Kirjoita niin, että edes itse ymmärrät.

Mikä on Suomen eniten rikottu lakipykälä?

Vastaus on päivänselvä. Edes autohurjastelijat eivät ehdi rikkoa nopeusrajoituksia yhtä ahkerasti kuin viranomaiset hallintolain yhdeksättä pykälää. Sen mukaan viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä.

Onneksi rangaistukseksi ei ole säädetty vankeutta. Muutenhan meillä olisi tuskin yhtään virkamiestä vapaalla jalalla. Nyt he ovat vain virkakielen vankeja.

Tässä maassa näyttää olevan edelleen varaa jos jonkinlaisiin kokeiluihin ja projekteihin. Eiköhän sinne hankesalkkuun mahtuisi vielä yksi: kokeiltaisiin vaikka ihan pienessä virastossa tai kunnassa, mitä tapahtuu, jos edellä siteeraamaani määräystä ryhdytään tosimielellä toteuttamaan.

Pahin kuviteltavissa oleva tulos on, että muutama byrokraatti menettää olemattoman arvovaltansa.

Yritykset eivät
ymmärrä myydä

Viime viikolla ihmettelin muiden mukana Sopranon kyselyä, jonka valossa suomalaisyritykset eivät näytä vielä oivaltaneen verkkosivujen merkitystä myynnille. Imagon rakentelu asetettiin vastauksissa kaupantekon edelle.

Olen jo kuullut usean virkamiehen neuvovan, miten yritysten pitäisi ymmärtää myydä. Niin pitäisi. Ihan niin kuin viranomaisten pitäisi ymmärtää hoitaa niitä yhteiskunnallisia palvelutehtäviä, joita varten ne ovat olemassa.

Myyvyys on vain yksi vaikuttavuuden alalaji. Jos myynti-sana maistuu tai tuoksuu rahvaanomaiselta, sen voi korvata jollakin fiinimmällä käsitteellä.

Verkkosivuja ja yleensä viestintää kannattaisi pohdiskella vaikkapa tuottavuuden näkökulmasta. Taloudellinen tilanne on sellainen, että paremmalle tuottavuudelle luulisi olevan sitä kuuluisaa sosiaalista tilausta.

Pahin romahdus
sataan vuoteen

Tilastokeskus kertoi maaliskuun alkajaisiksi, että Suomen bruttokansantuote putosi ennakkotietojen mukaan viime vuonna enemmän kuin kertaakaan sitten vuosien 1917 ja 1918.

Ellei lähde olisi luotettava, uutista tekisi mieli epäillä. 1990-luvun lamasta jäi monen mieleen niin mustanpuhuvat muistot, ettei nykyistä tilannetta mitenkään uskoisi silloista surkeammaksi. Vertailun lopputulos riippuukin tietysti mittarista.

Onni on, että tähän lamaan yritykset ajatuivat paremmassa kunnossa kuin edelliseen.

Synkimmät madonluvut on nyt esitetty julkiselle sektorille. Käynnistä on suoranainen kilpalaulanta siitä, kuka pystyy esittämään kunta- ja valtiontalouden tulevaisuuden synkimmässä valossa.

Enemmän tulosta
pienemmin panoksin

Tuottavuus tarkoittaa ymmärtääkseni sitä, miten paljon tuotosta panoksilla syntyy. Kansan keskuudessa elää syvässä epäily, ettei julkinen sektori saa riittävästi tuotosta aikaan kerätyillä veroilla

Kuntaliiton Kunnat.net -palvelu kieputtaa - tapansa mukaan - tuottavuutta niin moneen suuntaan, ettei yhdellä lukemisella saa mitään tolkkua. Yhtäältä ja toisaalta, mutta jos sitten kuitenkin.

Yllättävän harvoin tuottavuustalkoisiin kelpuutetaan mukaan viestintää. Mitenkähän paljon miljardeja tuhlataan - lamasta huolimatta - siihen, että hallinto levittelee niin kansalaisille kuin omille palkollisilleen täysin käsittämättömiä ohjeita. Niistä sitten soitellaan ja meilaillaan. Syntyy sotkuja, jotka jonkun pitää selvittää. Ja kaikki tuo turhuus maksaa.

Viestintä ei ole vain
viihtymiskysymys

Viestintä on tositoimintaa. Ei se ole vain juttu, josta johdon kuuluu puhua henkilöstölle kauniisti kerran pari vuodessa.

Hyvä viestintä toki parantaa ihmisten viihtymistä. Perimmältään kysymys on kuitenkin paljon kovemmista asiosta: rahasta ja siitä, mitä rahalla saadaan aikaan.

Miten monessa kunnassa, kuntayhtymässä taikka valtion virastossa tai laitoksessa on tohdittu edes leikkiä  sillä ajatuksella, että viestinnän saneeraus saattaisi parantaa tuottavuutta suorastaan satumaisesti?

En puhu nyt nettisivujen ilmeen ehostamiseta tai uudesta julkaisujärjestelmästä. Tarkoitan sitä, että työtä on helpompi tehdä tehokkasti, jos edes itse ymmärtää, mitä puhuu ja kirjoittaa. Vaikea kuvitella mitään tehottomampaa kuin kapulakielen kieputus.

On varsin yksinkertaista mitata riittävällä tarkkuudella tekstimuotoisen viestinnän ymmärrettävyyttä. Miksi sitä ei siis mitata?