Älä valehtele

Markkinointitekstien kirjoittajasta kehittyy helposti patologinen valehtelija.

Parasta on palauttaa itse itsensä aika ajoin kaidalle polulle. Toiset puuttuvat katteettomaan hehkutukseen harvoin jos koskaan.

Moni luulee, että adjektiivit, etenkin superlatiivimuodossa, tekevät tekstin myyväksi. Todellisuudessa voimaa on vain niissä laatusanoissa, jotka

  • ovat totta
  • auttavat tuotetta tai palvelua erottumaan edukseen.

Myyvyyttä tai vaikuttavuutta hakevat teksteihinsä muutkin kuin myynti- ja markkinointikirjoittajat. On tietysti hyvä, että yhä useammat kiinnostuvat kirjoitustyön tavoitteista. Rehellisyyden kustannuksella vaikuttavuutta ei kuitenkaan pitäisi tavoitella.

Käsittelin tällä palstalla muutama päivä sitten toista kirjoittajan etiikan perusohjetta: älä varasta. Se toinen on tämä:

  • Älä valehtele.

Vanhanaikainen neuvo, mutta tänään ajankohtaisempi kuin koskaan. Eihän ikinä aiemmin ole tuotettu ja etenkään julkaistu yhtä valtavaa määrää tekstiä.

Journalistin ohjeisiin on kirjattu toimittajia koskevat eettiset ohjeet. Niitä sopisi muidenkin silloin tällöin tutkia. Esimerkiksi 8. kohta olisi helppo soveltaa myös tavalliseen työelämän kirjoittamiseen:

”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.”

Somessa valehdellaan
haukkuen ja kehuen

Sosiaalista mediaa on moitittu muun muassa siitä, että ihmiset voivat kenenkään estämättä levittää totuutena huhuja, juoruja ja suoranaisia valheita. Joskus  tuntuutosiaan kuin asioista ja jopa toisista ihmisistä voisi sanoa aivan mitä vain.

Haukkujien lisäksi somessa liikkuu myös kehujia, joilta on totuus pahasti hukassa. Tuskin on oikeaaa positiivisuutta ylistää maasta taivaaseen saavutuksia, jotka eivät todellisuudessa ole saavutuksia ollenkaan.

Sosiaalisen median asema ratkeaa paljolti sen mukaan, voiko siellä jaettavaan tietoon luottaa.

Tietokirjoittajat
etiikan oppiin

Valehtelua kirjoittaen oli olemassa jo paljon ennen somea – enkä nyt tarkoita kauno- tai viihdekirjallisuutta.

Mainonnassa liioittelu on hyväksyttyä – tiettyyn rajaan asti. Tosin tuon rajan tarkkaa paikkaa on aika vaikea etukäteen osoittaa.

Vakavimpaan epärehellisyyteen syyllistyy mielestäni kirjoittaja, joka tarjoaa valheitaan faktana asiantuntijuuden antamalla mandaatilla. Tekstintekijää, joka ei tuota sen paremmin fiktiota kuin markkinointiviestintää, voisi kutsua tietokirjoittajaksi.

Mitä vahvemman aseman sisältömarkkinointi saa, sitä tärkeämpää olisi rehellinen rajankäynti markkinoinnin ja tietokirjoittamisen välillä. Etiikasta siinä on kysymys.