Huonot sanat pilaavat hyvän asian

Sossumedia on surkeaa suomea.

En lukeudu tiukkapipoisiin kielenhuoltajiin. Minulta puuttuu sekä taitoa että tahtoa. Omienkin juttujeni oikeinkirjoitus on kuulemma vähän niin ja näin.

Selkeyttä, sujuvuutta ja oikeaa sävyä pidän teksteissä suuressa arvossa. Yhä useammin tulee vastaan ilmaisuja, jotka polkevat pohjamutiin nuo kaikki kolme kirjoitetun viestinnän hyvettä.

Kyllä sanoja saa läiskiä peräkkäin melkein miten tahtoo. Mutta jos itse kirjoittaa sotkua, turha syyttää toisia siitä, että nämä ymmärtävät väärin.

Tällä kertaa en aio käydä kapulakielen kimppuun. Siihen taisteluun välillä vähän väsähtää, onneksi vain tilapäisesti.

Nyt tartun yhteen ainoaan sanaan. Se on tämä kaikista kamalista kamalin sossumedia. Jos joku tuntee pakottavaa tarvetta viljellä sitä puhekielessä, niin antaa mennä. Alan ammattilaisina esiintyvien julkisiin teksteihin se ei kuulu.

Lyhenne lähes
aina epäselvä

Mieleeni ei muistu ainuttakaan tapausta, jossa lyhenne olisi parantanut teksiä. Lähes aina se on jollekin vieras ja vielä useammalle monitulkintainen.

Tunnustan syyllistyneeni toistuvasta turhien lyhenteiden syntiin. Olen esimerkiksi puhunut ja kirjoittanut somesta. Ensin puolustelin ratkaisua itselleni sillä, että sosiaalinen media ei meinaa mahtua kunnialla otsikkoon. Huono selitys. Se on sitä paitsi jo unohtunut, ja jäljelle on jäänyt vain paha tapa.

Alun perin olisin kallistunut mieluummin yhteisöllisen kuin sosiaalisen median kannalle, mutta ei kielen valtavirroille mitään mahda. Tässä ei ole oikea paikka uppoutua perusteisiin. Olkoon nyt sitten sosiaalinen.

Yhdelle luukku,
toiselle demari

Sossumediasta en aio sortua tämän ainoan kerran jälkeen kirjoittamaan, jos saan pitää päässäni edes nykyisen verran tervettä järkeä.

Sosiaalinen media käsitteenä on muutamassa vuodessa kohtalaisesti täsmentynyt. Aika monet jo tietävät tai edes aavistavat, millaisiin asioihin sillä viitataan.

Sossu sitä vastoin voi viitata toimeentulotukea jakavaan viranomaiseen tai demareihin. Kumpikaan tulkinta ei mielestäni tee oikeutta sosiaaliselle medialle.

Sössöslangi
ei vakuuta

Ikävää on se, että sossumediasta höpisevät eivät pilaa yksin omaa mainettaan. Sanavalinnat sävyttävät myös itse asiaa.

Sossumedia on löysä, laiska ja lapsellinen sana. Se ei ole tippaakaan jämpti eikä jämäkkä.

Sossumedia ei sovi selkeään, sujuvaan eikä sävyltään asialliseen tekstiin.

Turha itkeä, ettei suurissa organisaatioissa oteta avosylin vastaan sosiaalisen median ilosanomaa, jos myy asiaansa sössöslangilla.

Kommentit

Sossu suuhun ja sosiaalinen media teksteihin

Olipa yhteensattuma. Olin viime viikolla puhumassa eräälle johtoryhmälle sosiaalisen median käytöstä osana yrityksen mediavalikoimaa.

Materiaalia rakentaessani otsakkeisiin eksyivät niin soossu kuin somenkin. Pienen prosessin jäkeen totesin niiden sopivan rentoon puhekieleen, mutta ei kirjoitettuun tekstiin. Lyhenteet sopivat mielestäni parhaiten tutun ammattipiirin sisäiseen puheeseen tai twiideihin, joissa tulee viestiä lyhyesti.

Yhteisöllinen media sensijaan ei mielestäni tule vakiintumaan. Kaikki puhuvat jo sosiaalisesta mediasta.

Olin esitysvuorossa ja materiaalini oli puhdistettu sossuista ja someista. Ensimmäinen johtoryhmän kommentti sisälsi kuitenkin termin sossu. Komentointi muuttui keskusteluksi, enkä siinä vierastanut sossu-termiä enää lainkaan. Kaikki ymmärsivät mistä puhutaan, eikä sekoittumisriskiä sossun luukuun ollut.

Sävy on tärkeä

Kiitos kommentista, Ari. Niinhän se on, että sanansa pitäisi valita yleisön, kohderyhmän tai keskustelukumppanin mukaan.

En nyt ihan vakavissani tarkoittanut, että joku asiallisesti sotkisi sossumedian sosiaaliluukkuun tai demareihin. Mutta kysymys on myös sävystä.

Eräs asiakkaani esitti jokunen päivä pienen sketsin, johon oli saanut aiheen sosiaalisen median parin gurun puhetyylistä, nimenomaan slangisanoista. Hauskaa oli, kun porukalla naureskeltiin takanapäin. Mutta itse asia ei kyllä näyttänyt yhtään edistyneen.

Sävyttely luo mielikuvia

Tilannetaju on valttia, kun viestitään. Puhetilanteissa sossukin voi toimia, mutta teksteihin ja esitysaineistoihin taitaa yhä sopia paremmin sosiaalinen media, vaikka se onkin pitkähkö ilmaus. Some saattaa vakiintua nopeasti myös laajempaan käyttöön mutta on vielä monelle outo. Some on mielestäni kätevä ja naseva sana, ja sävyltään myönteinen. (Anne Rongas Twitterissä: somesta tulee mieleen soma).

Sossumediasta tulee mieleen sossu ja lässytys. Tuskin sitä monikaan tosissaan liittää sosiaalitoimeen, mutta jo ohimenevä mielleyhtymä voi oudoksuttaa. Sanan sävy on mielestäni lässyttävä. En silti ole sitä tai muutakaan sanaa julistamassa pannaan. Jokainen voi tehdä sanavalintansa ja vastata siitä. Tavoitteena lienee, että viestit menevät perille ja viestinnän tavoite saavutetaan.

Sanat oman tyylin mukaan

Kiitos kommentista, Tiina. Olet tarkalleen oikeassa.

Jokainen valitkoon sanansa itse. Minunkin tarkoitukseni oli lähinnä sanoutua irti sossumedian käytöstä, mutta taisin ryhtyä vähän turhaan muille tuomariksi.

Hyvä kuulla, että olet itse sanasta samoilla linjoilla. Mukava saada uskonvahvistusta.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd><h1><h2><h3><h4><h5><h6><br><br/><p>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta saamme rajoitettua palveluumme tulevaa roskapostia.
2 + 8 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.