Viestintävalmennus

Koulutus muuttaa muotoaan

Joko nyt olisi verkkokurssien aika?

Kun 1990-luvun puolivälin paikkeilla aloittelin verkkokirjoittajien valmennusta, yksi päivä oli minimikesto. Nyt se alkaa olla maksimi.

Siellä täällä pyörii toki edelleen pitkäjänteisiä ohjelmia, mutta poikkeuksia ne verkkoviestinnän alalla ovat.

Laatu määrää tärkeämpi

Enemmän kuin minkään muun asian parissa olen viimeisen vuoden aikana puurtanut kehittäneeksi lyhyitä, mutta silti laadukkaita ja vaikuttavia valmennuksia.

Niitä kaipaavat sivustonsuunnittelijat, nettikirjoittajat, meilaajat, verkkovastaavat asiakaspalvelussa, myyjät, bloggaajat, yhteisöllisestä mediasta kiinnostuneet ja monet muut. Ratkaisuksi näyttävät kelpaavan oikein hyvin Scripotion tehotunnit.

Olen kirjoittanut tuosta koulutustuotteesta monen mielestä varmaan aivan liikaa. Se johtuu yksinomaan innostuksesta.

Jokainen tähän asti vetämani tehotuntien on ollut poikkeuksellisen innostava kokemus. Olen saanut myös poikkeullisen palon kiitosta osallistujilta.

Valmistaautumista yksi tehotunti vaatii tosin kouluttajalta vähintään saman verran kuin päivän koulutus. Vähitellen suosituimmissa teemoissa alkaa tietysti olla apua rutiinista, mutta toisaalta räätälöintiä tarvitaan aina.

Vanhakantaiset hanaavat vastaan

Olemme jo jonkin kerran tarjonneet tehotunteja maksuttomissa miniseminaareissamme Scription Avoimissa,

Moni on lähtenyt niistä innosta palaen myymään ideaa omaa taloonsa. Muutaman päivän päästäon sitten tullut masentuntut soitto tai meili. Pomo on sanonut, ettei tunnissa mitään voi oppia. Turha sellaista on edes kokeilla.

Kannattaisikohan kumminkin kokeilla? Myös epäilijät ovat tervetuleita Scription Avoimiin kokemaan tehotunnin livenä - jopa ihan ilmaiseksi.

Onneksi monet asiakkaamme ovat ihastuneet ikihyviksi. Tehotuntien ympärille rakentuu yhä luovempia ja vaikuttavampia valmennuskokonaisuuksia

Verkkokursseilla oppimisprosessiin

Scriptio esittelee uuden vuoden alussa viisi verkkokursseja. Ne on tarkoitettu omatoimiseen opiskeluun, joskin myymme myös tuutotointipalveluja.

Uskomme, että verkkokurssit täydentävät oivallisella tavalla tehotunteja ja muitakin lyhyitä lähiopetuksia.

Lähiopetuksessa herää tiedonjano, jota verkkokurssin avulla voi sammuttaa. Niin syntyy pitkäjänteinenen oppimiprosessi, joka tuottaa vakuuttavia tulokia.

Hyvää verkko-opetusta sopuhinnoin

Myymme verkkokursseja niin edullisilla hinnoilla, että niistä kuulleet ovat jo epäilleet järkemme valoa.

Sopohinta johtuu monesta syystä:

  1. Meillä on paljon laadukasta aineistoa, jotka  verkkokurssit syhtyvat kohtuullisen helposti.
  2. Myymme lisenssejä vain yrityksilleja yhteisöille. Niillekin olemme paketoineet tiukkoja peruslisenssejä periaatteella ota tai jätä. hinta ei ainakaan voi olla este.
  3. Hallintokulut pidetään minimissä. Tuutoroinnistä, räätälöinnistä ja muista lisäpalveluista veloitamme lisähinnan.

Tavoitteemme on katsoa, onko suomalaisessa työelämässä todellista halua opiskella edes verkkoviestintää verkkokursseilla.

Oppimisen vaaditaan muutuvan yhä nopeammaksi ja oivaltavammaksi. Tässä olisi nyt mahdollisuuksia siihen:

Verkkokursseilla hyödynnetään muuten myös yhteisöllistä mediaa.