Nainen valittiin vihdoin piispaksi.

Tasa-arvoon on Suomessa vielä pitkä matka. Irja Askolan valinta Helsingin piispaksi oli sillä tiellä merkittävä vaikka ehkä monen mielestä vain symbolinen edistysaskel.

Minusta on hienoa, että piispan virkaan nousi viimein nainen.

Vähintään yhtä upealta tuntuu, että tuo nainen sattuu olemaan paljon muun lisäksi myös runoilija. Irja Askolan runot ja muut kirjalliset teokset kumpuavat naiseudesta ja sivistyneestä, lämpimästä ihmisyydestä.

Kunnallishallinnossa naiset ovat nousseet niin viranhaltijoina kuin luottamushenkilöinä huipulle suorastaan vaivattomasti. Eduskuntaan naisia valittiin viime eduskuntavaaleissa 84 ja miehiä siis 116. Maan hallituksessa naisilla on enemmistö, joskin tärkeimmät salkut ovat yhä miesministereiden kainalossa. Naisia on vaitionhallinnossa myös johtavina virkamiehinä.

Naisia ja juristeja

Naispresidenttiin on Tarja Halosen kaudella ehditty jo suorastaan tottua. Pääministeriksikin nainen on kerran yltänyt, joskin Anneli Jäätteenmäen pesti jäi pätkätyöksi. Sama kohtalo odottaa mitä todennäköisimmin myös Mari Kiviniemeä, jos keskustan puoluekokous valitsee hänet puheenjohtajaksi ja siten myös pääministeriksi jäljellä olevaksi vaalikaudeksi.

Vaikka en uskokaan Mari Kiviniemestä tulevan pitkäaikaista pääministeriä, toivon hänen tuovan pääministerin tehtävään enemmän naiseutta kuin Anneli Jäätteenmäki toi - tai kuin Tarja Halonen on tuonut presidentin tehtävään. Kumpaakaan heitä en tahdo moittia saati vähätellä. Minusta he kuitenkin kovin usein tuntuvat olevan ennen kaikkea juristeja.

Juristejakaan en moiti. Kyseessä näyttää kuitenkin olevan ammatti-identiteetti, joka leimaa usein ihmisiä voimakkaammin kuin suunnilleen mikään muu.

Ei vielä kenraaleita

Pörssiyhtiöiden johdossa naisia ei toistaiseksi ole tungokseen asti, mutta yhä ylemmäs naiset yritysmaailmassakin yltävät. Onvest Oy:n Maarit Toivanen-Koivisto on vasta Suomen toinen naispuolinen vuorineuvos. Ensimmäinen oli Turun Sanomien edesmennyt voimanainen Irja Ketonen.

Kaikki huippujohtajat eivät tunnetusti tahdo neuvoksen tittelin tuomia kaluunoita. Armeijassa ulkoiset arvomerkit kuuluvat asiaan. Naisten vapaaehtoinen asepalvelus alkoi vuonna 1995. Maanpuolustuskorkeakouluun oli tänä vuonna pyrkijöitä 558, joista naisia vain 30.

Normaalin upseeriuran kautta Suomeen ei ihan lähivuosina taideta saada naiskenraalia. Mutta kyllä kenraalikuntaamme kertaalleen on jo nainen kuulunut - tosin siviili. Kaarina Buure-Hägglund toimi Puolustusvoimien asessorin eli johtavan juristin virassa. Osastopääälikkönä hänet rinnastettiin kenraaliin.

20 vuotta piti odottaa

Järjestöissä naisia on näppituntumalla arvioiden johtajina jopa enemmän kuin miehiä.

Kirkossa naisten urapolku on ollut kivinen. Ensimmäiset naiset vihittiin papeiksi vuonna 1988. Vasta, voi hyvällä syyllä sanoa. Tänään tekee mieli sanoa, että jo yli 20 vuotta naiset ovat kelvanneet papeiksi ja liki yhtä kauan - teoriassa - myös piispoiksi. Siihen nähden on lähes uskomatonta, että piispan virkaan valittiin nainen vasta nyt.

Kirkkoherroista on naisia vain noin kymmeneosa, vaikka naisten osuus koko papistosta on  kolmanneksen luokkaa. Uusista papeista naisia on jo yli puolet.

Irja Askolan kannattajineen onnistui rikkoa lasikatto, jolla taisi olla 20 vuoden takuu. Panssarilasin vahvuinen se ainakin oli.

Hyvä paimen tarpeen

Piispalla ei ole samanlaista maallista valtaa kuin vaikkapa valtioneuvoston jäsenelle tai suuryrityksen toimitusjohtajalla. Hengellisestäkään valtaa ei liene sopivaa korostaa; se kun on kirkon opin mukaan piispaakin korkeammalla taholla.

Henkistä johtajuutta moni piispalta odottaa. Jos suuria odotuksia suunnataan hiljattain valittuun arkkipiispaan Kari Mäkiseen, niin vielä enemmän toivoa taitavat monet meistä pistää Irja Askolaan.

Elämme henkisesti rankkaa ja monin tavoin ristiriitaista aikaa. Maallistunutkin suomalainen kuulisi mielellään viisaita eettisiä ja henkisiä neuvoja siitä, miten maailmanmenoon tulisi suhtautua. Hyvä, viisas paimen ei olisi pahitteeksi.

Piispaksi nettiaikaan

Piispoja ei valita kansanvaalilla. Media- ja etenkin nettiaikana vaaleista on kuitenkin tullut olennaisesti julkisempia ja läpinäkyvämpiä kuin mitä ne olivat aiempina vuosikymmeninä. Julkisuus on ollut kirkolla yksinomaan hyväksi.

Esimerkiksi minulla ei ole ikinä ollut yhdenkään piispan vaalissa äänioikeutta. Kotiseurakuntani ei kuulu Helsingin hiippakuntaan. Tuollaiset seikat eivät vähääkään estäneet minua ottamasta palavasti kantaa irja Askolan puolesta. Tässä blogissakin yllytin:

"Eiköhän pistetä netissä tuulemaan Irja Askolan puolesta."

Itse olin lopulta aika laiska, mutta monet muut ahersivat. Irja Askolalla oli sekä viralliset vaalisivut että Facebook-ryhmä.

Uusi piispa on myös aktiivinen bloggaaja. Kaikki viittaa siihen, että hänellä on mahdollisuus saada ihmisiin yhteys myös sosiaalisen median kautta.

Helsingin piispan virka on eräällä tavalla kirkon haastavin. Pääkaupungissa asukkaista kuuluu luterilaiseen kirkkoon pienempi osuus kuin muualla maassa. Kehityksen suunta on jo saatu käännettyä parempaan, mutta työtä riittää.

Jo joutui armas aika

Netissä on ehditty julistaa, että Helsingin piispanvaali toi voiton kirkolle. Kannattaa käydä lukemassa uuden piispan kannattajien riemua:

• viralliset vaalisivut
• Facebook-ryhmä.

Sydän on selvästi ollut tässä kampanjassa mukana:

Irja Askolan vaaliteema oli kaunis: ”Kevät tulee”. Hänen odotetaan nyt tuovan kirkkoon valoa, lämpöä ja iloa. Kaikkea sitä uudesta piispasta ihmisenä välittyy.

Ei ihme, että monet tulkitsevat vaalin jälkeisiä tunteitaan Suvivirttä siteeraten.