Mitä täydellisemmin dedlainin unohtaa, sitä suurempi mörkö siitä uhkaa kirjoitustyössä kasvaa. Auttaako, jos ison pahan pilkkoo moneksi pienemmiksi?
Edellisen kirjoituksen jälkeen sain postia:
”Hyvin ovat asiasi, jos sanan kirjoitusmuoto on deadlinen suurin ongelma.”
Huomautus oli aiheellinen, vaikka ei pitänytkään paikkansa.
Äsken kaukana, pian liian lähellä
Sanan hienosäätö saattoi olla pelkkää pakoa ongelman ytimestä: siitä, että kirjoitushommia on välillä pirullisen hankalaa hoitaa aikataulun puristuksessa.
Alkuun dedlaini näytti olevan todella kaukana. Kohta kuitenkin huomasin sen ihan nenänsä edessä – uhkaavana ja epäoikeudenmukaisena. Tai takanapäin syyttelemässä.
Nyt asiat ovat pikkuisen paremmin. Enää en unohda dedlainia kovin pitkäksi aikaa.
Varaa aikaa, älä vaikeuksia
Ajankäytön kursseilla muinoin opin, että elefantti pitää paloitella.
Usein olenkin laatinut kirjoitusprojekteille aikatauluja. Olen merkinnyt kalenteriin, milloin tekstin eri osien pitää olla valmiina. Joskus se on toiminut.
Muille olen saarnannut kirjoitusprosessin kolmesta vaiheesta: mieti, kirjoita, katso. Omiin suunnitelmiini en ollut noita vaiheita yleensä kirjannut. Kuvittelin niiden pysyvän ulkomuistissa.
Aikatauluni olivat lista uusia dedlaineja – pienempiä kuin iso paha mutta mörköjä kumminkin. Jokainen niistä odotti, että pääsisi moittimaan minua lipsumisesta ja saamattomuudesta.
Nyt olen varannut kalenteriini aikaa tekstin suunnitteluun, kirjoittamiseen ja viimeistelyyn – reilusti.
Ero entiseen voi näyttää mitättömältä, mutta vaikutus on ollut merkittävä. Kun vihdoin menen dedlainia ystävällisesti vastaan, se ei enää uhkaa, syytä eikä soimaa.