Enää ei ole aikaa jahkailla.
Monet kuvittelivat sosiaalisen median avaavan bisnestaivaan portit. Ja varmasti ne muutamille ovat avautuneetkin. Suuri taloudellinen läpimurto on silti yhä näkemättä.
Itse olen nähnyt somen mielenkiintoisimmat mahdollisuudet koko ajan julkisella ja kolmannella sektorilla. Valtio, kunnat, kuntayhtymät, kirkko ja järjestöt ovat vain toistaiseksi tyytyneet aika tavanomaisiin, etten sanoisi arkoihin kokeiluihin.
Vapaamuotoisen kansalaistoiminnan näytöt ovat nekin vielä aika vähissä.
Jos tärkeisiin asioihin onkin joukolla tartuttu, törkykirjoittelijat ovat turhan usein pilanneet yrityksen.
Esimerkiksi sopii vaikkapa Facebook-liike vammaisen Samun luokkaretken puolesta. Samu pääsi toki lopulta hienolle retkelle. Kaikkea muuta kuin hienoa oli kuitenkin lähetellä hänen oppilaitokseensa uhkauksia ja haistatteluja.
Some vaikuttaa jo
kaikkien elämään
On turha enää pitää palaveria siitä, mennäkö Facebookin vai Twitteriin vai eikö mennä minnekään.
Sosiaalinen media on jo osa sitä yhteiskuntaa, jossa me elämme ja toimimme.
Yrityksillä, yhteisöillä ja valveutuneilla kansalaisilla tuskin on muuta vaihtoehtoa kuin lähteä mukaan - ellei muuta niin luotaamaan niin uhkan kuin toivon enteitä.
Sosiaalinen media saattaa myös Suomessa joutua kasvokkain todella vakavien asioiden kanssa. Tai on jo joutunut. Ne ovat tapahtumia ja ilmiöitä, joita kukaan täysijärkinen ei toivoisi - ja joita useimmat some-ekspertit eivät ole osanneet tai välittäneet ennustaa.
On onneksi myös paljon esimerkkejä siitä, miten sosiaalista mediaa on hyödynnetty hyviin tarkoituksiin.
Pahaa vastaan on
lähdettävä joukolla
Sosiaalisen median suureen sisällölliseen muutokseen ja vielä suurempaan muutostarpeeseen ovat viitanneet monet merkit. Osaa niistä ei enää parhaalla tahdollakaan voi pitää heikkoina signaaleina:
- Norjan verilöylyllä oli liittymäkohtia nettiin.
- Englannin mellakoissa on tärkeänä aseena ollut älypuhelin BlackBerry.
- Oman maamme kouluampujat viettivät ennen hirmutekojaan vilkasta nettielämää.
- Ennen ja jälkeen huhtikuun vaalien kaikki mahdolliset kommenttipalstat täyttyivät paitsi typeristä, myös käsittämättömän aggressiivisista kannanotoista ja herjoista.
Tuo kaikki on jo faktaa. Visioksi on suomalaisessa somessa vielä jäänyt äärimmäisen pahuuden ja suvaitsemattomuuden vastainen massiivinen nettiliike.
Tarvitsemme kiireesti suvaitsevuuspuhetta, joka voimallaan ja viisaudellaan peittoaa vihapuheen.
Netti ei ole kaiken koetun pahuuden ja väkivallan syy. Mutta se on päivä päivältä tärkeämpi taistelutanner hyvän ja pahan välisessä ikuisessa mittelössä.
Yhteiskuntaviestintää
sosiaaliseen mediaan
Yhteiskuntaviestintää on kaikki kansalaisten hyvinvointia lisäävä ja yhteiskuntaa hyödyttävä voittoa tavoittelematon viestintä, jolla pyritään vaikuttamaan kohderyhmien tietoihin, asenteisiin ja käyttäytymiseen.
Noin määrittelee Yhteiskuntaviestinnän yhdistys YVY. Kun kyseessä on voittoa tavoittelematon viestintä, rahaa on yleensä käytettävissä aika rajallisesti. Toisaalta ei-kaupallisessakin toiminnassa seurataan yhtä tiiviimmin tulosta.
Mitkä Suomessa olisivat ne tahot, jotka näyttäisivät oikein reippaasti mallia yhteiskuntaviestinnästä sosiaalisessa mediassa?
Somessa jos missä resursseiksi on mahdollista rekrytoida myös niin sanottuja tavallisia kansalaisia - monen hyvän asian sanansaattajiksi.
Sosiaalisen median varhaiset omaksujat eivät välttämättä ole niitä, jotka tarttuvat täydellä sydämellä presidentti Martti Ahtisaaren esittämään vetoomukseen:
"Nyt pitää hyvien, suvaitsevien ihmisten rohkaista mielensä ja vastustaa äänekkäästi suvaitsemattomuutta ja ääriliikkeitä."
Enää ei riitä, että sosiaalisessa mediassa puhutaan sosiaalisesta mediasta tai uusimpien älypuhelimien ja tablettien omainaisuuksista. Ennen niin kepeässä ja kivassa Suomi-somessa on nyt totiset paikat.
Miten tulkita sellaisia signaaleja kuin Botéllon-piknikit tai kaljakellunnat? Entä jos ilman järjestäjää syntyvien tapahtumien tavoitteena ei eräänä päivänä olisi enää Suomessakaan pelkkä hauskanpito?
Vapaaehtoisten 'siivouspartioiden' syntyä voisi ohjata oikealla yhteiskuntaviestinnällä. Harmittoman piknikhengen aika saattaa olla somessa ohi.

Uusimmat kommentit
16 tuntia 11 min sitten
1 päivä 20 tuntia sitten
1 päivä 23 tuntia sitten
1 viikko 1 päivä sitten
1 viikko 1 päivä sitten
1 viikko 2 päivää sitten
1 viikko 2 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten