Moderni työtaistelu versoaa itsekkyydestä.

Moni huokaisi helpotuksesta, kun bussilakko loppui tiistaina heti alkuunsa. Näytelmässä olisi jotakin hyvin samaa kuin lentäjien pelissä vuosi sitten: piti päästä uhoamaan, vaikka oven sovintoon täytyi olla jo reilusti raollaan.

Satamat seisauttanut ahtaajalakko taisi tulla monelle tavalliselle taivaltajalle puskista. Viime päivät oli kannettu murhetta omista tai läheisten työ-, koulu- ynnä muista matkoista.

Vasta kun arkihuoli hälveni, havahduttiin siihen, että Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitolla AKT:llä oli päällä toinenkin uhka.

Ahtaajien työtaistelu saattaa äkkiseltään tuoda mieleen vanhan ajan lakkoromantiikan: duunari pistää omistavalle luokalle luun kurkkuun.

Tarkemmin katsottuna kysymys on hyvin modernista työtaistelusta: pieni avainryhmä kyykyttää itsekkäästi koko muuta yhteiskuntaa.

Lyö lyötyä 

Satamalakko ei myötätuntoa kerää jos ei kyllä kerjääkään. Vahva AKT lyö, kampittaa ja potkii heikossa hapessa olevaa vientiteollisuutta. Jos lakko venyy, se samalla vanuttaa ilkeästi koko kansantalouttamme

Median ensimmäinen gallupkysymys kuuluu, pitäisikö lakko-oikeutta rajoittaa. Toivottavasti ei. Se kuuluu kiistatta perusoikeuksiin, joita on vaarallista ryhtyä mistään nurkasta nakertamaan.

Jos työtaisteluoikeus alkaisi olla aidosti uhattuna, palkansaajapuolella saattaisi syntyä sisäinen ryhtiliike. Satamalakko ei taatusti ilahduta edes SAK:n muiden liittojen jäseniä. Vaaditaan todella suurta sydäntä tukea tovereita, jotka uhkaavat omaa työpaikkaa.

Vältä vastuu

Huolestuttavaksi tilanteen tekee se, ettei maassa on vahvaa poliittista johtajaa. Ei ole ketään, joka pystyisi asettumaan riidan yläpuolelle. Väliaikaisena pääministerinä toimiva Matti Vanhanen asettuu lähinnä kaiken ulkopuolelle. Hänhän ei tunnetusti ota kantaa.

Sopii toivoa, että Vanhanen ennusti eilen satamalakon keston yhtä perusteellisesti pieleen kuin taannoin oman pääministerikautensa pituuden. Hän nimittäin kertoi pelkäävänsä, että työtaistelusta tulee pitkä.

Myös työmarkkinoiden keskusjärjestöissä johtajuus on vähän niin ja näin. Veikkaan, että monelle tulee kohta ikävä Lauri Ihalaista.

Näyttää kuin valtakunnansovittelija Esa Lonka kantaisi suurin piirtein yksin vastuuta vakaasta yhteiskunnasta ja pieniä piristymisen merkkejä osoittaneesta taloudesta.

Ota osingot

Elinkeinoelämän keskusliitto EK ehätti jo vaatimaan työrauhajärjestelmän uudistamista. Se tarkoittaa suomeksi lakko-oikeuden rajoittamista.

Pörssiyhtiöiden johtajat eivät ole oikein uskottavia oppimestareita kitkemään meistä muista ahneuden pirua. Helsingin Sanomat kertoi vain muutama päivä sitten, että tappiollisetkin pörssiyhtiöt jakavat tänä keväänä avokätisesti osionkoja.

Ei mikään ihme, jos työttömyyskortistoon passitettujen työntekijöiden tai kipeäksi kilpailutettujen alihankkijoiden mieltä kaihertaa katkeruus.

Karta mediaa

AKT:llä ei ole ollut ennenkään tapana käydä työstaisteluitaan ensisijaisesti televisiossa saati internetissä.

AKT:n verkkopalvelussa on toki heti kättelyssä tarjolla sivuista myös mobiiliversiota. Se on kuitenkin jäsenpalvelua eikä mitään hypetystä. Vaikea nimittäin kuvitella mobiilimpaa joukkoa kuin auto- ja kuljetusalan väki.

Työtaistelujensa historiaa AKT esittelee ylpeästi. Historiikin ulkoasu ei ole ihan yhtä elegantti kuin järjestön viestintäpäällikön Hilkka Ahteen look Savonlinnan oopperajuhlien poseerauksissa. Epäilen, että ero on harkittu.

Liiton linja pitää verkkopalvelussa loppuun asti. Aika harvan vaikutusvaltaisen organisaation nettisivuille on pistetty näkyviin myös talon siivoojien yhteystiedot.

Twitteristä tai Facebookista ei sanottu AKT:n saitilta sanaakaan.

Harmi, että oli eilisiltana muuta ohjelmaa. En kerinnyt seuraamaan, olisiko Twitterissä jo pistetty pystyyn taskubileet perinteisen lakkotanssien digitaaliseksi korvikkeeksi.