Lukijat ovat enimmäkseen mukavia ihmisiä. Kirjoittaja pääsee, jos tahtoo, heidän kanssaan helposti ystävällisiin tai ainakin asiallisiin väleihin.
Ei lukijoita tarvitse pelätä. Pilkkakirveet ja tuomiontorvet ovat vain pienenpieni vähemmistö, joka mekastaa lähinnä omissa nimissään. Heitä kirjoittajan ei kannata kovin paljoa ajatella. Siitä tulee vain paha mieli.
Tieto, taito ja sopivia menetelmiä
Kirjoituskoulun Facebook-sivulla on maalis-huhtikuussa ollut tarjolla lukija-ajattelua käsittelevä jakso. On hyvä välillä tarkistaa, miten ajatukset tuosta tärkeästä asiasta ovat muuttuneet, joko jalostuneet tai taantuneet.
Kaksi muutosta havaitsin:
- Korostin aiemmin esimerkiksi koulutuksissa kovasti asenteen merkitystä. Nykyisin ajattelen, että lukija-ajattelussa on kyse ennen kaikkea tiedosta ja taidosta, samoin menetelmistä, jotka sopisivat nykyiseen kirjoitustyöhön.
- Ennen uskoin lujasti loogisen päättelyn voimaan: sanoohan järkikin, että lukijoille tekstit pitää kirjoittaa… Nykyisin suosittelen, että kirjoittajat luottaisivat vähintään yhtä paljon intuitioon.
Joku saattaa nähdä noiden kahden kohdan välillä ristiriitaa, mutta hyvin ne sopivat yhteen.
Nalkutus näivettää lukija-ajattelun
Ensimmäinen kohta merkitsee ennen kaikkea sitä, että lukija-ajattelulla on turha moralisoida tai hurskastella.
Kun lukija-ajattelu ontuu tai kokonaan puuttuu, kyse on yllättävän harvoin asennevammasta. Ainakin koulutuskokemusten perusteella tuntuu, että osaamattomuutta se on paljon enemmän kuin hyvän tahdon puutetta.
Jos ihminen ei osaa jotakin, häntä kuuluu auttaa, tukea, opastaa, ohjata, kouluttaa ja kannustaa – ei haukkua tai nolata. Tämän luulisi olevan selvää kaikissa nykyaikaisissa työyhteisöissä ja jopa somessa.
Eikö jo lopetettaisi ainainen nipotus, nalkutus ja nokittelu! Eiväthän ne häävejä tuloksia tunnu kirjallisessa viestinnän kehittämisessä tuottavan. Etenkään lukija-ajattelu ylimielinen huomauttelu ei palvele tippaakaan.
Totta kai tekstejä saa kommentoida ja korjata, mutta usein esimerkiksi ystävällinen kysymys olisi parempi vaihtoehto kuin pilkka tai tuomio.
Hyödyllisempää kuin moralisointi tai valtapeli olisi kehittää tosissaan kirjoitustyön ja yleensä sisällöntuotannon menetelmiä. Ei esimerkiksi projektejakaan hallita tai johdeta enää samoin metodein kuin 50 vuotta sitten.
Intuition voimalla pääsee lukijan luo
Tutkija Asta Raami on kuvannut intuitiota näin:
”Tiedän, että tiedän, mutta en tiedä miten tiedän.”
Intuitio ammentaa ihmisen omista kokemuksista ja havainnoista. Tiedon prosessointi on hyvin toisenlaista kuin loogisessa päättelyssä, jota nykyinen työelämä arvostaa, paikoin jopa palvoo.
Joillakin kirjoittajilla intuitio toimii kadehdittavan hyvin. He vaistoavat lukijoittensa toiveita, tarpeita ja tunnelmia, vaikka ”eivät tiedät mistä tietävät”.
Kyky hyödyntää intuitiota on luultavasti yhteydessä avoimeen mielenlaatuun. On oltava kiinnostunut myös toisista, ei vain omista jutuistaan. Toisaalta on maltettava – ja uskallettava – kuulla, mitä intuitio, oma sisäinen viisaus, sanoo.
Intuitiossa piilee myös riskejä. Mutumenetelmä saattaa erehdyttää. Siksi luotettavat kommentoijat ovat kirjoittajalle kullanarvoisia. He palauttavat turvallisille raiteille, jos kirjoittajan oma mieli yrittää harhauttaa tai huijata.
Joskus kannattaa keskustella myös lopullisten lukijoiden kanssa. Mitä paremmin kohderyhmän tuntee, sitä varmemmin saa sen ajattelu- ja toimintatapoihin tuntuman myös intuition voimalla.
Teksti kertoo, mitä ajattelet lukijoista
Lukija-ajattelu säteilee parhaimmillaan tekstin kaikkiin keskeisiin ominaisuuksiin. Saman tekee myös lukija-ajattelun puute.
Teksti paljastaa, miten kirjoittaja suhtautuu lukijoihinsa. Parempi arvostaa ja olla myönteisen utelias kuin pelätä tai vähätellä.