Teknologia ei auta, jos ihmisiltä
puuttuvat  perrusvalmiudet.

Viime päivinä on noussut toistuvasti mieleen se, miten tiukkaan puolustustaisteluun viestintäministeri Suvi Lindén kävi hiljattain Arjen tietoyhteiskunta -blogissaan.

Sytykkeen oli antanut se, että YLE:n Ykkösaamussa "tahkottiin Valtiontalouden tarkastusviraston näkemyksiä liikenne- ja viestintäministeriön kehnosta toiminnasta arjen tietoyhteiskunnan edistämiseen pyrkivien hankkeiden toteuttamisen osalta." 

Lindén vakuuttaa olevansa mielissäni siitä, että keskustelua käydään.

"Harmillisempaa on se, että väkipakolla tehdyt huonot uutiset vetävät paremmin kuin hyvät. Vääntöä kansallisen tietoyhteiskuntastrategian toteutumista on käyty pitkään, eikä monikaan asia tunnu muuttuvan vaikka toimiamme kehutaan kansainvälisessä lehdistössä saakka."

Keskustella siis saa, jos osaa keskustella oikein. Tässä tulee varmasti yksi esimerkiksi väärästä puheenvuorosta. Huonoja uutisia ei tosiaankaan tarvitse tietoyhteiskunta-asioista tehdä väkipakolla. Mielihyvin kuulisimme jo niitä hyviäkin uutisia.

Seminaarien sijaan
vihdoin arjen toimia

Viestintäministeri vyöryttää blogissa esiin pitkät listat keskusteluja, joita on käyty, ja seminaareista, joita on pidetty. Jos asiat menisivät eteenpäin pienen porukan keskinäisillä viisasteluilla, Suomi olisi aikaa sitten komeillut tietoyhteiskuntakehityksessä maailman kärkipaikalla.

Ongelma on siinä, että tietoyhteiskunnan ylväät tavoitteet eivät näytä millään siirtyvän käytäntöön.  Lindéniltä ei kärsivällisyys lopu:

"Tietoyhteiskunnan rakentaminen ei kuitenkaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista eikä kaikessa voi onnistua ensi yrittämällä tai kaikkia miellyttävällä tavalla."

Julkishallinnon ict-hankkeissa ei ole onnistutta vielä toisella tai kolmannellakaan kerralla. Valtaosaa näistä epäonnistumisista kansalaiset eivät tiedosta arkielämässään. Osa kuitenkin veisi olisi juuri sitä arjen tietoyhteiskuntaa: esimerkiksi sähköinen tunnistautuminen, josta tuskin tässä maassa julkisen vallan voimin tuskin koskaan valmista tulee,  ja sähköinen lääkemääräys, joka on saatu hädin tuskin koekäyttöön.

Ihmettä turha toivoa
vajaassa vuodessa

Lindénillä tuntuu riittävän myös optimismia, jota voisi ehkä kutsua myös utopismiksi:

"On myös hyvä muistaa, että arjen tietoyhteiskunnan toimintasuunnitelmaa ja koordinaatiota toteutetaan aina maaliskuuhun 2011 asti. Kokonaisvaikutuksia voidaan arvioida vasta toimikauden lopussa ja sen jälkeen."

Maaliskuuhun 2011 mennessä ei todentotta ehditä hoitaa murto-osaakaan niistä hommista, joita ilman edistys jää haaveeksi. Suurimmat haasteet eivät liity laajakaistoihin vaan koulutukseen, joka pitää aloittaa aivan alkeista.

Suotta olen minäkin osallistunut kuukausikaupalla sosiaalista mediaa ihannoivaan vouhotukseen. Turha oli oikeusministeriön asettaman työryhmän tuhlata aikaansa miettimällä hallinnolle sosiaalisen median ohjeita.

Ei ole minkäänlaista toivoa tai riskiä, että suomalaiset virkamiehet rynnistäisivät Facebookiin, Twitteriin tai edes keskiluokkaisen ja -ikäisen bloggauksen pariin. Eiväthän likikään kaikki heistä vielä suostu vastaamaan edes sähköpostiin. Tätä ongelmaa, joka lienee kunnissa vielä paljon polttavampi kuin valtionhallinnossa, olen käsitellyt yksityiskohtaisesti toisessa blogissani Sydän paikaltaan.

Rakennustyö aloitettava
perusopetuksesta asti

Tietoyhteiskunnan airueet ovat liidelleet tähän asti aivan liian korkealle todellisuuden yläpuolella. Nyt pitäisi asettua tukevasti maan pinnalle.

Outi Lammi kiinnitti Facebookissa huomiota Jyväskylän yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jonka mukaan suomalaisen opetushenkilöstön tieto- ja viestintätekniikan osaaminen ei ole parhaalla mahdollisella tasolla. Tulos ei välttämättä ollut suuri uutinen, mutta antoi kyllä lisäpontta esimerkiksi kevätpuolella viriteltyyn Terveisiä tietoyhteiskunnasta -projektiin ja yleensäkin julkiseen keskusteluun.

Eniten tieto- ja viestintätekniikan rutiinikäyttöä on koulujen rehtoreilla. He ovat tutkimustiedotteen mukaan viestintätekniikan täydennyskoulutusta suunniteltaessa ja toteutettaessa kohderyhmä, jonka kautta varsinaisen opetushenkilöstön motivointi on helpompaa.

Täydennyskoulutustarvetta tieto- ja viestintätekniikan taitojen saralla on erityisesti luokanopettajilla. Sitä mieltä olivat myös luokanopettajat itse. Tutkimuksen tekijä, FM Lauri Wilenin mielestä koulutusta kannattaisikin suunnata juuri luokanopettajille, sillä sen vaikuttavuus olisi varmasti hyvä:

- Pikkukoululaiset aloittavat opintiensä heidän ohjauksessaan ja ovat innokkaita ja oppivaisia.

Aikuisia ei ole
varaa unohtaa

Suomalaisen tietoyhteiskunnan suurin koulutuksellinen haaste on se, ettei mellä ole kansainvälistä kilpailua ajatellen varaa jäädä odottelemaan, että työelämään varttuu kokonaan uusi sukupolvi. Muidenkin aikuisten kuin opettajien ict-valmiuksissa olisi paljon parantamista.

Työnanantajat eivät keskimäärin koulutusvastuutaan kanna, jos kysymys on luku- ja kirjoitustaitoon verrattavista perusasioista. Kuitenkin juuri ne ovat viimeisen 15 vuoden aikana mullistuneet. koulussa kauan sitten saaduilla opeilla ei pitkille pötkitä.

Suomalaisten pyhään teknologiauskoon kuuluu, että puhtaasti tekninen it-koulutus on monissa organisaatioissa hoidettu kohtalaisesti. Mutta siihen se sitten jää. Asiakkaille asti lähtee edelleen ala-arvoisia meilejä. Nettisvustot sisältävät inhimillisesti katsoen mahdotonta ilmaisua. Interaktiivisten verkkopalvelujen käytettävyys saattaa olla täysin retuperällä.

Nykytilanteesta
tutkittua tietoa

Löytyisiköhän ministeri Lindénin budjetista sen verran rahaa, että saataisiin tutkittua vaikkapa se, miten usein virkamiehet vastaavat kansalaisten sähköpostiviesteihin. Tiedän, ettei tutkimusaihe oli kovin trendikäs. Se saattaisi kuitenkin auttaa tietoyhteiskunta käytävää keskustelua hieman realistisemmille urille.

Ellei tunneta nykytilannetta, on vaikea päästä eteenpäin.

Kaupallisista palveluista vastaavaa mittausta on muuten tehty jo pitkään. Sen tuloksia voi käydä hämmästelemässä TNS Gallupin verkkosivulla. Julkishallinnon pitää tietenkin pystyä tällaisissa asioissa parempaan kuin yritysten.