Verkkoäänestys voisi villitä kirkkokansan.

Suomen luterilainen kirkko sai uuden arkkipiispan erilaisin menetelmin kuin aiemmin. Nimittäjäksi ei enää tarvittu tasavallan presidenttiä, vaan virka saatiin täytetyksi kirkon omin voimin kaksivaiheiselle vaalilla.

Demokraattiseksi en arkkipiispan vaalia luonnehtisi. Mutta olihan se selkeästi avoimempi kuin aiemmilla kerroilla. Jokaisella oli mahdollisuus muodostaa asiasta etukäteen oma mielipide. Ehdokkaiden esittelyjä tarjosi niin valtamedia kuin esimerkiksi kirkon verkkopalvelu. Asiaan kuuluivat tietysti ehdokkaiden kotisivut.

Nettivideosta
kokonaiskuva

Itsekin syvennyin asiaan sellaisella hartaudella, että katsoin Elv.fi:stä yhtenä iltapuhteena tällä viikolla kaksi tuntia kestäneen videon vaalipaneelista. Valitsin tosin epähuomiossa sen paneelin, jossa olivat mukana myös ensimmäisellä kierroksella pelistä pudonneet ehdokkaat. Sainpa ainakin kattavan kokonaiskuvan.

Arkkipiispaehdokkaat kehuivat itseään paikoitellen niin estottomasti, että heidän rinnallaan suomalaiset kansanedustajaehdokkaat vaikuttavat pelkiltä noviiseilta.

Paneelin puheenjohtajat olivat huomattavasti lepsumpia kuin kollegansa televisiokanavien vaaliohjelmissa. Mikään määräaika ei etenkään alkupuolella padonnut sananvirtaa.

Arkinen mies
arkkipiispaksi

Näkemäni, kuulemani ja lukemani perusteella olen sitä mieltä, että oikea ehdokas voitti - ainakin kahdesta finalistista. Kari Mäkinen on ajattelevan, asiallisen ja jopa avarakatseisen oloinen kirkonmies. Hieman arkinen varmaan, mutta onko meidän kirkkoon kuuluvien suomalaisten uskokaan keskimäärin kovin juhlavaa laatua?

Mäkinen ilmoitti rohkeasti ennen vaalia, että hän suostuisi siunaamaan homojen parisuhteen. Armollisuuttakin siis löytyy uudesta arkkipiispastamme.

Vaalissa nipin napin toiseksi jäänyt Helsingin yliopiston dogmatiikan professori Miikka Ruokanen osoittautui ainakin homojen suuntaan ihmiseksi, joka kauniista hymystään huolimatta olisi valmis heittämään ensimmäisen kiven.

Olisin äänestänyt
Jouni Lehikoista

Ai ketä Lehikoista? Katsokaa se ensimmäinen vaalipaneeli, niin tiedätte ja ehkä ymmärrättekin.

Jos minulle syystä tai toisesta olisi suotu ääniokeus, olisin vaalipaneelin perusteella äänestänyt uudeksi arkkipiispaksi ilman muuta Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherraa Jouni Lehikoista. Se olisi varmaan jäänyt protestiääneksi, mutta hällä väliä.

Lehikoinen vaikutti inhimilliseltä ja lämpimältä. Hän hymyili enemmän kuin muut ehdokkaat yhteensä, joskaan ei ollenkaan niin treenatusti kuin Ruokanen. Kirkkoherran kotisivuilla tukiryhmä muistuttaa aivan oikeasta asiasta:

"Maailma on muuttunut. Kirkon tulee herätä siihen tai se jää perinneyhdistykseksi."

Jos sellainen ihme olisi tapahtunut, että seurakuntalaiset kautta koko laajan Suomen olisivat saaneet äänestää, Lehikoisella olisi voinut olla mahdollisuuksia.

Nettidemokratia
sopisi kirkkoon

On hauska leikitellä ajatuksella, että kirkko olisikin valinnut uuden arkkipiispan nettiäänestyksellä. En tarkoita mitään pikagalluppia vaan äänioikeuteen perustuvaa pätevää vaalia. Kyllä kirkko siihen pystyisi, vaikka valtio ei näytä pystyvän.

Luterilainen kirkko on keskustasolla hoitanut verkkoasiansa varsin ammattitaitoisesti. Paikallisseurakunnissa ja hiippakunnissakin taso on kirjava. Evl.fi palvelee varmaan hyvin kirkon sisäpiiriä, mutta miten mahtaa olla etsivien tai eksyneiden lampaiden laita?

Kansanvaali koituisi siunaukseksi kirkolle, kun kansa alkaisi tuntea sen taas omakseen. Vaara jäädä - Jouni Lehikoisen tukiryhmän sanoja mukaillen - pelkäksi perinneyhdistykseksi pienenisi.

Korkea aika saada
nainen piispaksi

Seuraava piispanvaali toimitetaan pikapuoliin Helsingin hiippakunnassa. Ehdolla on myös pätevä ja sopiva nainen: Espoon hiippakunnan hiippakuntasihteeri, piispan teologinen erityisavustaja Irja Askola.

Naispappeuden vastustajat ovat saaneet mellastaa vapaasti jo niin kauan, että nyt tälle iäisyyskeskustelulle pitäisi pistää näyttävästi piste. Mikä olisi parempi tapa osoittaa  kaapinpaikka kuin valita vihdoin piispojen herraklubiin nainen?

Muutama äkkiväärä saattaisi äkämystyä ja vaihtaa hiippakuntaa - tässä elämässä, tarkoitan. Mutta monta kertaa suurempi joukko tulkitsisi valinnan pitkään odotetuksi valonpilkahdukseksi.

Vaikka kansa ei vielä pääsekään äänestämään piispaa, niin ääntään se voi käyttää monin tavoin. Eiköhän pistetä netissä tuulemaan Irja Askolan puolesta.

Jälkikirjoitus:
Somessa myös

Vasta aamulla huomasin unohtaneeni jutustani pois tärkeän tiedon. Myös sosiaalinen media on päässyt kirkossa kampanjakäyttöön.

Ainakin Miikka Ruokasta ajettiin arkkipiispaksi Facebookin voimalla. Samoin Irja Askolan matkaa Helsingin piispaksi vauhdittaa oma Facebook-ryhmä.

Twitter ei vielä taida olla kuvioissa mukana?