Kaikki kirjoittavat työssä

Tekstin tilaa on aika selvittää

Melkein kaikki, joita työssäni tapaan, ovat yhtä mieltä kirjoitetun viestinnän kehittämistarpeista. Kapulakieli kukoistaa, sanavarasto kapeutuu, suoranaisia kielivirheitäkin vilisee turhan tiheään.

Ongelmien suurimpana syynä lienee se, että tekstiä tuotetaan nykyisin niin valtavasti. Lähes kaikki kirjoittavat jotain työtovereilleen, yhä useammat myös asiakkaille. Enää ei ole mahdollisuutta hankkia esimerkiksi nettisivuille tarvittavia tekstejä kokonaan ammattikirjoittajilta.

Vaikka kirjoittamaan oppii kirjoittamalla, ilmaisu myös kuluu kovassa käytössä ja huollon puutteessa. Kapulakieli leviää esimerkin ja tottumuksen voimalla. Se vaatisi vahvoja lääkkeitä.

Tekstin laatua on jo
herätty parantamaan

Ilahduttavan monessa talossa on kyllä tehty vuosikaudet systemaattista kehitystyötä. On pyritty parantamaan sekä kirjoittajien osaamista että muutakin kautta tekstien laatua.

Vielä viisi vuotta sitten olisi tuskin uneksittukaan, että suurella työllä ja vaivalla tuotetuille nettisivustoilla tilattisiin ostopalveluna editointi. Nyt tällaisten hankkeiden parissa puurtaa kokonainen tiimi yksinomaan Scriptio Oy:ssä - varmaan monessa muussakin viestintäalan yrityksessä.

Myös kirjoitusvalmennusta järjestetään enemmän kuin koskaan ennen suomalaisessa työelämässä.

Enemmän luuloja
kuin faktatietoja

Lukuisia muita asioita seurataan yrityksissä ja yhteisöissä tarkemmin kuin kirjoitettua viestintää. Ilmassa leijuu koko ajan enemmän luuloja kuin tietoja.

Suotuisia merkkejä on tässäkin asiassa nähtävillä. Esimerkiksi Scriptiolta tilattiin viime vuonna ennätysmäärä viestinnän laatuselvityksiä. Varmasti monet muutkin tekivät vastaavia - jotkut oikeita tutkimuksiakin.

Pulmana on vain se, että jokainen talo tahtoo yleensä tietoa omasta tilanteestaan, eikä sitä ole tapana kertoa ulkopuolisille. Yleiskuva jää hämäräksi.

Teksti työssä 2010
luo kokonaiskuvaa

Scriptio on nyt päättänyt tarttua asiaan. Selvitämme kevätkaudella, mitä yrityksissä ja yhteisöissä ajatellaan kirjoitetun viestinnän laadusta ja osaamisesta. Toivomme saavamme esiin myös kehittämissuunnitelmia ja -ideoita.

Teksti työssä 2010 ei ole tutkimus, koska Scriptio ei ole tutkimusyritys. Pyrimme kuitenkin kokoamaan rehellisen ja mahdollisimman monipuolisen kuvan tilanteesta. Selvitys alkaa kyselyosuudella. Sen antamien suuntaviittojen mukan toteutamme haastatteluosuuden.

Hankkeen edistymistä voi seurata helposti Twitterissä.

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd><h1><h2><h3><h4><h5><h6>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta saamme rajoitettua palveluumme tulevaa roskapostia.
4 + 13 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.