Kuka saisi kansanedustajan vaikenemaan?
Kansanedustaja Marja Tiura pelasti Apu-lehdelle antamallaan haastattelulla uutiskuivan pääsiäisen tienoon. Avautumisesta on riittänyt kirjoitettavaa vähän joka medialle.
Koskaan ei välttämättä saada täyttä selvyyttä siitä, kuka viime vaalien jälkeen otti ensimmäisenä esiin Tiuran mahdollisen loikan kokoomuksesta keskustaan. Kansanedustajan poliittisesta harkinnasta ei ainakaan ole syntynyt kovin mairittelevaa kuvaa: ruveta nyt ehdoin tahdoin inttäjäisiin keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen kanssa.En muista Korhosen koskaan myöntäneen, että hän olisi ollut jossain asiassa väärässä. Miten toisen puolueen rivikansanedustaja saattaa edes uneksia, että hän pystyisi saamaan kivikovan poliittisen jyrän katumapäälle?
Marja Tiura on jo aiemmin ehtinyt herättää kyseenlaista huomiota läheisillä yhteistyösuhteillaan kohuliikemies Arto Merisaloon. Aika moni muu olisi ehkä ymmärtänyt pitää sen jälkeen mahdollisimman matalaa profiilia.
Pöh, pöh!
Siellä täällä on kyselty, onko Tiurasta komeasta äänisaaliistaan huolimatta tullut puolueelleen poliittinen painolasti. Jos lukee tänään ilmestyneen blogikirjoituksen Kiirastorstai, kysymykseen tuskin voi vastata kuin myöntävästi.
"Kerroin julkisuudessa avoimesti sen, että minua houkuteltiin keskustaan vaalien jälkeen ja nyt tämä on kääntynyt kummallisesti niin, että minä olisinkin ollut aloitteentekijä. Pöh."
Pöh tosiaan!
Oudot tyylikeinot eivät jää tuohon. Tiura on mahduttanut kirjoitukseensa myös sitaatteja, joiden tarkoituksena on ilmeisesti asettua sopivan arvovaltaiseen seuraan. Ensiksi hän hakee tukea Sylvi Kekkoselta:
"Antautumalla aatteelle hukuttavat ihmiset pienen minuutensa aatteen suuruuteen."
Maine meni
Järkyttävin on kirjoituksen loppu - sitaatti Raamatun kärsimysnäytelmästä, itseltään Jeesukselta:
"Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät."
Politiikan maineen mustaamiseen ei tarvita median apua. Jotkut poliitikot pitävät ihan itse huolen siitä, ettei heidän tyylitajustaan tai arvostelukyvystään pääse syntymään turhan hyvää kuvaa.
Marja Tiuran maine poliitikkona on mennyttä. Se ei välttämättä kuitenkaan estä häntä keräämästä seuraavissakaan vaaleissa valtaisaa äänivyöryä.
Erityisesti moni kokoomusta äänestänyt nainen tuntee arvattavasti häpeää Tiuran toilailuista. Kannattaisikohan muuten myös puolueiden harkita bloggaukselle jonkinlaisia pelisääntöjä?


Uusimmat kommentit
3 viikkoa 1 päivä sitten
3 viikkoa 2 päivää sitten
3 viikkoa 5 päivää sitten
4 viikkoa 3 päivää sitten
4 viikkoa 3 päivää sitten
4 viikkoa 4 päivää sitten
4 viikkoa 4 päivää sitten
4 viikkoa 4 päivää sitten
4 viikkoa 6 päivää sitten
5 viikkoa 11 tuntia sitten