Kirkko lähti verkkotyöhön.

Kirkko vastaa, kun siltä kysyy, kertoi Hämeen Sanomat viime viikolla etusivullaan. Kuvatekstin mukaan pastori Päivi Aikasalo on verkkotyössä koko ajan kasvokkain

Juttu piti ilman muuta lukea. Se kertoi Hämeenlinnan-Vanajan seurakunnan papista, joka vastaa Kirkko kuulolla -keskustelupalstan kysymyksiin.

Palsta on avattu sinne, missä kansan syvät rivit liikkuvat: Suomi24 -palveluun.  Kyseessä on vain yksi esimerkki kirkon verkkotyöstä. Sen moniin muotoihin rekrytoidaan työntekijöitä Suurella sydämellä -sivustolla.

Paljon kielteistä palautetta

Päivi Aikasalo kertoo haluavana olla mukana verkkotyössä siitä huolimatta, ettei siinä pääse helpolla. Perinteisessä papintyössä palautetta ei kuulemma juuri tule, mutta netissä sitten sitäkin enemmän.

- Palaute ei kuitenkaan ole yleensä myönteistä, vaan yleensä kielteistä ja provosoivaa.

Pastorin mielestä ajanhenki näkyy netissä hyvin:

- Ihmiset päästävät näppäimistöltään kaikenlaista tekstiä - harkitsematta.

Niinhän asia valitettavasti on. Kielloin ja käskyin tilanne tuskin koskaan korjaantuu. Tärkeintä olisi, että harkintakykyiset ihmiset lähtivät nettikesksuteluihin mukaan.

Sinne, missä ihmiset ovat

Minut siis koukutti maakuntalehden etusivulla lupaus:

"Kirkko vastaa, kun siltä kysyy."

Vastaavia lupauksia on esimerkiksi valtiovallalta, kunnilta ja joka järjestöiltä tipahdellut toistaiseksi hyvin harvakseen. Sitäkin useammin on saanut kuulla, miksi jokin taho ei lähde vastailemaan sosiaalisessa mediassa esitettyihin kysymyksiin ja väitteisiin.

Aivan ennenkuulumatonta ihmisten kysymyksiin vastaaminen ei sentään ole. Suomi24 -palveluun ovat lähteneet mukaan esimerkiksi verohallinto ja Kela.

Enimmäkseen julkinen ja kolmas sektori noudattavat kuitenkin sitä periaatetta, että vuori tulkoon Muhammedin luo - siis kansa julkisyhteisöjen itsensä luomille keskustelufoorumeille. Tässä on kunnostautunut muiden muassa oikeusministeriö. Kai virkamiehet vilpittömästi uskovat, että kansa tulee ministeriön Ota kantaa -sivuille pukumaan politiikkaa.

Facebookissa ja Twitterissä ovat jo aika monet instituutiot. Keskustelu on kuitenkin valtaosin vaisua. Suorastaan harvinaista on, että julkaiseva taho vastaa, kun siltä suoraan kysyy. Kysymyksi esittämällä voi sitä vastoin nopeasti saada aikaan sen, että koko kommentti poistetaan näkyvistä - kokemusta on.

Mikä ärsyttää eniten?

Kenellekään ei pitäisi olla salaisuus, että hyvin monet suomalaisetkin kokevat viime vuosina jääneensä vastausta vaille. Konkreettisimmin se näkyy viranomaisten ja yksittäisten virkamiesten piittaamattomuutena: kansalaisten asiallisiin tiedusteluihin ei vaivauduta vastaamaan, vaikka lakikin siihen velvoittaisi.

Myös politiikassa on paljon kysymyksiä mutta niukasti vastauksia. Kevään eduskuntavaalien jälkeen on yritetty käydä julkista keskustelua siitä, mikä ihmiset turhauttaa äänestämään perussuomalaisten kaltaista kirjavaa ja arvaamatonta ryhmittymää. Muiden puoleuiden keulahahmot eivät ole juuri osanneet katsoa peiliin.

Kuinkahan moni yhteiskunnassamme voi sanoa: me vastaamme, kun meiltä kysyy.

Norjan verilöylyn jälkeen poliitikot riensivät vaatimaan loppua vihapuheelle. Vain harvat välittivät julkisesti pohtia, mitä vihapuheiden takana oikein on. Tietysti siellä on ääriliikkeitä ja häiriintynyttä ihmismieltä, mutta on myös huomiota vaille jäänyttä tyytymättömyyttä ja vastaamatta jätettyjä kysymyksiä.

Vastaus ajan haasteisiin

Kirkolla ei ole viime aikoina ollut Suomessa helppoa.

Viime talven homokeskustelun kuohuissa monet päättivät erota kirkosta. Vanhalestadiolaisen liikkeen piirissä paljastunut laajamittainen lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on luettu myös koko luterilaisen kirkon viaksi.

Vastaavassa tilanteessa moni perinteinen organisaatio pistäisi päänsä pensaaseen eikä ainakaan itse tarjoutuisi vastaamaan ihmisille netin keskustelupalstoilla.

Kirkko teki käsittääkseni päätökset osallistumisesta sosiaaliseen mediaan jo ennen viime kuukausien pahimpia myrskyjä. Säikky organisaatio ei olisi empinyt lähteä pakoon, kun tuli oikein kuumat paikat.

Kirkko ansaitsee täyden tunnustuksen siitä, että se tohti lähteä netissä niille foorumeille, joilla ihmiset kysyvät, keskustelevat - ja haukkuvat.

Mieleen palaa lausahdus, jonka löysin arkkipiispanvaalin edellä yhden ehdokkaan, Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherran Jouni Lehikoisen kotisivulta:

"Maailma on muuttunut. Kirkon tulee herätä siihen tai se jää perinneyhdistykseksi."

Ehkä kesksutelunhalu sosiaalisessa mediassa kertoo kirkon heräämisestä tämän päivän haasteisiin.