Olen kirjoitellut Vaikuttavaa! -blogissani silloin tällöin vammaisten ja vanhusten asioista. Tässä pari esimerkkiä:
- Vanhusväittely vaarallisilla raiteilla
- Netti voisi tukea myös kaikkein heikoimpia.
Virkakieleen ja pykälillä kikkailuun olen myös ottanut kantaa:
- Politiikan voimin virkakielen kimppuun
- Juristeria on asennevamma.
Oma mitta täyttyi
Tänä kesänä totesin kehitysvammaisen ihmisen omaisena voimattomuuteni. En jaksa enää yrittää vaikuttaa asioihin kulisseissa keskustellen, koska se ei johda mihinkään.
Tahdoin löytää uuden lähestymistavan. Tavoitteenani on käsitellä asioita yhtä kyynisesti ja kylmäkiskoisesti kuin ne viranomaiset ja poliittiset päättäjät, jotka eivät kaihda rikkoo edes lakia yhteiskuntamme heikoimpia jäseniä sortaessaan. Mutta vastoin kuin nuo maireasti hymyilevät hirmuvaltiaat, haluan olla avoin ja rehellinen.
Aloin jokunen viikko sitten suunnitella uutta blogia ja kirjaa. Kun en saanut blogia heti julkaisukuntoon, kirjoitin vielä pari juttua tälle sivustolle:
- Avikaan ei avita, kun heikoimpia sorretaan
- Avin ylijohtaja avitti sittenkin.
Uusi blogi - tervetuloa!
Nyt olen sitten avannut uuden blogin kokonaan eri osoitteeseen, jotta työ- ja yksityisasiat eivät suotta menisi sekaisin:
Sydän paikaltaan
Kehitysvammaisen ihmisen omaisena Suomessa, joka valehtelee olevansa oikeus- ja sivistysvaltio.
Voimat yhteen!
Avaan tällä sivulla keskustelun siitä, miten oikeudenmukaisuutta arvostavat ihmiset voisivat käydä verkon keinoin puolustamaan kaikkein heikoimpien oikeuksia:
- Kannattaisiko perustaa Facebook-ryhmä?
- Miten ryhmän aihepiiri pitäisi rajata?
- Mikä ryhmälle nimeksi?
- Miten voisimme markkinoida ryhmää?
- Mitä muita netin keinoja voisimme hyödyntää?
Ota kantaa ja yllytä muitakin mukaan keskusteluun.
Kommentit
Omaishoitajat
Luin juuri jutun omaishoitajien kohtelusta kunnissa. Räikeänä esimerkkinä kerrottiin tapaus, jossa sopimus purettiin sillä perusteella, että omaishoitaja on liian huonokuntoinen hoitamaan omaistaan JA mitään muuta hoitoa ei tarjottu tilalle.
On käsittämätöntä, että byrokratialla saadaan sotkettua kaikki hienot ja hyvin toimivat ideat. Jaksetaan puhua siitä, miten paljon omaishoito säästää yhteisiä varoja, samalla kun sen toimintamalleja runtataan olan takaa.
Kaksosten totaaliyhäri
Olen kaksosten totaalinen yksinhuoltaja eli lasten isä ei tapaa lapsiaan. Hoidin heitä ensimmäiset kolme vuotta hoitovapaalla 24/7. Yöt olivat risaisia, kun molemmat heräilivät useaan otteeseen ja toisella oli jatkuvasti yöllisiä kauhukohtauksia eli huusi tunnin pari eikä mikään rauhoittanut. Nukuin useamman vuoden 2-3 tuntia yössä enkä osannut/uskaltanut enää nukahtaa, koska pelkäsin reaktioitani lasten taas herättäessä. Hain apua kaikista mahdollisista kuvittelemistani paikoista soittelemalla soittoaikoina silloin kun kykenin. Mitään apua en saanut. (Lapset olisi kyllä laitettu sijaisperheeseen useammaksi viikoksi, 'että saisin nukkua' - vaikka imetin heitä molempia yhä.) Haukkuja kyllä enemmän kuin sieluni jaksoi kantaa. Kunnan sosiaaliaseman esimiehen kommentti: 'On se niin vaikea tuo sinun tilanteesi, kun sinulla on se työpaikka.' Suoraan kehotettiin irtisanoutumaan, että saisin sitten työttömänä apua. Ymmärsin, että tässä maassa apua saavat vain ne, jolla on voimia sitä hakea (eli lähipiirissä laaja tukiverkosto, jolla aikaa (ja suhteita?) hakea täyspäiväisesti apua, eivät ne jotka ovat voimatomia. Nyt lasten lähtiessä kouluun alan oppia nukkumaan ja rauhoittumaan. Ja puhumaan jatkuvan raivoamisen sijasta rakkaille lapsilleni.