Nokialle luvassa onnen päiviä
"Onnea matkaan, Nokia", toivotteli Kalle Isokallio eilisessä Iltalehdessä.
Kuinkahan moni enää muistaa tai on koskaan kuullutkaan, että nykyinen kolumnisti ja kirjailija viime vuosituhannella vaikutti mainitun yhtiön toimitusjohtajana. Hän väistyi eläkkeelle vähän päälle nelikymppisenä Jorma Ollilan ottaessa Nokian ohjakset.
Verkoissa bisnestä
Kun Isokallio sanoo, että Nokian tulevaisuus näyttää valoisalta, kannattaa kyllä lukea perustelut, vaikka hänen sanankäyttönsä aina joskus saakin aika viihteellisiä sävyjä. Eilisen kolumnin pointti oli, että nimenomaan verkkopuolella Nokialla on lähivuosina paljon voitettavaa
"Kansainvälisten arvioiden mukaan 3G-verkon käyttäjien lukumäärä nelinkertaistuu seuraavan neljän vuoden aikana. Verkkoja siis tarvitaan huimasti lisää."
Isokallio muistuttaa vielä, että teollistuneiden maiden operaattorit ovat siirtymässä 4G-verkkoihin nostaakseen datasiirtonopeuksia. Kaikesta tästä seuraa, että operaattorit tarvitsevat rahaa. Niiden on pakko ryhtyä laskuttamaan datasiirrosta käytön mukaan.
Puhelin pihistämään
Huonolta ei Isokallion päättelyn valossa näytä Nokian kännykkäbisneskään:
"Tutkimusten mukaan Nokian kännykät kuormittavat verkkoa, eli syövät kapasiteettia datasiirrossa, usean muun valmistajien kännyköitä vähemmän. Samat tutkimukset kertovat, että mitä kokemattomampi valmistaja, sitä enemmän sen kapula syö kapasiteettia."
Ilmeisesti meille monille niin rakkaaksi käynyt iPhone kuuluu noiden kokemattomampien valmistajien tekeleisiin. Pakko varmaan ruveta taas harjoittelemaan nokialaisen käyttöä.
Muutamassa vuodessa kännyköiden ostokriteeriksi on Isokallion mukaan tulossa se, kuinka paljon ne syövät kapasiteettia eri käytöissä.
En osaa väittää vastaan. Silti hirvittää, jos kuluttajaparan on tiedettävä aina vain enemmän pystyäkseen hankkimaan sopivan kännykän ja käyttämään sitä taloudellisesti.
Ainaista valitusta
Operaattorit ovat jo pitkään työllistäneet kuluttajaviranomaisia. Tai ehkä työt tulevat paremminkin kuluttajilta, jotka kokevat tulleensa petetyiksi.
Viimeksi Kuluttajavirasto on kovistellut operaattoreita puhelinmyynnistä, josta se kertoo saneensa runsaasti yhteydenottoja. Niiden perusteella vaikuttaa, että myyjä tulkitsee puhelinkeskustelun usein eri tavalla kuin asiakas.
Liittymäkauppaan ajattelin palata lähemmin seuraavassa kirjoituksessa. Luvassa on pientä sisällönerittelyä operattoreiden nettisivuista ja tarinaa elävästä elämästä.

Kommentit
Kirjoita uusi kommentti