Missä viipyy Vanheneminen.fi?
Kuntaliiton uudelta toimitusjohtajalta Kari-Pekka Mäki-Lohiluomalta ovat tainneet jäädä mediaesiintymisen opinnot liian vähiin. En keksi, miten hän olisi voinut antaa enää yhtään typerämpää haastattelua kuin se, minkä toimihenkilöjärjestö STTK:n lehti hiljattain julkaisi
Mäki-Lohiluoma valittiin tehtäväänsä kokoomuslaisena. Vastalahjaksi puolue sai heti alkajaiksi seliteltävää, joka tuskin mitenkään päin käännettynä muuttuu vaalivaltiksi.
Uutismedioista erityisesti Iltalehti lisäsi keskusteluun outoja sivumakuja kaivamalla haastateltaviksi muutaman eläkeikään ehtineen poliitikon. Mäki-Lohiluoman lausuntoja oli taidettu toimituksessa lievästi edioida ennen kuin niistä pyydettin kommentteja.
Vanhuskeskustelua näyttää tässä maassa ylivoimaiselta käydä edes suurin piirtein asiallisesti. Hyvinvointivaltiolle on vaarallista, jos ihmiset saadaan kärjistyksellä ja kovuudella jakautumaan kahteen vastakkaiseen leiriin.
Kunnan tehtävä
tainnut unohtua
Tällaisen tavallisen lukijan mieltä jäivät STTK-lehden jutussa kaivertamaan seuraavat kohdat:
- Ensisijainen varmistuskeino peruspalvelujen takaamiseksi (vanhuksille) on tekniikka eli kameravalvonta, ruoka-automaatit ja itsepalvelut pankkipalvelujen tapaan.
- Viimeisenä kahtena vuonna asukkaan kustannukset ovat 80 prosenttia hänen koko eliniän kustannuksistaan. Jokainen yli satavuotias maksaa yhteiskunnalle keskimäärin 33 000 euroa vuodessa.
- Subjektiivinen päivähoito vie rahaa muulta kuntasektorilta.
Säästölistalta olivat varmaan vahingossa jääneet pois vammaiset ja vakavasti sairaat.
Ovatkohan vuodet Kuntatalon uumenissa saaneet Mäki-Lohiluoman unohtamaan kuntien perustehtävän? Ainakin joskus se nimittäin oli palvella asukkaita - nimenomaan niitä, jotka eivät omin avuin pärjää.
Kallion palatsissa kenties ajatellaan, että kunnilla ei ole muuta virkaa kuin maksaa Kuntaliiton viulut ja paikallispoliitikkojen opintomatkat ulkomaille. No - kyllä jäähallien rakentaminenkin varmaan kelpaa kiistattomien perustehtävien listalle.
Hoitotestamentti
omasta tahdosta
Mäki-Lohiluoman haastattelussa oli muutamia järkeviäkin kohtia, jotka uutismedia ikävä kyllä pisti aivan ranttariksi.
STTK-lehti kysyy haastattelussa: "Pitäisikö yhteiskunnan tarjota eutanasiapiikki?
Ja Mäki-Lohiluoma vastaa; "Sitä en suosittele. Sekä itsemme että yhteiskunnan kannalta olisi hyvä, jos jokainen meistä tekisi hoitotestamentin."
Olen suunnilleen samaa mieltä, vaikka pidän kyllä ihmisen omaa etua asiassa keskeisenä
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n sivuilta löysin seuraavan määritelmän hoitotestamentille:
"Hoitotestamentti on henkilön tahdonilmaus omasta hoidostaan, jos hän vakavan sairauden, onnettomuuden tai vanhuuden heikkouden vuoksi menettää oikeustoimikelpoisuutensa.
Hoitotestamentissa määritellään ne tilat, jolloin luovutaan potilaan elämää lyhytaikaisesti pidentävistä, keinotekoisista elintoimintoja ylläpitävistä hoitotoimista."
Myrkkyliemi on
helppo vatkata
Ilalehden tapa käsitellä Mäki-Lohiluoman lausuntoa ja hoitotestamenttia ei totisesti tyylipisteitä ansaitse.
Jutun pää otsikko huusi: "Eläkeläiset kauhistuivat".
Ingressi jatkaa:"Kuntapomon ehdotus hoitotestamentista saa eläkeläisjärjestöiltä täystyrmäyksen."
Seuraavaksi tuleekin sitten jo todellinen journalistinen helmi:
"Nimi alle ja kuntatalous kuntoon. Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma (kok) lykkäisi vanhusten eteen hoitotestamentin yhä useammin, jotta iäkkäiden raskaat hoidot eivät rasittaisi vaikeuksissa olevien kuntien taloutta."
Tuli juttua lukiessa jo mieleen, että Mäki-Lohiluoma on ehtinyt antaa samasta aiheesta vielä harkitsemattomamman lausunnon. Mutta ei, kyllä Iltalehti viittaa nimenomaan samaan STTK-lehden juttuun, jota edellä siteeraan.
Ihmekö sitten, että eläkeläisjärjestöjä johtavilta senioripoliitikoilta heltisi tuomitsevia lausuntoja hoitotestamentista.
Vanheneminen.fi
olisi nyt tarpeen
Vanheneminen on arka asia. Siihen liittyy aina tunteita, ja saakin liittyä. Tunteet kun kuuluvat ihmisenä olemisen syntymästä kuolemaan saakka
Poliitikot, viranomaiset ja asiantuntijat tekevät vakavan virheen, jos yrittävät vastata väestön ikääntymisen synnyttämiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin vain talouden näkökulmasta.
Perinteinen media ei näytä pystyvän kanavoimaan asiallista kansalaiskeskustelua ihmisen vanhuudesta tai edes väestön vanhenemisesta.
Viestintäviraston sivut kertoivat ainakin vielä äsken, että Vanheneminen.fi -domain olisi vapaana varattavaksi. Kuka perustaisi asiallista tietoa tarjoavan palvelun, johon voisi sitten liittää mitä erilaisimpia keskustelukanavia.
Niitä, joilta, vanhuus on jo vienyt voimat, ei enää saataisi mukaan. Mutta heilläkin on usein toimintakykyisiä omaisia ja läheisiä, joilla olisi varmasti sanottavaa.
Vanhuus on useimmilla joskus edessä. Puhuminen ehkä auttaisi kohtaamaan sen niin yksilön kuin yhteiskunnan näkökulmasta avoimesta ja arvokkaasti.

Kommentit
Kirjoita uusi kommentti