituskoulutuksissa ja lisäksi lähes aina, kun olen kirjoittanut kirjoittamisesta.
Jotkut ovat oppeja kuulemma noudattaneetkin, koulutuksen ansiosta tai siitä riippumatta. Paljon suositumpi kirjoitusprosessi on ponnisteluistani huolimatta tämä: Kopioi, peistaa, kiroile!
Tyhmä olisin, jos en jo muuttaisi mieltäni ja tarjoaisi lähestymistapaa, jonka useammat kirjoittajat olisivat valmiina omaksumaan tai jota he suostuisivat edes kokeilemaan.
Kirjoitus työ on mullistunut
Kun aikanaan aloittelin kirjoituskouluttajana, nykyistä paljon harvemmat kirjoittivat työssään; useimmat niistäkin harvoista varsin vähän. Myös tekstilajien ja kanavien valikoima oli nykyiseen verrattuna vaatimaton.
Lukijat lukivat A4-kokoisista papereista, mitä joku oli kirjoittanut – ja sillä selvä. Monilla aihealueilla luettavasta oli suorastaan pula, niin uskomattomalta kuin se ehkä nykyisin tuntuu.
Kirjoitustyön ovat muutamassa vuosikymmenessä mullistaneet ensin tekstinkäsittely ja sitten netti. Tekstinkäsittely mahdollisti kopipeistauksen, samoin tietysti helpon ja nopean muokkauksen. Netti taas on avannut niin paljon uusia kanavia ja viestintämuotoja, että kirjoittajien työmäärällä ei tunnu olevan enää mitään rajaa.
Tilanne on mikä on, ja siihen kaivataan kipeästi tehokkaita työmenetelmiä. Minun ehdotukseni on versioiva kirjoittaminen.
Hyvä ja paha kopipeistaus
Kopipeistauksella on huono maine, suurelta osin aivan turhaan. Kätevistä kätevin apuhan se on. Vikaa ei olekaan menetelmässä vaan tavassamme käyttää sitä.
Jos kopioi uuden tekstin pohjaksi mitä sattuu vanhoista varastoista, voi joutua hikoilemaan ja kiroilemaan paljon vuolaammin kuin jos olisi kirjoittanut alusta alkaen uudelleen. Kaikki eivät – teksteistä päätellen – jaksakaan hikoilla eivätkä kiroilla vaan heittävät saman tekstin sellaisenaan joka tuuttiin.
Jos taas kyhää tekstinsä kiireessä kasaa peistaamalla eri lähteistä palan sieltä, toisen täältä, lopputulos jää helposti kirjavaksi ja hajanaiseksi. Pahimmillaan siitä puuttuu punainen lanka.
Kieltämättä on myös työn sanakareita, jotka jaksavat tuottaa joka tarkoitukseen alusta loppuun uuden tekstin. Kysymys on usein eräänlaisesta erityislahjakkuudesta: poikkeuksellisen nopeista ja sujuvista kirjoittajista.
Ota avuksesi perusteksti
Systemaattinen versiointi eroaa sokeasta kopipeistauksesta kahdella tavalla:
- Eri versioiden lähtökohtana on huolella valittu tai jopa varta vasten kirjoitettu perusteksti.
- Ota tietoisesti huomioon kunkin tekstilajin, kanavan, kohderyhmän ja/tai tilanteen vaatimukset ja keskity muokkauksessa niiden kannalta olennaisiin tekstin piirteisiin.
Perusteksti voi olla vain raaka-ainetta, jota ei ole edes tarkoitus julkaista sellaisenaan missään. Kun tiedät, että kirjoitat todennäköisesti samasta aiheesta vielä monta monituista tekstiä eri tarkoituksiin, laadi avuksesi tuollainen raakateksti.
Olen tarjoillut elo-syyskuussa nipun konsteja, joilla voi kohentaa kirjoittamista kohtalaisen helposti. Sarjaan sopii ajatus raakatekstistä.
Toisinaan perustekstinä toimii tiettyyn tarkoitukseen tuotettu kattava esitys aiheesta. Tyypillinen esimerkki ovat päätöstekstit. Niitä kaupunkien, kuntien ja kuntayhtymien esityslistoihin ja pöytäkirjoihin syntyy satamäärin.
Päätösteksti säteilee usein pitkälle eteenpäin eri viestintämuotoihin. Taidolla laaditusta päätöstekstistä pystyy ongelmitta tuottamaan hyviä versioita moniin eri tarkoituksiin: tiedotteisiin, uutisiin, somepäivityksiin, ohjeisiin ja niin edelleen.
Jos asiat on päätöstekstissä ilmaistu koukeroisesti, se kostautuu myöhemmissä samaa aihetta käsittelevissä teksteissä – vaikeaselkoisuutena tai jopa asiavirheinä.
Samaan tapaan perustekstinä, hyvänä tai huonona, toimivat esimerkiksi tutkimusten ja projektien raportit.