Älä pelkää kieltää.

Lumi on osoittautunut Suomessa vähintään eurokriisin veroiseksi haasteeksi.

Hallitus meillä on aina haukuttavanamme, mutta lumesta ilkeää motkottaa vain osan vuotta. Parina lämpimänä päivänä kinokset sulivat jo hämmästyttävällä vauhdilla loskaksi ja vesilammikoiksi.

Tulilinjalla taloyhtiöt

Kadun lähes vilpittömästi parin päivän takaista postaustani Suomen 'näkymättömästä' kriisiportaalista. Joku näytti meilanneen minulle, että erityisen halpamaista oli soimata yksinomaan hallintoa. Ihan totta!

Ilman muuta meidän kansalaisten pitää kantaa poikkeusoloissa vastuuta itsestämme ja toisistamme. Lumikaaokseen on sitä paitsi ainakin yhtä suuria syyllisiä yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Korkeimman tahon eli taivaan jätän arvostelun yläpuolelle.

Tänään käyn siis sanan ja myös kuvan voimalla taloyhtiöiden kimppuun. Lumivallin toisen puolen jätän kunniasanalla rauhaan.

Kuka korvaa vahingot?

Toimistossamme on hämmästelty talon alaoveen ilmestynyttä varoitusta:

”Varokaa katolta putoavaa lunta ja jäätä!

Kyltti sinänsä on ollut sääoloihin nähden asianmukainen. Pulma on siinä, että teksti on vain oven sisäpuolella. Ulospäin näkyy lumenvalkoinen aanelonen.

Jotkut asiakkaamme ovat jo ehtineet tulkita asian niin, että vieraista ei ole niin väliä, kunhan talon väki säilyttää henkensä ja terveytensä. Saivarteluun taipuvaiset ovat myös herättäneet kysymyksen siitä, vapauttaako varoitus taloyhtiön vastuusta.

Ydinkysymys on, kuka maksaa laskut, jos joku uloslähtijä varomisesta huolimatta saa päähänsä jääkimpaleen.

Taloyhtiöt selvästi pelkäävät, että lasku lankeaa niille. Mutta aika epäselväksi on jäänyt, miten riskin voisi hallita.

Nyt yritetään toinen toistaan epämääräisemmillä kylteillä, puomeilla ja nauhoilla sysätä vastuu niille, jotka sattuvat kulkemaan talon kohdalla olevaa jalkakäytävää pitkin.

Eikö jokin taho voisi antaa taloyhtiöille yhteinäiset ja selkeät ohjeet ja informoida saman tien suurta yleisöä?

Erittäin epäselvää

Lumisählingin keskellä on näkynyt se, miten vaikeaa suomalaisille on nykyisin kieltää ja käskeä. Liekö kumpaakin lajia  joskus tullut mitta täyteen.

Runeberginkatua kävellessäni mietin yhtnä päivänä, mitä tarkoittavat vinksin vonksin olevat puomit ja maassa makaavat punaraitaiset nauhat. Kylteissä varoiteltiin katolta putoavasta lumesta.

Oliko tarkoitus sanoa, että älä kävele jalkakäytävällä? Jos oli, suorasukainen kielto olisi ollut paikallaan.

Ongelma taisi olla sittenkin siellä lumivallin toisella puolella. Jos kieltää kulkemasta jalkakäytävää, kehottaa - ainakin kiertokautta - siirtymään ajoradan puolelle.

Samanlaista verbaalista nuorallakävelyä ovat liian monet työelämän ohjeet. Ohjeistajat pelkäävät ottaa vastuuta, ja siitä ei ajan mittaan hyvä seuraa.