Päättäjät ja viranomaiset pelkäävät nettiaktivismia.

Seuraavien eduskuntavaalien tuloksen on väitetty ratkeavan Facebookissa. Niin voi tosiaan käydä.

Facebook on  juuri sellainen pyydys, johon liikkuvien äänestäjien saattaa kuvitella käyvän. Tämä demokratian ritareiksikin kutsuttu kirjava joukko ratkaisee, mikä puolue voittaa, mikä häviää.

Puolueiden vanhat, vakiintuneet kannattajat pitävät varmaan huolen siitä, että enemmät puolet vanhoista kansanedustajista saa taas valtakirjan jatkaa eteenpäin. Ainakaan vielä en usko Facebookin pystyvän vaikuttamaan tähän säilyttävään osaan äänestäjäkuntaa.

Kiinnostavampaa
tehdä kuin puhua

Olen muutaman päivän harjoitellut yhteiskunnallista vaikuttamista netin vuorovaikutteisten kanavien kautta. Tulisieluinen taistelija minussa heräsi kesähelteellä henkiin, kun hieman liian pitkään olin yrittänyt hoitaa niin sanotussa sovussa kehitysvammaisen sisareni asioita.

Mitta täyttyi, malja vuoti yli. Syntyi Sydän paikaltaan -blogi. Lisäksi olen kirjoitellut ahkerasti Facebookiin ja Twitterin. Vanha kunnon sähköpostikin on ollut kovassa käytössä.

Koen ammatillisestikin mielenkiintoiseksi testata, miten kansalainen tai ryhmä pystyy netin kautta tosipaikan tullen vaikuttamaan. Kansainvälisiä esimerkkejä on toki tarjolla, mutta Suomessa ei vielä ole saatu kovin suuria aikaan.

Some-eksperttien tauotonta viisastelua voi seurata erityisesti Twitterissä - on sitten kesä tai talvi, pyhä tai arki, päivä tai yö. Se on aika sisäänlämpiävää touhua, jossa aidolla avoimuudella tai yritysmaailmassa niin muodikkaalla yhteiskuntavastuulla ei tunnu olevan erityisempää painoarvoa.

Minusta on mielenkiintoisempaa tehdä kuin teoretisoida.

Valtaeliitti pistää
pään pensaaseen

Sosiaalisen median nimellä tunnetun ilmiön tärkein merkitys saattaa ainakin Suomessa lopulta olla yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa enemmän kuin kaupallisessa markkinoinnissa. Esimerkiksi Facebookilla on tietysti ihmisille paljon myös aivan henkilökohtaista merkitystä, joka ei liity sen enempää bisnekseen kuin politiikkaan.

Virkamiehillä on tunnetusti aina ollut tukku hyviä syitä jättää vastaamatta kansalaisten ja mediankin kysymyksiin: ei kuulu toimivaltaan, ei voi ottaa kantaa yksittäiseen tapaukseen, keskeneräisistä asioista ei sovi puhua ja niin edelleen. Nämä laulut kyllä tunnetaan.

Tilanne on tietysti toinen, kun virkamies pääsee paistattelemaan julkisuudessa, jonka sisällön ja sävyn pystyy itse säätämään - kiitos hampaattoman uutisjournalismin.

Jos sattuisin olemaan hempeämmällä tuulella, saattaisin vaikka sääliä seuraavien vaalien ehdokkaita - etenkin istuvia kansanedustajia. Ei valtaosalla heistä todellakaan ole valmiuksia, etenkään rohkeutta, lähteä mukaan Facebookin kautta kanavoituvaan vaalitaistoon. Pupu menee pöksyyn, jos on vaara joutua julkisesti vastakkain kriittisten kansalaisten kanssa.

Miten poliitikot
saisi koloistaan?

Oma pieni testini tällä viikolla on osoittanut, ettei ehkä ole kovin vaikeaa kiihottaa netissä liikkuvia ihmisiä kapinaan.  Mutta yritäpä manata valtaapitäviä avoimeen keskusteluun! Siihen minun vähäiset taitoni eivät selvästikään riitä.

Alkukesästä jokainen kansanedustaja, jolta asiaa kysyttiin, kertoi iltapäivälehdissä puurtavansa töiden parissa kaiken kesää. Käsitys eduskunnan pitkästä lomasta on kuulemma pelkkää pahansuopaa puhetta. Sain sen käsityksen, että tarkoitus oli pitää tiivistä yhteyttä äänestäjiin.

Kova tosiaan tuntuu olevan kiire. Lähetin tiistaina linkin Sydän paikaltaan -blogiini kaikille Hämeen vaalipiirin kansanedustajille. Yksikään ei ole inahtanut - ja veikkaan, ettei inahda myöhemminkään.

Etukäteen veikkailin mielessäni, että todennäköisimpiä vastaajia olisivat seuraavat kolme:

• Kristillisdemokraattien Päivi Räsäsellä riittää yleensä omaatuntoa vaikka muille jakaa. No - hänellä on varmaan todella kova kiire, kun pitää vahtia koko valtakunnan homoja ja lesboja. Kristillstä rakkautta ei riitä kehitysvammaisille.
• Keskustan Risto Autio profiloitui ennen viime vaaleja paitsi Kotikadun Hannekseksi, myös isänsä omaishoitajaksi. Ymmärrän toki, että omaishoitajat saattavat hyvinkin lähteä vaaliuurnille, mutta monet kehitysvammaiset eivät.
• Vihreiden Kirsi Ojansuun oli onnistunut luoda itsestään minun silmissäni oikeudentuntoinen kuva. Tällä hetkellä hänen sydämensä on tietysti kokonaan keskustan varapuheenjohtajan Timo Kauniston luona.

Tänään ajattelin lähettää meilin myös eduskuntapuolueiden puheenjohtajille ja puoluesihteereille. Mitä lyödään vetoa, että korkeintaan persut vastaavat?

Journalisteilla on
ratkaisun avaimet

Perinteinen uutismedia paljolti ratkaisee, minkä painon Facebookin kaltaiset viestintämuodot saavat edessä olevassa vaalitaistelussa ja yleensä yhteiskunnassa. Jos journalistit tarttuvat netissä esille nouseviin teemoihin, myös poliitikot kyllä kiinnostuvat niistä. Saattaapa joku virkamieskin joutua  vastaamaan kiusallisiin kysymyksiin.

Oma oikeustaisteluni on jo opettanut sen, että valppaat journalistit seuraavat oma-aloitteisesti kansalaisten nettikirjoittelua. Jotkut heistä näyttävät jopa tarttuvan esille nostettuihin teemoihin. Jos aiheiksi alkavat laajemmalti kelvata myös vähän minikaivuria vakavammat asiat, poliitikot ja virkamiehet ovat kohta pulassa.