Tyhjät paikat kertovat koulutusväsämyksestä

Tilaajat miettivät viestintävalmennuksia suunniteltaessa yhä useammin, miten saisivat oikeat osallistujat mukaan. Jälkipalavereissa harmin aiheena ovat ne ilmoittautuneet, jotka eivät ilmestyneet paikalla.

Kouluttajavalintaakin kuulee perusteltavan sillä, että tietty nimi takaa osallistumisen, kun taas jonkun toisen vetämiin päiviin jätetään tulematta.

Kaiken kattavana selityksenä on tietysti kiire - mitä se sitten tarkalleen tarkoittaakin.

Ihmisillä on todellista pulaa ajasta. Kohelluksen keskellä väliin jää  myös sellaista, joka auttaisi ehtimään enemmän.

Eikö oppinen ole
tuottavaa työtä?

Tapanani on pyytää koulutuspäivän alkajaisiksi osallistujia puhumaan muun muassa siitä, mitä he miettivät tunti sitten. Hymy nousee aamuäreillekin kasvoille, kun arvaan monen manailleen, että tuli ollenkaan ilmoittauduttua - "oikeita" töitä olisi yllin kyllin.

Oppimismahdollisuuksien markkinoinnissa on varmaan parantamisen varaa. Pakko tunnustaa, että tilaajan ja ulkoisen toimittajan yhteistyö ole siinä aina riittävän tiivistä.

Kaikkein kriittisin hetki osuu kuitenkin ilmoittautumisen ja koulutuksen alkamishetken väliin.

Aika harva lähtee kesken pois. Ja jos lähteekin, niin yleensä harmittelee, että joutuu niin tekemään. Koulutuksen lopussa ilmeisen epäilevällä mielellä mukaan tulleet saattavat kertoa kaikkein innokkaimmin, mitä ovat oppineet.

Miten siis saada paikalle ne, jotka ovat ilmoittautuneet - tai jotka joku toinen on ilmoittanut mukaan?

Esimiehen pitää
tietää tavoitteet

Joissakin asiakasorganisaatioissa kysytään arvioinnissa säännönmukaisesti, miten esimies on onnistunut koulutuksen tavoitteiden asetannassa. Pisteet eivät yleensä yllä lähellekään kiitettävää.

Esimiehen jos kenen pitäisi innostaa koulutusväsymystä potevaa henkilöstöä oppimisen virkistäville lähteille. Noita lähteitä on toki tarjolla muuallakin kuin varta vasten järjestetyissä koulutustilaisuuksissa.

Pahaa pelkään, ettei moni esimies oman kiireensä keskellä edes tiedä, millaisiin valmennuksiin henkilöstö hakeutuu - tai mistä jättäytyy pois.

Kunnon koulutus
sulautuu työhön

Myös kouluttajien on syytä katsoa peiliin, jos tuoleja jää tyhjiksi. Ohjelmia olisi opittava kuvaamaan etukäteen niin, että tulijoita on mieluummin enemmän kuin paikkoja.

Kaikkein tärkein on silti toteutus. Mitä lähemmäs se menee osallistujien omaa työtä, sitä varmempi on yleisömenestys.

Puskaradio pitää hyvän huolen siitä, että sana hyödyllisiksi koetuista koulutuksista kiirii eteenpäin. Suomi on - tässä tapauksessa onneksi - pieni maa.

Ilo ja rohkaisu
myisivät hyvin

Osallistujilla on lupa odottaa esimerkiksi viestintävalmennuksista myös pientä virkistystä. Jos kouluttaja ei saa ihmisiä kertaakaan nauramaan, hänellä on itsellään syytä itkuun.

Viestintävalmennuksiin osallistujat onneksi tulevat periaatteessa innokkaina, kun kiireen vain saa alkajaisiksi katkaistua. Ongelma eivät ole ne, jotka osallistuvat, vaan ne ,jotka eivät edes aio osallistua.

Etenkin kirjoittajakoulutuksella on paljon yhteistä koulujen vanhempainiltojen kanssa: kumpaankaan eivät lähde ne, joiden todella pitäisi. Olisiko osallistumisen estekin sama - nimittäin pelko?

Kaikkien osapuolten kannattaisi kiireenkin keskellä miettiä, miten rohkaista ihmisiä iloiseen oppimiseen.