Tästä kirjoituksesta
on ihan turha tykätä.

Suomi ei selvästikään ole vielä toipunut perussuomalaisten vaalijytkystä.

Kaupallinen media ravaa rahankiilto silmissä Hakkaraisen ja Halla-ahon kintereillä. Soini on maan suosituin kansikuvapoika. Sitä tarjotaan mitä ostetaan.

Sosiaalisen median ilmapiiriä minun on vaikeampi ymmärtää - enkä nyt tarkoita mitään Hommafoorumia. Eniten ihmettelen sitä, että erittäin fiksut ja mielipiteissään muuten maltilliset ihmiset viitsivät päivästä toiseen mainostaa persujen möläytyksiä. 

Vaalien jälkeen tunteet kävivät netissä huolestuttavan kuumina. Jotenkin kuitenkin  kuvittelin, että Norjan tragedia olisi pysäyttänyt  suomalaisetkin miettimään vihan ja äkkijyrkkien asenteiden tuhovoimaa. Niin ei näytä käyneen.

Olen tällä palstalla moneen kertaan siteerannut presidentti Martti Ahtisaaren viisasta neuvoa:

"Nyt pitää hyvien, suvaitsevien ihmisten rohkaista mielensä ja vastustaa äänekkäästi suvaitsemattomuutta ja ääriliikkeitä."

En voi mitenkään uskoa, että  Ahtisaari olisi tarkoittanut turhaa suunsoittoa. Olisi ehkä hyvä hetki suomalaisen some-eliitin pysähtyä pohtimaan arvokysymyksiä: mihin sosiaalisen median hienoja mahdollisuuksia kannattaa käyttää, mihin ei?

Pohdinnan voisi aloittaa vaikka käsitteistä. Ne eivät ole 'vain' sanoja vaan ajattelumme heijastumia.

Sosiaalisuutta vai
yhteisöllisyyttä?

Vielä pari vuotta sitten väännettiin kättä siitä, pitäisikö puhua yhteisöllisestä vai sosiaalisesta mediasta.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kotus kannatti yhteisöllistä, mutta jäi häviölle. Heidi Partanen perusteli Kotuksen kantaa  kaksi vuotta sitten artikkelissaan aika kevyesti:

"Sosiaalisen median sijasta on suotavaa käyttää ilmausta yhteisöllinen media, jonka merkitys on yksiselitteisempi. Sana sosiaalinen on niin monitulkintainen, että sitä käytettäessä käsitteen merkitys ei helposti avaudu."

Vahvoja vasta-argumentteja esitti Katri Lietsala Gemilo-blogissa. Hän viittasi sanojen yhteisö tai yhteisöllinen tulkintaongelmiin. Esimerkit olivat valaisevia; tässä yksi niistä:

"Kun käytän Delicious-palvelua, koen, että se on sosiaalinen, koska jaan sisältöjä muiden kanssa, mutta en silti katso kuuluvani yhteisöön."

Katri Liesala ripitti siis Kotusta aivan aiheesta:

"Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikello olisivat voineet paremmin perustella, miksi ihmeessä vakiintunut termi pitäisi vaihtaa ja käyttää aikaa uuden  sanayhdistelmän omaksumiseen siinä vaiheessa, kun sosiaalista mediaa on käytetty jo vuosia. Etenkin kun tarjottu vaihtoehto ei kata sellaisenaan sosiaalista mediaa."

Muistelen olleeni puheena olevassa käsitekiistassa joskus lievästi kallellaan Kotuksen suuntaan. Mukauduin kuitenkin melko mukisematta valtavirran valintaan.

Seurallisuutta on,
yhteisvastuuta ei

Kun aikanaan mietin 'some-sanojen' merkityksiä, en ollut niinkään yhteisöllisen kannalla kuin sosiaalista vastaan. 

Sosiaalinen -sanan päämerkitys on jo kauan liittynyt omissa ajatuksissani vahvemmin yhteisvastuuseen kuin seurallisuuteen. Minulla on jopa jokin aavistus siitä, miten tuo merkitys on elämän varrella mieleeni juurtunut, mutta se ei kuulu tähän juttuun. 

• Somen 'seurallisuutta' en ole hetkeäkään epäillyt. Mutta sitäkin vahvemmin epäilen, pystyykö some edes tiukan paikan tullen yhteisvastuuseen.

Ulkomailta löytyy kieltämättä uljaita esimerkkejä. Suomessa sosiaalisen median paraatipuolta hallitsevat

• kepeys
• päteminen
• lauman mukana kulkeminen.

Kaikki ne kuuluvat ihmiselämään ja ovat kohtuuden rajoissa sallittuja. Mutta joskus ne vaatisivat rinnalleen myös ripauksen rohkeutta ja  oman lähipiirin rajat ylittävää vastuuta. Enkä nyt tarkoita rohkeudella tuhmien sanojen käyttöä tai yksityiselämän paljastelua.

Nyt olisi tilaisuus
näyttää somen voima

Viime päivinä olen vakavissani alkanut miettiä, tahdonko kaveerata entistäkään vertaa sellaisten ihmisten kanssa, joilta ei tosipaikan tullen näytä riittävän huomion hiventä tai myötätunnon murusta vähäosaisille.

• Suomalainen some-eliitti paasaa kyllä kovaan ääneen persuja ja rasismia vastaan, mutta siihen se sosiaalinen vastuu sitten jääkin.

Olemme muutaman ihmisen voimin yrittäneet pitää viime päivinä esillä räikeää esimerkkiä Suomessa harjoitettavasta rasismista ja muustakin syrjinnästä. Kysymys on kehitysvammaisesta maahanmuuttajamiehestä, joka on

• orpo
• puhumaton
• autisti.

Hänen äidinkielensä on venäjä. Liki kahteen vuoteen suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ei ole sallinut lähimmän omaisen, 75-vuotiaan isoäidin edes nähdä tyttärenpoikaansa.

• Hoitokodin ovelta on käännytetty jopa 98-vuotias isoisoäiti - vaarallisuutensa vuoksi varmaan.

Miehen omasta tahdosta tapaamisasiassa on liikkeellä vähintäänkin kahdenlaista tietoa.  Saman asian voisi ilmaista aivan toisillakin sanoilla, mutta olkoon.

Sosiaalisen median aktiivit voisivat estää sen, mikä uhkaa lähipäivinä: virkamies tai pari käy taas 'kuulemassa' yhdeltä Suomen kansalaiselta juuri sen kannan, minkä itse ovat päättäneet kuulla.

Turha tykätä tästä kirjoituksesta, jos ei ole kanttia käydä allekirjoittamassa adressia ja pistää vauhdilla viestiä eteenpäin. Sosiaalisessa mediassa asia leviäisi kuin kulovalkea, jos vain muutama kymmenen vaikuttajaa niin haluaisi.

• Nyt on tilaisuus tehdä jotakin konkreettista sen syrjinnän torjumiseksi, jota ne pelätyt halla-aholaiset edustavat.