Mediahehkutuksessa maistuu myös raaka rahanhimo.

Lauantaiaamun tavallisella kauppareissulla vasta kunnolla havahduin siihen, että oli tullut kuluneeksi 70 vuotta talvisodan päättymisestä.

Lapsuudenkotini pihalla liehui korkeassa salossa siniristilippu. Tunne kertoi taas kerran paljon enemmän kuin tieto.

Komeampaa kevättalven säätä ei juhlapäiväksi olisi voinut osua. Millainen sää mahtoi olla tasan 70 vuotta sitten? Mielialat ainakin olivat ristiriitaiset: rauha oli toivottu mutta ehdoiltaan raskas.

Tässä talvessa on ollut syvää symboliikkaa. Pohjoinen luonto on näyttänyt ankarat puolensa nyt niin kuin talvisodan aikana. Miehet selvisivät silloisissa varusteissa joten kuten rintamalla ja muut pommitusten kauhuista ja evakkomatkoista. Nyt Helsingin kaupunki ei saa puhdistetuksi lumia kaduilta eikä VR junia liikkumaan aikataulussa.

Mutta kevät tulee. Aina se on talven jälkeen tullut - on sitten ollut sota tai rauha.

Olisiko isä iloinen?

Edesmennyt isäni oli rintamalla sekä talvi- että jatkosodan. Mitä enemmän hänelle kertyi ikää, sitä lähemmäksi sotavuodet näyttivät palaavan. Se ei suinkaan ollut sodan ihannointia vaan järkytystä ja surua, joka kuka ties oli jäänyt aiemmin elämättä läpi.

Olen useasti tänä talvena miettinyt, miten isäni olisi suhtautunut siihen, että talvisodasta on nyt tehty mediassa ja koko yhteiskunnassa niin suuri numero. Hän ehti nähdä tuulten kääntyvän. Monet muutkin veteraanit kokivat, miten pilkka muuttui liki palvonnaksi. Juuri tuo myöhään herännyt arvostus on nostanut kyyneleen monen vanhan miehen silmäkulmaan.

En ole varma, olisiko isäni yksinomaan iloinnut juhlavuoden hehkutuksesta. Sota oli hänelle pitkien vuosien ajan armotonta arkea, eikä se juhlaksi näyttänyt muistoissakaan muuttuvan.

Toki hän olisi katsonut hyvillä mielin sitä, että oma poika - vasta suurten ikäluokkien jälkeen syntynyt - muisti vetää tänään lipun salkoon. Ehkä hän olisi mielessään toivonut, että myös jompi kumpi pojanpojista noudattaa aikanaan samalla mäellä samaa tapaa kesäkuun neljäntenä ja joulukuun kuudentena.

Kaupallisuuden makua

Jos isäni eläisi, hän täyttäisi ensi syksynä 100 vuotta. Hän ei lähtenyt talvisotaan nuorukaisena vaan aikuisena miehenä.

Niissä henkisissä voimissa, joissa isä 84-vuotiaana kuoli, häneltä ei olisi jäänyt huomaamatta, että rahaahan monet talvisodalla ovat viime kuukausina yrittäneet tahkota.

Tämän talven touhussa on ollut minun makuuni jotain liian mahtipontista. Uskon perineeni tai oppineeni arvomaailmani paljolti vanhemmiltani. Samanlaista perintöä olen tunnistavinani sisaruksissani.

Sota on aina ollut enemmän paniikkia kuin paraatia. Onneksi sotaa seuraa rauha niin kuin ankarintakin talvea kevät.

Siniristilippu hämäläisen maalaistalon pihassa liehui tänään rauhalle enemmän kuin sodalle. Koko päivän on ollut tavallista kiitollisempi mieli.