Pelastuskeskuslaitos
vajosi selittelyn suohon.

"Hätäpuhelun kesto vaikuttaa päivystäjien tulospalkkaan", otsikoi Helsingin Sanomat  tänä aamuna. Se herätti ainakin minut tehokkaasti joskaan ei kovin miellyttävästi.

Uutisen taustalla oli vuoden takainen tulipalo Naantalissa. Siinä kuoli viisi nuorta.

Lehti viittaa Onnettomuustutkintakeskuksen tuoreeseen raporttiin, joka kiinniti huomiota hätäpuheluiden kestolle asetettuun aikatavoitteeseen:

"Naantalin palossa päivystäjä lopetti ensimmäisen hätäpuhelun 45 sekunnin jälkeen. Raportin mukaan päivystäjä ei puhuttanut soittajaa tarpeeksi, jotta olisi saanut tapahtumista riittävän kuvan. Talossa olleiden suuri määrä ja tilanteen poikkeuksellisuus ei selvinnyt.

Raportissa haastatellut päivystäjät vetosivat aikatavoitteen luomaan paineeseen."

Tavoitteet eivät aina
pelkisty numeroiksi

Helsingin Sanomissa hätäkeskuspäivystäjien valtakunnallinen luottamusmies kertoo, että puheluiden kestoja mitataan työntekijäkohtaisesti. Keskimääräinen kesto ei saisi ylittää 90:tä sekuntia.

"Takaraivossa on, ettei puheluja saisi pitkittää. Silloin saattaa jäädä oleellisia asioita kysymättä." luotttamusmies pohtii.

Jokaisen järkeen käy, että poliisille, palokunnalle tai ambulanssille asetetaan tavoiteaikoja, joiden rajoissa pitäisi ehtiä onnettomuus- tai rikospaikalle. Tosin inhimillisesti katsoen kohtuullisiin aikoihin ei liene enää mahdollista yltää, kun esimerkiksi kaikki poliisit on kerätty maaseudulta kaupunkeihin. Luulisi joka tapauksessa olevan parempi käyttää hätäpuheluun jokunen kymmenen sekuntia enemmän aikaa, jos se auttaisi ihmisiä saamaan avun hieman nopeammin.

Aivan kaikkia tavoitteita ei minusta yleensäkään voi puristaa numeroiden muotoon. Jos niin tehdään, kokonaiskuva kaikkine vivahteineen alkaa pahan kerran hämärtyä. Numeroin ei yksinkertaisesti pysty viestimään kaikkea.

Hätäkeskuslaitoksen
kanta jää hämäräksi

Helsingin Sanomat julkaisi alkuillasta aiheesta toisen uutisen, joka alkoi näin:

"Sisäministeriö kiistää HS:n lauantaina esittämän tiedon, jonka mukaan hätäkeskuspäivystäjän palkkaus riippuisi muun muassa hätäpuhelujen kestosta ja ajasta, jossa päivystäjä hälyttää apua."

Mutta kun juttua lukee eteenpäin, siinä seuraa mielenkiintoisena sarjana toinen toisiaan kumoavia lausahduksia Hätäkeskuslaitoksen johtajalta Martti Kunnasvuorelta:

• ...alan virkaehtosopimuksessa ei ole määritelty, että nopeus olisi työntekijän arviointiperuste.
• Käytännössä päivystäjän esimies voi kuitenkin kiinnittää huomiota myös tavoiteaikoihin.

Siis toisaalta ja toisaalta. Ja sama jatkuu:

• Korostan kokonaisarviota, jossa on useita kriteerejä.
• Jos joku esimies pitää yhtenä kriteerinä nopeutta, se on hänen asiansa.

Lopussa luulisi olevan vuorossa jonkinlainen summa summarum, mutta ei kun ei. Selittely se vain jatkuu:

• Totta kai valveutunut esimies katsoo myös aikoja. Jos niissä on suuria poikkeamia, hän ottaa asian esille kehityskeskustelussa.
• Virkaehtosopimus ei määrittele tarkasti arvioinnin perusteita.Siellä puhutaan ammattitaidon arvioimisesta, eikä sekuntimääristä.

Ota tuosta nyt selvä.

Jonot on purettava
vaikka henki menisi?

Kiire on kaikkien selitysten äiti. Siihen nyt osaa vedota ihan tavallinen duunarikin. Päällikköporras pystyy käyttämään vähän fiinimpiä käsitteitä. He ovat siis yltäneet seliselittelyn tasolle.

Hesarin alkuperäisessä uutisessa liikuttiin vielä selitystaidon keskiasteella:

"Sisäministeriön ja Hätäkeskuslaitoksen mukaan sekuntimääräinen aikatavoite on välttämätön hätäkeskuksiin tulevien puheluiden käsittelyssä.

Hätäkeskusten tulostavoitteena on, että kiireellisessä tapauksessa päivystäjän on hälytettävä paikalle apua viimeistään 90 sekunnin kuluttua puhelun alusta.

Tällaisia tapauksia ovat vähintään keskisuuret rakennuspalot ja tieliikenneonnettomuudet, liikennevälinepalo ja elottoman elvytys."

Suoranaisen uutispommin räjäytti jo aamun jutussa Hätäkeskuslaitoksen toimialapäällikkö Tommi Hopearuoho, jonka mukaan puhelun pituus riippuu tilanteesta.

Ajatella! Ihanko totta?

Sitten seuraa lausunto, josta päällikkö saattaisi jossain muuassa organisaatiossa joutua isomman johtajan puhutteluun:

"Lähtökohta on, että puhutaan mahdollisimman lyhyesti, koska pyritään purkamaan hätäpuhelujonoja."

Jos siis henkilöresurssit ovat alakantissa, keskeistä on purkaa jonoja eikä pelastaa ihmishenkiä. Niinkö tuo pitää ymmärtää?

Ylin johto taitaa
seliseliselittelyn

Kun pystyy pyörittelemään loputtomiin verukkeita ja sotkemaan syy-seuraus -suhteet suloiseksi sekamelskaksi, kysymys on seliseliselittelyssä. Tälle mestritasolle yltäää yleensä vain ylin johto kuten Helsingin Sanomien tämänpäiväinen uutisointi on jälleen kerran osoittanut.

Naantalin tapauksessa puhelun pitempi kesto tai parempi laatu ei olisi vaikuttanut lopputulokseen. Apua saatiin palopaikalle kuudessa minuutissa, mutta uhrit olivat silloin jo menehtyneet. Siksi vatkaaminen tuntuu turhalta arvovaltapeliltä.

Väärät tehokkuuspaineet johtavat nykyisin monessa työpaikassa holtittomaan hoppuiluun. Sillä ei ole ole mitään tekemistä järkevän ja tuloksellisen toiminnan kanssa.

• Taidan huomenna kirjoittaa siitä, miten näennäisen nopeuden ja todellisen ripeyden ero näkyy ihan tavallisessa asiakaspalvelussa, jossa sentään on harvoin kyse elämästä tai kuolemasta.