Missä kulkee avoimuuden
ja silman juoruilun raja?

Aika harva suomalainen on varmaan pystynyt muodostamaan selkeää kantaa paljastussivusto Wikileaksiin. Alkuun kuuli paljon tuomitsevia kommentteja. Nyt, kun huomiota ovat saaneet myös oman maamme poliitikot, kritiikin kärki tuntuu kääntyvän paljastajista paljastettuihin.

Wikileaksia on kiittäminen ainakin siitä, että se on tuonut koko maailman tietoisuuteen yhden netin merkittävimmistä ja ristiriitaisimmista piirteistä:

Se mikä ennen oli ehdottoman salaista, saattaa nykyisin olla hyvin julkista.

Ihmisten tietoon tulee paljon sellaista, mikä heidän olisi pitänyt tietää jo kauan sitten. Toisaalta maailmassa on nyt ja aina myös sellaisia asioita, joita jokaisen ei tarpeen, hyvä eikä lupa tietää.

Kaikki ei kuulu
julkisuuteen

Läpinäkyvyys on kuulunut viime vuosien yhteiskunnallisen keskustelun iskusanoihin.

Netillä on kiistaton ansio siinä, että esimerkiksi Suomi on muuttunut avoimemmaksi.

Sekä yksilöillä että organisaatioilla on kuitenkin oltava oikeus ja mahdollisuus pitää jotkut asiat omana tietonaan ta kertoa ne vain harvoille ja valituille. Jokaisella kansalaisella on yksityisyydensuoja. Yrityksillä on yhä liikesalaisuuksia. Myös valtioilla on asioita, jotka eivät kuulu uutismedian otsikoihin.

Avoimuuden paine on vienyt monelta arvostelukyvyn. Jotkut eivät ymmärrä, ettei esimerkiksi Facebookin ole lupa kirjoittaa mitä tahansa - ei esimerkiksi työpaikan luottamuksellisia tietoja. Toisaalta 'vastapuoli' yrittää keksiä kaikki mahdolliset konnankoukut, jotta hankalat asiat saataisiin pidettyä poissa julkisuudessa.

Erityisen räikeästi pimittämiseen käytetään yksityisyydensuojaa. Sen alkuperäinen tarkoitus kai sentään on ollut suojella yksilöä, ei yhteiskuntaa.

Vallankäyttö
päivänvaloon

Vanhan liiton johtajien ei ole helppo ymmärtää, että aika on muuttunut: enää ei voi luottaa edes siihen, että hyville veljille tai siskoille uskottu tieto pysyisi luottamuksellisena.

Paavo Lipposella näyttää olevan vaikeuksia päästä itsensä kanssa yksimielisyyteen siitä, keskusteliko hän vuonna 2006 Tarja Halosen ja Vladimir Putinin tapaamisesta Yhdysvaltain suurlähettilään kanssa vai ei. Hyvin samantapaisia muistiongelmia on ilmennyt monilla muillakin nykyisillä tai entisillä poliitikoilla, etenkin vaalirahoitukseen liittyvissä asioissa.

Ainakin poliittinen vallankäyttö on peruuttamattomasti kiskottu ulos kabineteista. Sitä vastoin hallinto ei vastakkaisista puheista huolimatta ole likikään yhtä läpinäkyvää. Kansalaisen kannalta keskeisimmät ratkaisut tekee todennäköisemmin viranomainen kuin vaikkapa eduskunta tai oman kunnan valtuusto.

Jos hallinnon edesottamuksia aletaan paljastaa netissä, pitäisi kuitenkin muistaa varoa, ettei samalla vedetä kaikkien kiinnostuneiden tutkittaviksi viranomaisten asiakkaiden asioita. '

Julkisuus ei koskaan ole yksinkertainen eikä yksioikoinen asia.

Mitä avoimemmin päättäjät ja viranomaiset toimivat, sitä vähemmän tarvitaan nettipaljastuksia, jotka aina ovat enemmän tai vähemmän hallitsemattomia.